Etelä-Suomessa saatiin nauttia loppiaisviikolla kelpo talvisäistä, parahiksi täydenkuun aikaan. Tietokonesimulaatioiden avulla päädyin tulokseen, että Suomenlinnan lautta olisi pääkaupunkiseudun paras paikka kuvata loppiaisaamun hämärässä laskeva täysikuu.
Laskelmieni mukaan täysikuu olisi kello 9 lähtevältä lautalta katsottuna juuri sopivalla korkeudella Helsingin siluetin yllä. Lautan liikkeiden mukana keltainen mollukka vaeltaisi tuomiokirkon ohi kohti Katajanokkaa.
Missä merisavut?
Sääennusteet lupailivat välillä pakkasen kiristyvän -15 asteen alapuolelle, mikä olisi tiennyt näyttäviä merisavuja, eli ilman ja veden lämpötilaeron merestä nostattamaa vesihöyryä. Sellaista on osunut loppiaisen tienoolle ennenkin. Aiempien vuosien merisavuja:
- 2016: Merisavun verhoama Suomenlinna
- 2019: Talven paras viikko: merisavua ja eläimiä
- 2021: Suomenlinnan arktisia tunnelmia
Tällä kertaa pakkaslukemat eivät yltäneet kuin -12 asteen paikkeille. Ei jälkeäkään merisavuista.
Pilvisyystilanteen osalta sattui parempi säätuuri: kultainen täysikuu möllötti taivaalla vain hiuksenhienosti siniharmaan pilven yläpuolella. Näytti siltä, että kuvia pystyisi ottamaan juuri lauttamatkan verran. Lautan kannella seisoskeli jo liuta kuvaajia, jotka olivat ajelleet lautalla pariin kertaan edestakaisin sinisen hetken maisemia kuvaten.
Kuu lipui simulaationi mukaisesti tuomiokirkon takaa pikku hiljaa kohti Katajanokkaa. Vaihtelin 100-500 mm objektiivin polttoväliä tilanteen mukaan laajemmasta tiukempaan rajaukseen.
Vinkkejä ja opastusta kuukuvauksen saloihin ja kuvauspaikkojen etsimiseen löytyy kurssimateriaalistani ”Tähtitaivaan, Kuun ja revontulien kuvaaminen”, joka on ostettavissa verkkokaupasta.
En ollut ilmeisesti aikoihin matkustellut Suomenlinnan lautalla kuvausten keskityttyä enemmän syrjäseuduille. Horisonttiin oli kohonnut esimerkiksi Kalasataman uusia pilvenpiirtäjiä ja Kruunusiltojen työmaakin erottui kaukaa.
Aamukävely Suomenlinnassa
Olin vasta toipunut koronataudista, joka esti loppiaisviikon matkani Sallan kansallispuistoon. Tiesin, ettei hengityselimistöni kunto riittäisi vielä tapojeni mukaiseen kävelyretkeen Kustaanmiekan kärkeen, mutta päätin viivähtää saaressa edes yhden lautan vuorovälin verran.
Perillä Suomenlinnassa täysikuu alkoi sukeltaa pilvimassaan. Lautalta kuvattu sarja oli kuitenkin tyhjää parempi korvaus siitä, etten päässyt ikuistamaan kuutamoa Sallan Ruuhitunturin tykkymaisemissa.
Kävelin lyhyen matkan Länsi-Mustasaareen, jonka kallioilla Helsinkiä vartioi vuosien 1939-1944 ilmatorjunnan muistomerkki. Etenkin jatkosodan talven 1944 suurpommituksissa Helsingin ilmapuolustuksella oli keskeinen merkitys.
Tehokkaan ilmatorjunnan ansiosta Helsinki selvisi sodasta hämmästyttävän vähäisillä vaurioilla moneen muuhun eurooppalaiseen kaupunkiin verrattuna. Ajatukset karkasivat jatkuvista ohjus- ja lennokki-iskuista kärsivään Kiovaan ja muihin Ukrainan kaupunkeihin. Milloin sekin järjettömyys loppuu?
Aurinko näytti nousevan pilveen. Ajellessani seuraavalla lautalla takaisin mantereelle palaili Silja Symphony tuttuun tapaan Ruotsista. Viimeinenkin aamun värimaailma alkoi kaikota Helsingin siluetin yltä, tuomiokirkon takaa löytyi vielä häivähdys punaista.
