Pilvisinä talvina yötaivaan kuvaaminen jää vähiin, mutta usein maaliskuu tuo mukanaan kirkkaita ilmoja. Niin tänäkin vuonna. Tähtikuvauksen kannalta Helsinki on lähes huonoin mahdollinen paikka. Taivaalla on kuitenkin muutakin nähtävää: lauantai-iltana lupailtiin mahdollisuutta revontulien esiintymiseen ja lisäksi taivaalla komeili kuunsirppi.
Suuntasimme illan hämärtyessä Vanhankaupunginkoskelle. Osittain sulanut suvanto oli jo houkutellut paikalle muutaman kalastajan. Vaaleanpunainen iltataivas hehkui vielä hetken Matinkaareksi nimetyn sillan takana, ja yksinäinen laulujoutsen suuntasi kohti pohjoista.
Jatkoimme matkaa Pornaistenniemeen ja sieltä edelleen Lammassaaren pitkospuille. Reitin varrella on pieni koroke, jonka päältä näkee paremmin korkean ruovikon yli. Jalustankin siihen saa aseteltua. Massiivisesta valosaastepilvestä huolimatta Orionin tähdistö, kuunsirppi sekä Härän tähdistöön kuuluvat Plejadit erottuivat kuvassa yllättävän hyvin.
Lammassaaressa piipahdimme lintutornissa, josta on suora näkymä pohjoiseen. Tarkistin netistä revontulitiedot: ei mainittavaa aktiivisuutta. Turha siis kökkiä tornissa pidempään. Kiersimme saaren ja päädyimme sen korkeimmalla kohdalla sijaitsevan Pohjolan pirtin pihaan. Vuonna 1905 valmistunutta rakennusta vuokrataan juhlakäyttöön. Kuu paistoi hienosti rakennuksen tornin ikkunoiden läpi – pakko pysähtyä kuvaamaan.
Matka jatkui takaisin pitkospuille. Nyt kuunsirppi oli laskenut otollisemmalle korkeudelle ja mahtui 70mm polttovälillä samaan kuvaan Arabianrannan talojen kanssa. Pystytin jalustan samalle korokkeelle kuin menomatkalla. Kuvassa näkyy hyvin maatamo eli Kuun varjossa olevan osan näkyminen valoisana Maapallon heijastaman valon vuoksi. Ilmiö johtuu siitä, että lähellä uudenkuun vaihetta on Kuusta katsottuna ”täysimaan” aika eli planeettamme on kokonaan Auringon valaisema. Tällöin Maa heijastaa niin paljon auringonvaloa, että Kuun varjoisa puoli erottuu selvästi paljain silmin.
Ehtiessämme takaisin Vanhankaupunginkosken rannalle oli sirppi laskenut entistä alemmas. Bussista myöhästymisen uhallakin oli pakko pystyttää jalusta vielä kerran ja ottaa illan viimeinen kuva Hämeentien puutaloilla höystettynä.
Retken jälkeen tajusin, että vaikka olen kuvannut täysikuuta kymmeniä kertoja, ovat Kuun muut vaiheet jääneet pahasti paitsioon. Suorastaan törkeää laiminlyöntiä! Etenkin lähellä uudenkuun aikaa kapeiden sirppien nousu- ja laskuajat sattuvat usein sopivasti hämärän aikaan. Kuu ei myöskään ole tällöin kovin kirkas, koska valaistua pinta-alaa on niukasti. Siten sen valottaminen on helpompaa eikä kuvaamiseen sopiva hämärän aste ole aivan parista minuutista kiinni, kuten täydessä vaiheessa. Täytyypä käynnistää sirppiprojekti.
Onpa hienoja kuvia tähdistä ja kuusta! Miten pitkää valotusaikaa kuvien ottamiseen on käytetty?
Kiitos, valotusajat ovat 2-3 sekunnin luokkaa, koska Kuu liikkuu kovaa vauhtia ja pitemmillä valotusajoilla se menisi siksi epäteräväksi. Ja toki Kuu + kaupungin valot olivat niin kirkkaita, ettei ”normaaleja” pimeän paikan tähtikuvausvalotuksia (20-25 s) voinut käyttää.