Paluumatkalla pohjoisen keväästä poikkesimme yöpymässä Salamajärven kansallispuistossa. Suomenselän harvaan asutulla vedenjakajaseudulla sijaitsee Etelä-Suomen mittakaavassa varsin erämaisia alueita sekä luonnontilaisina säilyneitä metsiä ja soita. Omat retkeilyni ovat painottuneet enemmän itään tai pohjoiseen, joten oli kiinnostavaa nähdä, tarjoaisiko myös läntisempi Suomi nähtävää erämaaluonnon ystävälle.
Salamajärven kansallispuistoon siirrettiin vuonna 1979 Kuhmosta metsäpeuroja. Sittemmin peurakanta on kasvanut ja nyt Suomenselän maisemissa käyskentelee jo noin 1500 yksilöä. Peuroilla menee näillä seuduilla oikeastaan paremmin kuin Kuhmon suunnalla, jossa kanta on supistunut noin 700 peuraan.
Toive metsäpeuran näkemisestä kävi toteen jo pienen hiekkatien varrella kansallispuiston pohjoispuolella. Kaksi peuraa löytyi laiduntamasta pellon takaa läheltä metsänreunaa. Kyllä niitä siis alueella todistettavasti liikkuu!
Saavuimme illansuussa Koirasalmen luontotuvalle, jonka tuntumasta lähtee suurin osa kansallispuiston merkityistä reiteistä. Noin 7 kilometrin mittainen Pahapuron lenkki koukkaa myös viereiseen Salamanperän luonnonpuistoon, joka tunnetaan hyvin säilyneistä aarniometsistään. Noin parissa tunnissa kierrettävä lenkki kuulosti sopivalta iltareippailulta.
Luonnonpuiston rajan lähestyessä polun varressa alkoi näkyä yhä enemmän kilpikaarnaisia ikimäntyjä. Vastaavia jättipetäjiä olen näin etelässä päässyt ihailemaan lähinnä Seitsemisen kansallispuistossa ja muutamilla muilla Pohjois-Pirkanmaan kohteilla. Nekin alueet ovat lähellä Suomenselän karua vedenjakajaa, jossa etelän viimeisillä luonnonmetsillä on ollut parhaat edellytykset säilyä läpi vuosisatojen.
Luonnonpuiston puolella metsä järeytyi entisestään ja tunnelma oli kuin Lapin parhaissa aihkimänniköissä. Monet metsän suurimmista ikihongista ovat selvinneet kauan sitten metsäpaloista. Merkkinä niistä puissa näkyi monin paikoin mustia palokoroja.
Pahapuron lenkin varrella sijaitsee myös muutamia pienehköjä soita ja näyttävä pirunpelto eli kivinen muinaisranta. Yhden suon laidalla törröttää vanha niittylato muistumana ajoista, jolloin soilla käytiin niittämässä heinää karjan rehuksi.
Illaksi matka jatkui autolla kansallispuiston länsilaidalle. Siellä talsimme parkkipaikalta 700 metriä Sysilammen autiotuvalle. Tuvan naapurustossa sijaitsee myös useampia vuokratupia, jotka olisivat varmasti erinomaisia tukikohtia esimerkiksi lapsiperheiden retkille. Yllättäen autiotuvalla ei kauniina kevätlauantaina ollut ketään, ja parin arktisen telttayön jälkeen sisämajoitus kelpasi paremmin kuin hyvin.
Sysilampi sijaitsee 77 kilometrin pituisen Peuran polun runkoreitin varrella. Tämä Etelä-Suomessa harvinaisen pitkä reitti kulkee suurimmaksi osaksi kansallispuiston ulkopuolella, mutta siellä täällä reitin varrella on muita pienempiä suojelualueita. Reitille osuu myös useampia autiotupia. Jos matkaa haluaisi taivaltaa mieluummin rengaslenkkinä, 58 kilometrin pituinen Hirvaan kierros olisi hyvä vaihtoehto. Se kulkee osin samaa reittiä, mutta pysyttelee jonkin verran enemmän kansallispuiston sisällä.
Toukokuun aamu
Sikeästi nukutun tupayön jälkeen heräsin viiden aikoihin päivän valkenemiseen ja kevätlintujen lauluun. Toukokuussa on yksi sääntö: jos sattuu heräämään varhain omia aikojaan, ulos on mentävä. Viivähdin hetken Sysilammen rannassa ja jatkoin sitten matkaa läheisille retkeilyreiteille. Taivaanvuohi mäkätti suon yllä, kaukaa kuului teerien pulinaa. Lähempänä lauloivat järripeippo ja laulurastas.
Ihmeempiä kuvia ei aamukävelyn aikana syntynyt, mutta ei aina tarvitsekaan. Joskus voi vain kuljeskella ja kuunnella kevätaamun äänimaisemaa.
Ennen kotimatkaa kävelimme vielä kevyellä varustuksella Heikinjärvennevan lintutornille. Varsin uuden näköinen torni tarjosi kelpo näkymät vetiselle aapasuolle, joka on kansallispuiston parhaita lintusoita. Nuorelta merikotkalta vaikuttava petolintu hätyytti kurkia ja metsähanhia vetisillä rimmikoilla ja katosi sitten metsän taa.
Paluumatkalla autolle sattui vielä eniten odotettu kohtaaminen. Kaksi metsäpeuraa kurkkasi metsästä polun varrella. Hetken tuijotuksen jälkeen peurat kääntyivät kannoillaan ja loikkivat metsään, eikä niistä sen koommin näkynyt vilaustakaan.
