Olen saanut viime viikkoina useita lukijakysymyksiä liittyen hiihtovaellusten varusteisiin. Minulla on vielä paljon opittavaa talviretkeilystä etenkin haastavammissa tunturiolosuhteissa, mutta suksien ja ahkion valinnasta on kertynyt reilun kymmenen talven aikana jonkinlaisia ajatuksia, joita voisi olla hyödyllistä sanoa ääneen.

Metsäsukset umpihankeen

Suksien valinnasta tekee vaikean se, että yhdellä suksiparilla on hankalaa pärjätä kaikissa kuviteltavissa olosuhteissa Nuuksion vähälumisilta jyrkänteiltä Itäkairan metriseen umpihankeen. Useat talviretkeni olen tehnyt erilaisilla lainavarusteilla, minkä vuoksi kokemusta on kertynyt yhteensä noin kymmenestä suksiparista. Lisäksi omistan OAC Kar 147 -karvapohjasukset, joita myös liukulumikengiksi kutsutaan. Tunturisukset ovat tunturiolosuhteisiin suosittu valinta, mutta en ole koskaan hiihtänyt sellaisilla, joten keskityn tässä kertomaan muista vaihtoehdoista.

Jos pääasiallinen käyttö on syvässä umpihangessa kaamosaikaan ja ennen kevättalven hankikelejä, mahdollisimman pitkät metsäsukset ovat ainoa valinta, jolla selviää ilman kohtuutonta uppurointia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi itselleni 175-senttisenä noin 280 cm pituisia suksia, jollaisia lainasin viime talvena. Eivät tuntuneet senttiäkään liian pitkiltä! Lyhyemmälle hiihtäjälle sopivampi pituus voisi olla noin 230-250 cm. Leveydeltään metsäsukset ovat noin 7 cm.

Parhaimmillaan pitkät metsäsukset ovat Lapin avarissa metsissä, soilla ja loivapiirteisillä tuntureilla. Sellaisissa maastoissa ei tarvitse tehdä tiukkoja käännöksiä tai nousta jyrkkiä ylämäkiä.

Olen hiihtänyt eniten 240 cm pituisilla halpahallisuksilla, joiden pohjaan olen kiinnittänyt 2 m pitkät ja 50 mm leveät Colltex Mix -nousukarvat maksimoimaan pidon ahkion kanssa. Kantavuus sydäntalven upottavassa lumessa ei näillä ole paras mahdollinen, mutta jos hangessa on edes vähän kantavia kerroksia, sukset toimivat hyvin.

Omien hieman koomisesti nimettyjen Pyry Hanki -halpasuksien lisäksi jalassani on ollut ainakin seuraavia merkkejä 210-280 cm pituisina: Järvinen Lapponia, Karhu Erä, Ozoom Näljänkä. Lisäksi olen hiihtänyt kolmilla erilaisilla noin 210 cm pituisilla vanhoilla armeijan suksilla.

Karhun vaahtoytimiset sukset ovat näistä kevyimmät, mutta eniten olen tykästynyt Järvisen Lapponiaan hiihtotuntumaan. Niiden löysä kärki toimii erinomaisesti umpihangessa: ei haukkaa helposti lumen sisään, vaan kohoaa pinnalle. Lisäksi Lapponian pitäisi olla Karhuja kestävämpää tekoa ja niitä saa jopa 300 cm pituisina. Lapponian valmistuksen jatkuminen on ollut vaakalaudalla – toivottavasti niiden tarina vielä jatkuisi!

Halpavaihtoehdoista satasen maksaneet Pyry Hanget ovat olleet kohtalaisen hyvät, sillä niiden löysä kärki imitoi Lapponiaa, eikä kestävyyskään ole surkeimmasta päästä. Eräsiteitä jäljittelevät huonot kopiot tosin vaihdoin armeijan suksista nappaamiini oikeisiin eräsiteisiin. Armeijan suksista puheen ollen, parilla kympillä SA-kaupassa myytävissä suksissa suurimpia ongelmia ovat olleet lyhyt pituus, jäykkyys sekä osassa malleista pohjaan pakkautuva lumi.

Lyhyet karvapohjasukset etelän metsiin ja vaaramaisemiin

Noin 130-160 cm pituiset, tavallisia metsäsuksia leveämmät ja kiinteällä karvapohjalla varustetut sukset ovat näppärä kompromissi moniin olosuhteisiin. Olen hiihtänyt useita talvia pääosin OAC Kar 147 -suksilla. Syvässä uppolumessa kantavuus häviää selvästi pitkille metsäsuksille, eikä lyhyt karvapätkä tarjoa läheskään samaa pitoa ahkion kanssa kuin metsäsukseen kiinnitetty täyspitkä nousukarva. Hiihdettäessä lyhyet ja leveät Karit eivät ole yhtä suuntavakaat ja nopeat kuin pidemmät ja kapeammat sukset.

OAC Karit ovat kuitenkin monessa paikassa ylivertaisen kätevät. Valokuvauspuuhat vievät minut usein tuntureiden ja vaarojen huipuille, ja Etelä-Suomessa edessä on tyypillisesti pienipiirteistä metsämaastoa ja hankalia tiheikköjä. Näissä maastoissa Karit toimivat täydellisesti päiväretkillä tai rinkan kanssa.

Kareissa on teräskantit, mutta ne eivät silti ole parhaimmillaan kovalla hangella sivurinteissä. Hauskinta on silloin, kun maastossa on pehmeähköä lunta noin 25-30 senttiä. Sellaisessa hangessa kelpaa lasketella alas metsäisiä rinteitä tai kiipeillä kukkuloille.

Bonuksena lyhyissä suksissa on helppo kuljetettavuus, josta on etua niin autolla kuin julkisillakin matkustettaessa. Tosin viime talvena näin, kuinka pikkuruinen Toyota Yaris veti sisäänsä kahdet lähes kolmimetriset metsäsukset, joten kyllä sellaisiakin voi autolla kuljettaa!

Siteen vaikutus

Yksi suksien käyttöön vaikuttava tekijä on myös siteet. OAC Karien EA-siteet sopivat mille tahansa jalkineelle, kun taas metsäsuksien kanssa olen käyttänyt perinteistä eräsidettä. Pakkasten kiristyessä -20…-30 asteen tuntumaan olen käyttänyt molemmissa superlämpimiä Nokian Naali-saappaita. Päiväretkillä leudommissa oloissa OAC Karin kanssa on toiminut hyvin tavallinen nilkkakorkuinen Icebugin talvikenkä.

EA-siteen suurin miinus on siteeseen pakkautuva lumi, joka löystyttää sidettä, jolloin jalkine voi irrota. Tuoreimmassa päivityksessä tämä pikkuvika on ilmeisesti korjattu. Lisäksi kannattaa tarkistaa EA-siteen ruuvien kireys, sillä löystyneinä ne putoavat helposti hankeen. Eräsiteessä on vähemmän hukkuvia osia ja vararemmit tai varakantajousi on helppo ottaa mukaan reissuun. Naali-saappaiden isot koot ovat hieman turhan leveät sekä eräsiteeseen että EA-siteeseen, mutta ainakin koon 44 Naalit pysyvät useimmiten kiinni siteissä.

Jos nyt valitsisin yhdet sukset, joilla pitäisi pärjätä monipuolisesti eri paikoissa, valinta saattaisi osua OAC XCD GT UC 160 -malliin (jösses mikä lyhennekimara). Ne tarjoaisivat vielä hivenen suksimaisuutta 147 cm hiihtimiin verrattuna, kuitenkaan ketteryyttä uhraamatta. EA-siteen ansiosta ei olisi pakko omistaa erikseen hiihtorantillisia saappaita, vaan suksilla voisi hiihtää samoilla kengillä, joita muutenkin käyttää talvella. Olettaen siis, että kengät ovat riittävän lämpimät erämaaoloihin. Umpihankeen ahkion kanssa en näilläkään lähtisi, vaan sinne olisi parasta hankkia tai lainata pitkät metsäsukset.

Ahkion valinta

Olen käyttänyt kaupallisista ahkiomalleista Savottaa ja Fjellpulkenia sekä kiskonut perässä omaa Paris-pulkasta ja Fjellpulkenin aisoista askartelemaani ahkiota. Lisäksi olen nähnyt läheltä muutaman muun ahkion toimivuutta. Ahkion ja sen oheistarpeiden valinnassa on useita huomioitavia tekijöitä, ainakin nämä:

• Pituus
• Leveys
• Korkeus
• Pohjan muotoilu
• Pohjan materiaali
• Keulan muotoilu
• Ristiaisat vs. H-aisat vs. naruveto
• Vetovyö
• Kuormapeite tai ahkiokassi

Kevyt Paris-pulkka on toiminut hyvin kantavalla alustalla, mutta syvässä latu-urassa se kulkee helposti kenossa ladun reunaa vasten. Tämä lisää vetämisen raskautta ja kaatumisriskiä. Umpihangessa leveä ja tasainen keula myös auraa lunta ja tökkää helposti puihin ja kantoihin. Kapeampi ahkio mahtuisi paremmin latu-uraan, ja keula taas saisi metsäisessä umpihangessa olla pyöreämpi ja korkeampi. Eräs toimivan oloinen toteutus tällaisesta ahkiosta on Pikkuhitti, jota en ole harmikseni päässyt vielä kokeilemaan. Tässä mallissa myös pohjan luistoon on kiinnitetty huomiota.

Savotta Paljakka on hyvä ristikkäisaisainen perusahkio. Se on toiminut omassa tai retkikavereideni käytössä tähän mennessä kaikissa maastoissa, joihin sitä on yritetty viedä. Jos pitäisi valita hinta-laatusuhteeltaan paras jokapaikan yleismalli, Paljakka olisi kova ehdokas. Paljakka on painavahko, ja mukana tuleva vetovyö on hieman rimpula verrattuna Fjellpulkenin valjaisiin, mutta muuten siinä ei ole valittamista. Pidän myös Savotan kuormapeitettä nerokkaan yksinkertaisena ja käytinkin sitä inspiraationa oman ahkiokassin ompelussa.

Fjellpulkenin suosittu malli X-Country 144 painaa 5,5 kg, joten se on 1,5 kg Savottaa kevyempi. Fjellpulkenin kanssa tavallisesti käytettävät suorat aisat, joita siis hyödynnän Paris-pulkassa, ovat toimintavarmat ja parhaimmillaan avomaastossa. Metsässä kääntösäde on niiden kanssa haastavan pitkä. Fjellpulkenin vetovyötä ja aisojen jousihakakiinnitystä siihen pidän toimivina ratkaisuina.

Ahkion koko on oleellinen asia, sillä liian pieneen ahkioon joutuu pakkaamaan korkean kuorman, joka kaatuu helposti. Ja mikään ei ole ärsyttävämpää talvivaelluksella kuin viiden metrin välein kaatuileva pulkka. Tässä tullaankin ongelmaan: leveä ahkio on vakaampi, mutta kapea tulee nätimmin latu-urassa. Pituudella voi kompensoida kapeutta, mutta kovin pitkä ahkio on vaikeampi kuljettaa esimerkiksi henkilöautossa.

Kiinteä, suhteellisen vedenpitävästä kankaasta valmistettu kuormapeite on kätevä ratkaisu, jos ahkion kuljettaa maastoon valmiiksi pakattuna. Jos matkustaa julkisilla, olen kokenut irtonaisen ahkiokassin kätevämmäksi liikutella juna-asemien siirtymillä. Usein käytän ahkion kanssa myös pientä reppua, jonka ansiosta kuorman saa matalammaksi. Jos välillä haahuilee pois ahkion luota kuvauspuuhiin, kulkee repussa kätevästi kamerakalustoa, taukovaatetta ja eväitä.

Yhteenvetona toteaisin, että hiihtoretkeilyyn kelpaa aivan hyvin esimerkiksi Paris-pulkasta tuunattu ahkio. Vaikka se ei ole optimaalinen kaikissa oloissa, aina sitä jotenkin toimeen tulee. Pulkan kykyjä ei kannata aliarvioida, sillä se on toiminut tiettävästi jopa naparetkeilyssä. Erilaisia ahkioita liikkuu myyntipalstoilla käytettyinä: esimerkiksi Savotta Paljakkaa saa joskus edullisesti. Satunnaiselle talviretkeilijälle fiksuinta voi olla vuokraaminen: ei tarvitse tehdä kallista hankintaa eikä huolehtia ahkion varastoinnista. Yksityishenkilöiden lisäksi ahkioita voi löytyä vuokralle paikallisilta retkeily-yhdistyksiltä.