Elokuun loppu ja syyskuun alku ovat tarjonneet useita kunnon usva-aamuja. Moni aamu on jäänyt kuvaamatta töiden takia, mutta onnekkaasti myös viikonlopuille on riittänyt kuvauksellisia säitä.

Voisi helposti ajatella, että usva-aamut toistuvat aina melko samanlaisina, joten miksipä niitä kaikkia tarvitsisi kuvata. Asiahan on juuri päinvastoin: harvoin kaksi peräkkäistäkään aamua on identtisiä.

Kun katson sääennusteita, kiinnitän huomiota kolmeen asiaan: tuuleen, lämpötilaan ja ilmankosteuteen. Käytännössä alkusyksyllä tyyni aamu tietää lähes aina jonkinlaista usvakerrosta. Lämpötila ja ilmankosteus vaikuttavat ratkaisevasti aamun luonteeseen.

Valitsen kuvauskohteeni sääennusteen perusteella (erittäin epätieteellinen jaottelu):

• Kylmä, ei kovin kostea aamu: lämpimien vesien ylle muodostuu paikallisesti sumua. Suunnataan vesistöjen äärelle.
• Hyvin kostea aamu: paksu sumupilvi voi ulottua puidenlatvojen yläpuolelle. Suunnataan metsään.
• Edellisten välimuoto: alaville maille ja vesistöjen ylle muodostuu usvakerros, joka ei nouse kovin korkealle. Suunnataan peltojen tai järvimaisemien luo.

Edellisen kirjoituksen aamu oli viimeksi mainittua tyyppiä: järvillä ja pelloilla leijui melko paksulti usvaa, joka ei noussut kuitenkaan peittämään aurinkoa tai yltänyt metsiin asti.

Parina seuraavana viikonloppuna nähtiin sekä kylmiä että trooppisen lämpimiä ja kosteita aamuja. Lähdin jälleen etsimään kuvauskohteita Tuusulanjärven ympäristöstä.

Syksyn koleutta Rantamo-Seittelin kosteikolla

Useiden kesäisen lämpimien päivien jälkeen yölämpötila laski yllättäen alle 10 asteeseen. Ensimmäistä kertaa kuukausiin oli kaivettava pipo ja hanskat kuvausretkelle.

Arvelin Rantamo-Seittelin kosteikon höyryävän komeasti aamuvaloissa ja bonuksena voisi nähdä syksyistä lintumaailmaa. Sinne siis aamuhämärissä.

Odotukset täyttyivät. Lämpimät altaat olivat nostattaneet ympärilleen juuri sopivan usvakerroksen.

Jäin ihastelemaan myös vehnäpeltoa ja kasteisia hämähäkinseittejä.

Suuri kottaraisparvi istuskeli sähkölangoilla ja jokunen muukin lintu näyttäytyi. Hetkellisesti siirryin ajatuksissani kesäiseen tunturiin, kun äänessä olivat yhtä aikaa keltavästäräkki ja kapustarinta. PY-PIUUU.

Trooppinen aamu Sarvikalliolla

Seuraavalla viikolla sää muuttui hyvin kosteaksi. Jo iltaisin pihanurmikko oli kasteesta läpimärkä. Kun kohdalle osui täysin tuuleton yö, ei tarvinnut olla kummoinen pekkapouta arvatakseen, että aamulla aurinkoa tuskin näkyisi paksun sumun takaa.

Ei huvittanut herätä kellon soidessa taas aivan liian varhain. Kurkkasin kuitenkin ulos ja totesin, että sumupilvi on tosiaan sankka. Nukuin tunnin ja suuntasin sitten astetta virkeämpänä kohti Sarvikalliota.

Jo aamuseitsemältä lämmintä kuin keskipäivällä. Kävelin metsäpolkuja seuraillen näköalapaikoille. Sarvikallion metsät ovat paikoin Uudenmaan mittapuulla varsin komeita, etenkin kallion lakialueen ympäristö tuo välillä mieleen Itä-Suomen vaaranlakimetsät.

Näköalapaikalle päästyäni aurinko oli jo korkealla, mutta näkyi vasta juuri ja juuri sumuverhon takaa.

Kuten toivoin, usvaa riitti metsään asti. Kuvauksia auttoi vielä aurinko, joka lopulta yletti paistamaan tiheään kuusimetsään asti.

Näiden aamujen jälkeen sää on muuttunut epävakaisemmaksi ja tuuliseksi. Usva-aamujen aika on ainakin hetkeksi ohi. Seuraavaksi odottelen ensimmäisiä raikkaita halla-aamuja, jotka valkaisevat maan.