Kaksiosaisen kirjoituksen ensimmäisessä osassa kuvattiin Keski-Uudenmaan öisiä kulttuurimaisemia. Toisessa osassa kävellään kotinurkilla etsimässä kettuja, sarvipöllöjä ja metsäkauriita.
Haahuilen aktiivisesti kaikkialla Tuusulanjärven ympäristössä, mutta varsinaista kotikenttääni on järven itäpuoli. Liikun niissä maisemissa lähes päivittäin kävellen, juosten tai pyöräillen.
Eräänä iltana harhauduin lenkille ilman kameraa. Paha virhe. Ensimmäisen ketun näin jo parin sadan metrin päässä kotoa. Pian metsäkauris jolkotteli melkein syliin. Jokusen kilometrin päästä kuulin sarvipöllön poikasten kutsuääniä. Pöllömetsästä palattuani kaksi kettua telmi aivan tien vieressä.
Eläinkuvaus ei ole ykköslajini, mutta näin mahtavaa tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä. Seuraavan viikon ajan kuljin joka ilta ja yö samoilla nurkilla, nyt täydellä kuvauskalustolla varustautuneena. Tärkeimpänä aseena toimi luonnollisesti Canon 300 mm f/2.8L IS, joka on todellinen kesäöiden erikoistykki.
Metsäkauris imettää
Tuusulanjärven peltomaisemissa kulkiessa on mahdotonta olla näkemättä metsäkauriita. Usein ne viihtyvät keskellä peltoja kameran ulottumattomissa.
Nyt ulkoilureitille loikkasi heinäpellolta kauris, joka jäi osittain pellon puolelle kuhnailemaan. Jotain outoa on tekeillä? Toden totta: tarkempi vilkaisu paljasti kauriin imettävän lähes vastasyntynyttä vasaa. Kuvan ehdin napata vasta imetyksen jälkeisestä tilanteesta.
Kauris ja vasa pysähtyivät seuraavan kerran imettämään synkkään kuusivaltaiseen metsään. Kuvausetäisyys oli sopiva, mutta ympäristö karmean sotkuinen.
Myöhemmin samana iltana kotikylän raitilla yksinäinen metsäkauris ylitti tien. Sattumalta kauris osui juuri kohtaan, jossa nuoriso on poltellut kumia.
Jatkoin kierrostani ja tuntia myöhemmin yllätin saman kauriin lepäämästä pellon reunalta. Nyt elettiin jo sydänyön pimeimpiä hetkiä, eikä valo riittänyt millään kuvaamiseen.
Sarvipöllöjen metsä
Sarvipöllöjen kuvaaminen on mainio esimerkki siitä, miksi luonnontuntemus on tärkeää luontokuvaajalle. Jos aikoo löytää kuvattavaa omatoimisesti, eri lintulajien äänet kannattaa tuntea. Tässä tapauksessa pöllöt paljasti poikasten kerjuuääni. Kymmenet lenkkeilijät ovat hölkytelleet vierestä ohi tietämättä niistä mitään.
Kolme iltaa vietin sarvipöllöjen kotimetsässä syöttämässä itseäni hyttysille. Kaksi ensimmäistä iltaa menivät ohi: vaikka poikasten kutsuääni kantautui korviini aivan läheltä, pimenevä ilta teki mahdottomaksi niiden löytämisen tummien kuusten varjoista.
Kolmantena iltana onnisti. Yksi poikasista oli päätynyt vähän erilleen muista, harvempaan koivikkoon. Onnistuin paikallistamaan sen korkealta, melkein koivun latvasta. Kuvaamisen kannalta pöllöpalleron sijainti oli hankala, eikä lähestyvä pimeän tulo helpottanut tilannetta.
Seuraavana iltana menin paikalle aikaisemmin. Löysin erillään oleskelevan poikasen samasta paikasta, mutta edelleen kuvaamisen kannalta liian korkealta. Tämä pöllömetsä ei tuota saalista helpolla. Työ jatkuu.
Kettujen jäljillä
Opin nopeasti, että kettuja liikkuu kotimaisemissani kolme. Vaikeaa ei ollut myöskään selvittää, missä ne iltaisin viihtyvät. Löysin eläimet joka ilta lähes samoilta tassunsijoilta.
Ongelmaksi muodostui kettujen viihtyminen keskellä laajaa peltoa, liian kaukana. Yhtenä iltana haistoin tilaisuuden. Ketut olivat siirtyneet lähelle metsäsaareketta, joka työntyy kiilana kahden peltoaukean väliin. Jos ketut haluaisivat siirtyä pellolta toiselle, ne joutuisivat kipittämään kapean peltokannaksen halki.
Viimeisten iltavalojen aikaan hiivin metsäsaarekkeen perälle. Asettelin kameran tiheiden kuusten välistä peltokannaksen suuntaan. Juuri kuten olin ennustanut, yksi ketuista siirtyi toiselta aukealta toiselle kannaksen kautta. Sain työskennellä rauhassa: kettu asteli ohitseni aavistamatta lainkaan, että sitä tähtäillään kameralla.
Melkein heti yölliseltä ketturetkeltä palattuani käynnistyivät vaimollani supistukset, ja kahdeksan tuntia myöhemmin pitelin käsissäni vastasyntynyttä tyttövauvaa. Eläinten kuvaaminen on vaihtunut oman pienokaiseni ensi hetkien dokumentointiin.
Luonnon kuvaaminen ei kuitenkaan ole tältä kesältä ohi. Käytössäni on markkinoiden maastokelpoisimmat lastenvaunut, joiden alalokeroon mahtuu sujahtamaan kamera ja 300 mm f/2.8. Ensimmäiset kauriskuvat vauvan mukana ollessa on jo otettu.
