Parhaan vaellusjalkineen valinta jakaa mielipiteitä, koska ihmisten jalat, vaellusmaastot ja kulkemistottumukset ovat erilaisia. Yhdelle sopiva vaihtoehto voi olla toiselle täysin kelvoton. Itse olen vuosien varrella kokeillut erilaisia jalkineita ja päätynyt kannattamaan useimmissa olosuhteissa saappaita. Vuodesta 2009 olen kulkenut suurimman osan vaelluksistani ja viikonloppuretkistäni saappailla.
Olen kävellyt loppuun kolmet Nokian Jalkineiden vaellussaappaat. Neljännen parin oltua uutena viallinen, päädyin viime kesänä kokeilemaan Sievin kevytsaappaita. Heti alkukesän pohjoisen kiertueella sieviläiset osoittautuivat niin toimiviksi, etten enää taida palata Nokian saappaisiin.
Tässä kirjoituksessa avaan hieman saapasretkeilyn ideologiaa sekä vertailen Sievin ja Nokian saappaita.
Miksi saappaat?
Kumi- ja polyuretaanisaappailla on vaelluskenkiin verrattuna muutamia etuja:
- 100 % vedenpitävyys ja korkea varsi – kalvollisista tai kalvottomista nahkakengistä tihkuu usein jossain vaiheessa vettä läpi
- Reitinvalinta on vapaampaa, kun esimerkiksi suot ja matalat joet voi ylittää huolettomasti saappaita riisumatta
- Helppo pukea ja riisua
- Ei montaa liikkuvaa osaa
- Edulliset (joskin useiden mallien vaelluskenkiä huonompi kestävyys kaventaa hintaeroa)
- Ei paljoa vettä imeviä materiaaleja – mahdollista kuivattaa reissun päällä
Itselleni saappaiden mahdollistama vapaa reitinvalinta on tärkeä ominaisuus, sillä liikun valokuvien perässä paikoissa, joihin normaali vaeltaja ei yleensä hakeudu. En siis etsi helppokulkuisinta tai kuivinta reittiä, vaan kuvauksellisimman. Suot ovat tärkeää kuvausmaastoani, ja lisäksi saatan seisoskella kameran kanssa järvien rantavesissä tai vaikka keskellä puroa.
Vuosina 2012 sekä 2015-2017 päädyin vaelluskenkien puoleen liikkuessani hyvin kivikkoisissa maastoissa muun muassa Käsivarressa, Ruotsin Lapissa ja Vätsärissä. Niillä reissuilla jalkineet aiheuttivat kuitenkin vaivoja, jotka saapasretkiltä ovat tyystin puuttuneet. Esimerkiksi päkiöiden ja polven kipeytyminen ei ole koskaan saappailla ollut ongelma, mutta vaelluskengillä on joka reissulla tullut outoja kipuja. Jäykät ja paksupohjaiset kengät eivät ilmeisesti sovi jaloilleni.
Kaikissa erämaissa polkujen ulkopuolella liikkuva vaeltaja kohtaa takuuvarmasti märkiä paikkoja. Myös usean päivän sateet kastelevat maaston läpikotaisin. Vaelluskengillä olen havainnut huomion kiinnittyvän märkien paikkojen ylityksissä kenkien pitämiseen kuivana, jolloin keskittyminen esimerkiksi kuvaamiseen tai luonnon tarkkailuun jää vähemmälle. En myöskään jaksaisi riisua ja pukea kenkiä jokaisen pikku puron takia. Tukevilla vaelluskengillä on vankka kannattajakuntansa, mutta itse käytän niiden tapaisia kalvollisia nahkakenkiä enää vain kaupunkiluonnossa.
Kevytretkeilyssä ja pitkillä vaelluksilla suosittu ratkaisu on käyttää kalvottomia lenkkareita. Jalat kastuvat joka tapauksessa, joten märkiä paikkoja ei tarvitse erikseen varoa. Olen tehnyt lenkkariretkeilystä muutamia lupaavia kokeiluja. Lämpötilan ollessa noin +10 asteen yläpuolella voisin hyvin lähteä lenkkareilla reissulle, joka sisältäisi enemmän reipasta kävelyä kuin kameran kanssa haahuilua. Lenkkareiden keveys, hyvä tuntuma maastoon ja tiukka istuvuus jalassa ovat niin ylivertaisia ominaisuuksia, että moni on niiden vuoksi valmis kastelemaan jalkansa.
Vinkkejä saappaiden käyttöön
Sopiva sukkavalinta on oleellinen, jotta vältytään esimerkiksi rullautuvilta sukilta. Itse suosin tiukasti istuvaa ohutta alussukkaa, jonka päällä on paksumpi, myös melko tiukasti jalkaan muotoiltu villasekoitesukka. Perinteiset ”mummonvillasukat” ovat monesti liian väljiä, eikä 100 % villa kestä yhtä hyvin kuin keinokuiduilla vahvistettu sekoite. Jotkut saapasretkeilijät pärjäävät yksilläkin sukilla, mutta koska saappaassa itsessään ei ole lainkaan pehmusteita ja jalka pääsee hieman liikkumaan, pidän itse kahta sukkaa mukavimpana vaihtoehtona.
Sukkien paksuudella voi kompensoida saappaan kokoa, jos esimerkiksi oma jalan koko osuu kahden saapaskoon väliin. Kesäkäytössä liian paksut sukat toki lisäävät hiostavuutta. Myös pohjallisella voi säätää saappaan istuvuutta ja lisätä tarvittaessa hieman vaimennusta.
Koska saappaat eivät hengitä lainkaan, kannattaa ne sään ja maaston salliessa ottaa kaikilla tauoilla pois jalasta. Kesäsäässä aurinko ehtii lounastauon aikana kuivattaa hiestä maltillisesti kostuneita saappaita ja sukkia. Kylmemmillä säillä kuivattelu onnistuu lähinnä nuotion tai autiotuvan lämmössä varrensuu ylöspäin. Liian lähelle tulta ei saappaita tosin saisi asetella, kuten ei nahkaisia vaelluskenkiäkään. Kuivumista voi tehostaa kääntämällä varrensuut ympäri, jos saapasvalmistajan ohjeet sen sallivat.
Pohjalliset kannattaa luonnollisesti ottaa pois ja kuivatella erikseen. Lisäksi kantapään alle laitettu klapi auttaa kosteutta nousemaan pois saappaan kärjestä. Vanha konsti on myös laittaa saappaisiin sanomalehtiä imemään kosteutta.
Eräs nerokas temppu kylmille ilmoille on käyttää alussukan ja villasukan välissä höyrynsulkusukkaa eli esimerkiksi muovipussia. Näin kaikki jalan hikoilema kosteus jää alussukkaan, jolloin saapas ja villasukka pysyvät kuivina. Illalla vaihdetaan jalkaan kuiva alussukka ja kastunutta sukkaa kuivatellaan sitten rauhassa, kun ollaan lämmönlähteen äärellä. Jotkut kuivattavat kosteita alussukkia myös kävellessään työntämällä ne vaatteiden alle lähelle kehon lämpöä. Viime talven kokemusten myötä aion jatkossa käyttää höyrynsulkusukkaa ainakin talviretkillä, joilla on hyödyllistä varjella villasukkia ja talvisaappaan huopavuoria kastumiselta.
Sadesäällä, lumella ja missä tahansa märässä maastossa housunpuntti saappaan päällä estää veden päätymistä saappaan sisään varrensuusta. Viileämmillä ilmoilla käytän saappaiden kanssa usein vedenpitäviä kuorihousuja poutasäälläkin.
Täydellistä saapasta etsimässä
Tärkeää on löytää omaan jalkaan mukava saapasmalli. Esimerkiksi paksupohkeiselle monet saappaat ovat liian tiukkoja, ja toisaalta kovin hoikkakinttuinen tai kapeajalkainen vaeltaja kärsii usein hölskyvistä saappaista. Itselläni on hoikat sääret ja nilkat mutta leveä jalkaterä, joten pohkeesta ja nilkasta tiukasti istuvat mutta leveälestiset Nokian Jalkineiden vaellussaappaat ovat olleet sopivimmat.
Ensimmäisen vaellukseni tein legendaarisilla Nokian Kontioilla. Ohut pohja ei ollut parhaimmillaan kovalla alustalla, mutta metsässä sillä sai mukavan tuntuman maastoon. Seuraavalle vuodelle ostin kuitenkin Nokian Trek Plus -vaellussaappaat, joissa oli vaelluskenkää muistuttava pohja ja tiukan istuvuuden takaava kavennus nilkan kohdalla. Kävelin ne parissa vuodessa puhki. Pohja oli makuuni turhankin paksu ja siten hieman kiikkerä. Lisäksi lesti olisi saanut olla hitusen leveämpi.
Seuraavaksi saappaiksi valikoituivat Nokian Finnjagdit, jotka vastasivat toiveitani: jalkaani täydellinen lesti ja hivenen matalampi pohja kuin Trek Plussissa. Ainoat valittamisen aiheet olivat korkea paino ja hieman hankalassa paikassa saappaan takana sijaitsevat kiristysnarut.
Käveltyäni Finnjagdit loppuun reilussa parissa vuodessa, kuljeskelin jonkin aikaa vaelluskengillä. Kun kenkäily ei onnistunut ja Nokian Jalkineet julkaisi kiinnostavat uudet Koli-saappaat, päädyin takaisin saapaspuolueeseen.
Koli-saappaista löytyi hyvin paljon Finnjagdia muistuttava lesti ja parempi varrenkiristys. Tuntui, että Nokian tuotekehitys oli saavuttanut huippunsa: Kolit olivat painoa lukuun ottamatta täydelliset vaellussaappaat. Ne kestivät vähän yli kolme vuotta käyttöä eli pidempään kuin kahdet edelliset saappaat, mutta osasyynä tähän oli tavallista vähäisempi retkien määrä. Lapseni vauvavuonna kertyi nimittäin noin 20 maastoyötä vähemmän kuin normaalisti.
Sievin kevytsaappaat
Keväällä 2021 ostin loppuun kuluneiden Koli-saappaiden tilalle uudet samanlaiset. Ne pääsivät ensi kertaa maastoon toukokuisella Martimoaavan kelirikkoretkellä, joka tarjosikin saappaille testiympäristöksi täyden kattauksen vettä, lunta ja loskasohjoa. Ihmettelin reissulla, miksi vasen jalkani on koko ajan märkä ja kylmä. Välillä piti vetäytyä telttaan lämmittelemään palellessani kuin lumiukko.
Retken jälkeen selvisi, että saappaassa oli valmistusvirhe: pohjan liimaus puuttui noin sentin matkalta ja vesi juoksi tästä kohtaa sisään. Sain toki uudet saappaat takuuseen, mutta prosessissa kesti joitain viikkoja, enkä voinut odottaa niin kauaa seuraavan retken kolkutellessa ovelle. Niinpä marssin paikalliseen rautakauppaan ja nappasin kainaloon Sievin kevytsaappaat (nauhallinen malli Light Boot Laces). Hintaa hankinnalle kertyi noin 70 euroa, pari kymppiä vähemmän kuin Nokian saappaille.
Olin kokeillut Sievin polyuretaanista valmistettuja kevytsaappaita ensimmäistä kertaa jo vuonna 2011, mutta silloin pidin niitä liian hölskyvinä jalkaani. Lisäksi pohja tuntui liukkaammalta kuin Nokian saappaissa. Ei siis rakkautta ensi silmäyksellä, mutta toisella yrittämällä Sievin faniklubi sai uuden jäsenen.
Kesäkuun alussa kuljin saappailla reilun viikon aikana lukuisissa erilaisissa pohjoisen maastoissa. Kahlasin aapasoiden halki Pudasjärvellä ja Sodankylässä, kiipesin tunturiin Utsjoella, taiteilin kaatuneiden aihkimäntyjen yli Sallan vaarametsissä. Suuren osan matkasta selässä oli reilun 10 kilon painoinen rinkka, joten olosuhteet vastasivat vaelluskäyttöä. Lisäksi käytin sieviläisiä kesän aikana runsaasti mökkioloissa ja kodin lähimetsissä.
Parasta saappaissa on taivaallinen keveys, joka todella vaikuttaa kävelemiseen joka askeleella. Painoeroa nokialaiseen on punnittuna 281 g per saapas (Sievi 865 g, Koli 1146 g). Sanotaan, että kilo jaloissa vastaa viittä selässä. Siksi jo muutaman sadan gramman kevennys jalkineissa helpottaa vaeltajan taivalta huomattavasti.
Lesti ei ole aivan yhtä hyvin muotoiltu jalkaani kuin Nokialaisissa, mutta leveys on riittävä. Lisäksi nilkka on väljempi, mutta saapas pysyy kuitenkin kohtalaisen hyvin jalassa. Lähinnä tietynlaisilla soilla, joihin saapas tuppaa juuttumaan kiinni, tiukempi nilkka olisi hyödyllinen.
Pohjan pitävyys ei vaikuta olevan niin huono kuin muistin, vaan kaikenlaisissa maastoissa olen tullut hyvin toimeen. Pohja ei myöskään ole yhtä jäykkä kuin nokialaisissa, mutta tästä ei ole ollut haittaa rinkan kanssa kulkiessakaan.
Koska saappaat toimivat yli odotusten, voisin lähteä niillä vaeltamaan mihin tahansa kuviteltavissa olevaan suomalaiseen maastoon. Mikä parasta, Sievin saappaiden pitäisi olla merkittävästi kestävämmät kuin kumista valmistetut saappaat!
Kiitos! Hauskaa, että joku jaksaa kirjoittaa huolella ja ammattimaisesti näistä asioista. Olen maalaisena tottunut kulkemaan maastossa ainoastaan saappailla. Yli kuusikymmentä vuotta on perheessä näin menty ja monet meistä vanhoista maalaisista menevät edelleen. Itselle olisi mahdoton ajatus, että kun eteen sattuu lätäkkö, ei voisi lompsia rennosti sen poikki. Toivotan hyviä reissuja!
Vaeltamisen lisäksi saappaat ovat tosiaan mainiot yleisjalkineet monenlaisiin maaseudun puuhiin. Hyviä reissuja sinullekin!
Käytän paljon ohut- ja tasapohjaisia paljasjalkakenkiä, mutta eniten kilometrejä tulee saappaille. Mulla kumisaappaat on aiemmin aiheuttaneet polvien kipeytymistä, kun paksu kanta pakottaa astelemaan kantapäitä paukutellen. Sieveissä on kuitenkin se hyvä puoli, että kannat voi sahata poikki ja tehdä niistä ’paljasjalkakumpparit’. Toimenpiteen jälkeen saappaat on lähes täydelliset, lesti saisi vain olla leveämpi. Kannan ohentaminen vähentää myös nilkan nyrjähtämisen riskiä. Varren kiristyksen solmiminen pitää tehdä tietyllä tavalla, muuten hiertää tosiaan jalkaa ikävästi.
Ovela vinkki! Uskon, että toimii hyvin, jos on tottunut paljasjalkakenkiin.
Hyvä kirjoitus. Vinkki patikkakenkien käyttöön – itsellänikin polvet saattavat kipeytyä. Päättelin ja varmistin asiaa alan harrastajilta: Jätä patikkakengän verren kiristys suhteellisen löysälle, niin ei vääntö jalkapohjan kautta mene kokonaan polveen kivikossa kulkiessa. Löysempikin varsi tukee nilkkaa kuitenkin (yleensä) riittävästi.
Sievit olleet saapaskäytössä jo vuosia.
Ahaa, kuulostaa loogiselta, että löysemmin nauhoitetut kengät voisivat vähentää polviongelmia. Kiitos vinkistä!