Alkukesäinen Lappi on parasta, mitä Suomen luonnossa tiedän. Useina aiempina vuosina olen järjestänyt kesäkuulle aikaa vaeltamiseen, joskin parina vuonna ne korvautuivat roadtrip-henkisillä kirjakuvausreissuilla. Kirjoja tehdessä niin kuvausreissut kuin vaelluksetkin suuntautuivat pääosin soisiin ja metsäisiin kairoihin, joten kesällä 2025 oli aika palata vaihtelun vuoksi avotunturiin.
Edelliset reissut avontunturiin eivät olleet sujuneet ilman vaikeuksia. Paistunturin erämaassa kesäkuussa 2018 pyrytti lunta, ja tuuli puhalsi tunturiylängöllä lähemmäs 20 m/s. Pari vuotta aiemmin Ruotsin ja Norjan puolella reissu sujui muuten hyvin, mutta jalkani eivät kestäneet kävelyä vaelluskengillä, ja loppumatka meni nilkuttamiseksi. Kaikkien aikojen floppi taas oli nuorella, kokemattomalla ja heikosti varustetulla porukalla tehty reissu Käsivarren erämaahan elokuussa 2012. Vuorokauden mittainen räntämyräkkä, jatkuvat sateet ja porukan sairastelu pakottivat lyhentämään reissua huomattavasti, eikä maisemista nähty kuin pieniä vilauksia.
Nyt palasin Käsivarren erämaahan valmiina revanssiin: paremmin varustautuneena ja kokeneempana, mukana vain yksi luotettava retkikaveri.