Vuoden odotetuin retkeily- ja valokuvausaika on taitekohta, jossa kevät ja kesä lyövät kättä. Lumien sulamisen ja helteisen hyttyskesän väliin jäävä lyhyt aikaikkuna on retkeilyn kannalta parasta. Luonnossa tapahtuu paljon, onhan menossa lintujen aktiivisin pesimäaika.

Pari vuotta sitten tein alkukesän yöttömässä yössä huikean kuvausreissun, jonka aikana kierrettiin kolmen hengen porukalla puoli Suomea ja kuvattiin muun muassa pohjoista suoluontoa Utsjoen tunturiylängöillä. Moni kuvista päätyi Retki suolle -kirjaan. Tänä vuonna jatkoimme samalla konseptilla seuraavan retkeilykirjan kuvauksia Kainuun ja Kuusamon suunnalla.

Mahdollisten kirjakohteiden lisäksi mahdutimme reissuun muutamia syrjäisiä alueita, joihin halusin tutustua omasta mielenkiinnosta. Bonuksena kaikista reissun paikoista kirjattiin ylös lintuhavainnot lintuatlasta varten. Ideana on, että vuosina 2022-2025 jokaiselta 10 km x 10 km atlasruudulta kirjataan lintujen pesimävarmuusindeksit. Näin saadaan kattava kuva kaikkien lintulajien levinneisyydestä.

Kohtaaminen metsäpeuran kanssa

Jo ennen kuin oli kunnolla päästy pelipaikoille, äkkäsin Kuhmossa metsäpeuran käyskentelemässä puustoisen suon laidalla. Kuvaamista varten juuri sopivan tiheä rämemännikkö antoi näkösuojaa, mutta mahdollisti jonkinlaiset kuvauslinjat oksien välistä. Peurahirvas alkoi hetken päästä kävellä lähemmäs, ilmeisesti uteliaisuuttaan tuli katsomaan kuvaajia.

Hauska kohtaaminen heti alussa!

Teerisuo-Lososuon iltarusko

Alun perin reissun painopiste oli suunniteltu enemmän Kuusamon suuntaan, mutta myöhäiseltä vaikuttanut kevät vaikutti huolestuttavalta teiden ajettavuutta ajatellen. Vain pari viikkoa ennen matkaa useilla Kainuun mittauspisteillä oli lunta vielä kymmeniä senttejä. Sitten alkoi pelastava lämpöaalto, joka jatkui aina reissumme alkupäiviin asti.

Teimme silti ratkaisun viettää alkureissusta aikaa Kuhmon suunnalla ja jättää kaikkein hankalimpien metsäautoteiden takana olevat kohteet pois. Aivan Kuhmon etelärajalla sijaitsee Teerisuon-Lososuon soidensuojelualue, joka jäi aiemmin suokirjan kuvauksissa käymättä. Alueen pitkospuut ovat jo huonossa kunnossa, eikä suokirjaan haluttu valita kohdetta, jonka huollon tulevaisuus on epävarma. Uusimpien tietojen mukaan ainakin jokin nykyistä 11 km pituista reittiä lyhyempi pätkä oltaisiin kunnostamassa.

Ilta alkoi jo laskeutua suolle, kun saavuimme parkkipaikalle. Kävelimme ripeästi kohti kuuden kilometrin päässä sijaitsevaa laavua. Rengaslenkin itäisellä puoliskolla pitkokset olivat pääosin aivan kelpo kunnossa, joitain vinoiksi vääntyneitä siltoja lukuun ottamatta. Reitti kulki oikeastaan enemmän metsäisiä harjanteita kuin soita pitkin.

Juuri ennen viimeistä suon ylitystä ilta-aurinko tuli esiin pilvien takaa. Hento sateenkaaren pätkä kaartui suomaiseman ylle kertoen, että jossain liikkuu sadekuuroja.

Karttaa katsomalla emme olleet hoksanneet, miten upealla paikalla laavu sijaitsee. Laavulta aukeni näkymä rimpiselle aapasuolle, joka heijasteli auringon kultaista valoa. Metsähanhien kaakatus ja kurjen huuto nostattivat tunnelmaa.

Juuri kun luulin pääseväni kokkailemaan päivällistä kello 23.20, syttyi pilviin loppunäytös, punainen iltarusko. Vielä kerran kamera esiin ja suon laitaan.

Laavu olisi ollut kelpo yösija, elleivät ensimmäiset hyttyset olisi heränneet. Varmimmat yöunet tarjosi oma teltta. Reissulla oli testissä uusi DCF-kankainen pyramiditelttani Bonfus Middus 2P yhden hengen sisäteltalla. Yhdelle ruhtinaallisesti tilaa tarjoava yhdistelmä painaa vain 645 g + kiilat ja narut. Pystytys tapahtuu vaellussauvalla, joka oli muutenkin mukana. Metsämaastossa teltan suurin haaste oli suuri pohjapinta-ala: tasaista pystytyspaikkaa ei isolle pyramidille niin vain löydy.

Aamulla teimme pienen kierroksen lähimetsissä ennen paluuta parkkipaikalle. Jos reitin varrella oli enemmän mäntykankaita, löytyi notkelmista paikoin aivan erilaisia, kosteita korpimetsiä. Muutamissa paikoissa kasvoi kuusten seassa paljon järeää haapaakin.

Pitkospuulenkin länsipuoliskolla pitkokset olivat selvästi itäpuolta huonommassa kunnossa ja niillä sai paikoin tosissaan varoa askeliaan. Reitti on kuitenkin hyvin kuljettavissa, kun tietää mitä odottaa. Saappaat jalassa pienet koukkaukset pitkosten ulkopuolelle eivät kastelleet jalkoja. Lopussa ukkospilvi nousi suon ylle, mutta ehdimme autolle juuri ennen sateen alkua.

Kuusamon syrjäseuduilla

Harkinnassa oli käydä katsomassa läheistä Hiidenportin rotkolaaksoa. Sateinen sää käänsi kuitenkin ajatukset jo kohti Kuusamoa, jonne matka jatkui välittömästi Kuhmossa suoritetun lounas- ja huoltotauon jälkeen. Kuusamoon oli suunniteltu parin yön verran kiertelyä vaikeasti saavutettavissa, olemattoman vähän retkeillyissä kohteissa.

Itseäni viehättävät suuresti syrjäkohteet, joilla voi vielä tavoittaa Lapin eteläpuolelta paljolti kadonnutta erämaan tuntua. Kuusamossa tällaiset pienehköt alueet voivat tarjota kauniita soita ja pikkujärviä, loivia vaaroja ja jääkauden muodostumia sekä eräitä maamme parhaiten säilyneitä ikimetsän rippeitä.

Ensimmäisen yön kohteelle olimme saaneet tietoa, jonka mukaan viimeinen metsätie olisi ollut talvella aurattu noin puolimatkaan. Siitä eteenpäin olisi tuurista kiinni, pääsisimmekö tavallisella henkilöautolla tavoiteltuun määränpäähän vai olisiko edessä pitkä jalkapatikka.

Pahat aavistukset kävivät osin toteen: tien loppupätkä oli melkoisessa kelirikossa. Eräässä kohdassa suo tulvi tien yli ja heti sen perään tiestä puuttui iso palanen kokonaan. Auto oli jätettävä parkkiin levikkeelle ennen tulvaa. Suunnitelmaa hieman muuttamalla pääsimme maastoon ilman aivan kohtuutonta kävelyä, mutta kilometrejä kyllä kertyisi varsin reippaasti.

Seuraava yllätys koettiin läheisellä erämaalammella. Kiikarointi paljasti ruskean vesilinnun olevan sittenkin majava. Talttahammas nousi rantapenkalle rouskuttelemaan. Hiipimällä vedennousun kelottamien kuusten taakse pääsin kohtalaiselle kuvausetäisyydelle.

Majava oli tulvittanut puron, jonka ylittäminen oli välttämätöntä matkan jatkumisen kannalta. Vaellussauvaa apuna käyttäen ja keinuvia tupassaramättäitä pitkin loikkien ylitys oli juuri ja juuri mahdollinen ilman syvää kahlausta.

Söimme Kuhmosta ostettuja puolukkarönttösiä kelomaisemissa ja kiipesimme sitten loivalle vaaralle. Sen lakialueella taivasta kurotteli muutamia poikkeuksellisen järeitä, satojen vuosien ikäisiä ikimäntyjä.

Hienoissa maastoissa ajan kuluminen unohtui kokonaan. Kello alkoi lähennellä puoltayötä, kun kahlasimme vielä huterin askelin yli majavapurosta ja köpöttelimme viimeiset kilometrit autolle. Emme jaksaneet enää etsiä kunnon telttapaikkoja, vaan laitoimme majoitteet metsätien viereiseen hieman möykkyiseen männikköön.

Lähellä rajaa

Seuraavana päivänä siirryimme eri puolelle Kuusamoa, lähemmäs itärajaa. Rajavyöhykkeen kulku oli katsottu tarkasti, sillä sinne ei ole syytä harhautua missään olosuhteissa. Kävelimme heikosti erottuvaa vanhaa polkua pitkin pienen järven rantaan, josta päättelimme löytyvän hyviä telttapaikkoja. Hyviä ja hyviä: järven ranta oli varsin muhkurainen ja vähän matkan päästä nousi jo jyrkkä rinne. Teltat oli laitettava mäen harjalle asti, josta löytyi vaivoin kolmelle teltalle sopivat pikkuraot.

Pakkasimme päiväretkivarustuksen ja varauduimme reilujen eväiden kera kiertelemään metsissä, soilla, järvillä ja puroilla. Lintumaailma vaikutti melko hiljaiselta, lukuisat pienet suolammetkin täysin vesilinnuttomia. Sen sijaan yhdellä pikkusuolla näimme tuoreet, isot painaumat: varsin todennäköiset karhun jäljet. Lähellä rajavyöhykkeen keltaisia nauhoja hirvi nousi makuupaikaltaan ja suuntasi kohti Venäjää.

Evästauon jälkeen jatkoimme matkaa syrjäisimmälle osalle aluetta. Vaikka metsät olivat kaikkialla olleet tavanomaista hienompia, vasta täällä kohtasimme viimein klassisen satumetsän. Eräällä matalalla nyppylällä kauttaaltaan naavapartaiset kuuset nojailivat jättimäisiin ikipetäjiin. Maassa makasi harmaakylkisiä keloja ja sammaloituneita kuusia. Seassa siellä täällä koivua, haapaa ja raitaa.

Jotenkin kävi taas niin, että hyvissä ajoin alkaneella päiväretkellä ilta alkoi hämärtyä. Eräänlainen saavutus sekin paikassa, jossa vallitsee toukokuun lopussa käytännössä lähes yötön yö. Hämärästä tihkusateesta huolimatta vielä piti yksi lampi tarkistaa. Sielläkin näytti majava nostaneen veden pintaa ja pesimälajistosta löytyi ainakin joutsenpari.

Paluumatkaa leiriin säesti tuttu käen kukunta. Käki löytyi tasan tarkkaan jokaisesta lintuatlasruudusta, eikä se vaiennut edes yön hämärinä tunteina.