Olen viettänyt kaikki elokuun viikonloput maastossa yötaivasta kuvaten. Luonto ei ole ollut kanssani samalla puolella: jokainen kerta on epäonnistunut.
Yö suolla
Lähdin talsimaan suon laitaan auringonlaskun aikoihin. Luulin jo missanneeni iltavalot, mutta taivas syttyi purppuraiseen jälkihehkuun. Sekös kelpasi. Vuosia sitten siemenpuuasentoon hakatun männikön järeät hongat tarjosivat kelvolliset puitteet taivaskuville.
Nappasin pakollisen suokuvan ja kiipesin sitten lähikalliolle. Sen päältä löytyi taivaan eteen juuri passeli kelo.
Punainen väri syveni entisestään ja samaan aikaan taivaalle alkoi valua pilvimassaa. Näinköhän haaveet kirkkaasta yöstä saisi heittää romukoppaan?
Niinhän siinä kävi, että pian pilvet ahmaisivat kitaansa koko tähtitaivaan. Ei auttanut kuin mennä nukkumaan ilman yötaivaskuvia. Jospa aamulla pääsisi sentään kuvaamaan auringon kultaamaa usvaa suolla. Pystytin teltan mäntykankaalle suon suojelemattomalle puolelle.
Kello herätti vähän ennen auringonnousua. Maisemaa peitti niin sankka sumu, ettei aurinko näkyisi pitkään aikaan. Nukuin suosiolla reilun tunnin ja kömmin sitten ulos teltasta. Vieläkin sumuista. Otin muutaman metsäkuvan, ja myös eilisillan kelo kelpasi kameran etsimeen. Vain korppi ja kurki rikkoivat hiljaisuuden. Kuin erämaassa olisi.
Yhden yön retki ei ihmeempiä kuvia tarjonnut, mutta suon äärellä yöpyminen ei koskaan harmita. Poimin kotiinviemisiksi juomapullon täyteen mustikoita – ei tarvinnut aivan tyhjin käsin palata.
Perseidien jäljillä
Perseidien tähdenlentoparven paras vaihe osui tänä vuonna elokuun 12.-13. päivän tienoille. Siihen sattui sopivasti perjantai-ilta. Suuntasin parin kaverin kanssa Porkkalaan, pääkaupunkiseudun tähtiharrastajien mekkaan. Autoa ei ollut käytettävissä, joten matka pelipaikoille kesti kävelyineen kolmisen tuntia. Ensin bussilla ja junalla Kirkkonummelle, sieltä bussilla Porkkalaan ja lopuksi noin 5 km kävellen Pampskatanille. (Bussi kulkee vain arkisin, joten paluumatka on lauantaina tai sunnuntaina taitettava taksilla.)
Pystytimme teltat ja kiertelimme hetken niemenkärjessä. Auringonlasku alkoi lähestyä ja valo parani sitä mukaa. Lähes pilvetön taivas näytti enemmän kuin lupaavalta.
Illan hämärtyessä pystytimme jalustat rantakallioille. Paikalta aukeni näkymä kolmeen pääilmansuuntaan ja melkein neljänteenkin. Pilvipeite alkoi huolestuttavasti lisääntyä. Juuri kun ehdin ottaa ensimmäiset testikuvat, vyöryi pilvirintama koko taivaan laajuudelle. Paksut pilvet peittivät taivaan kokonaan, eikä toivoa paremmasta näkynyt. Kolmen hengen yhteenlasketut perseidihavainnot: yksi. Ei osunut kuviini mukaan.
Siirryimme nuotion ääreen istuskelemaan ja odottelemaan sään selkiytymistä. Kun pilvet muuttuivat entistä paksummiksi, painuimme telttoihin. Aamuksi oli luvattu rankkasadetta, eli kauniita auringonnousukuvia ei olisi tiedossa.
Tuuli kääntyi yöllä itään ja puhalteli suoraan telttoihimme. Oma telttani oli suojassa puiden takana, retkikaveri heräili omassaan kankaan paukkumiseen. Sade ropisi kovassa tuulessa vaakasuoraan, joten suojan puolella pystyi kokkailemaan pahemmin kastumatta. Sade taukosi pakatessamme tavaroita, ja paluumarssilla alkoi olla jo poutasää.
Parkkipaikan osoite on muuten Tullandintie 190 – tämä on syytä tietää, koska taksikeskus ei tunnista paikkaa ilman sitä. Ihan näin niin kuin siltä varalta, että joku muukin kahjo haluaisi matkustaa Porkkalaan ilman autoa. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta mahdollista se on.
Pimentäviä yöpilviä Lauttasaaressa
Lähdin paikkaamaan epäonnistunutta Porkkalan reissua Helsingin rannoille. Pyöräilin iltahämärissä Lauttasaaren Länsiulapanniemeen. Taivas ei siellä ole kovin pimeä, mutta toivoin näkeväni edes valaisevia yöpilviä. Niemestä aukeaa kelvollinen pohjoisnäkymä – yöpilvet näkyisivät siellä suunnalla. Niitä on nähty tänä kesänä aina juuri silloin, kun en ole ollut kuvaamassa.
Saavuin paikalle hyvissä ajoin, eikä taivaskaan näyttänyt olevan pahasti pilvessä. Pysäköin pyörän jorpakkoon, irrotin jalustan tarakalta ja lompsin rantakallioille. Loput arvaatte. Juuri kun pimeys laskeutui, saapuivat pilvet peittämään valtaosan taivaasta. Illan saldoksi jäi yksi kuva:
Kuutamo Puulalla
Elokuun kolmannen viikonlopun vietin perheen kesken Puulan saaristossa Hirvensalmella. Viime vuonna samoihin aikoihin sain kuvata järvimaiseman yllä kauden ensimmäisiä revontulia.
Lauantaina ukkosrintama pyyhki saariston yli ja vettä satoi pari tuntia oikein kunnolla. Illalla sää selkeni ja tyyntyi. Kosteus tiivistyi sumuksi aukeille paikoille. Yöksi oli tilattu sumuinen järvimaisema, Linnunrata, revontulet, valaisevat yöpilvet, kuutamo ja pari tähdenlentoa.
Lotistelin märän rantametsän halki kallioiseen niemenkärkeen. Pihapiiristä lähtiessäni taivas näytti vielä selkeältä. Järven äärelle päästyäni kaikki oli toisin. Ei usvaa, ei tähtitaivasta, ei kuutamoa. Vain pilviä.
Kun kerran olin raahannut kaluston kalliolle, yritin väkisin pelastaa tilanteen. Veneen nurkka ja pilven takaa kurkkivan kuutamon heijastus eivät varsinaisesti vastaa alkuperäistä visiotani:
Kolme päivää myöhemmin saareen vielä jääneet perheenjäseneni katselivat suoraan yläpuolella hulmuavaa revontulikoronaa tähtikirkkaana yönä viirupöllön huhuillessa taustalla. Jotain rajaa nyt!
Vielä on yksi elokuinen viikonloppu edessä ja siihenkin on reissu pimeään paikkaan suunniteltu. Toivottavasti onni kääntyy Saaristomeren kansallispuistossa.
