Kirjoitussarjassa esitellään suurelle yleisölle tuntemattomia retkikohteita Etelä-Suomesta Lapin perukoille. Sarjan toisessa osassa tutustutaan Pirkanmaalla sijaitsevan Siikanevan ympäristöön.

Aiempi osa: Tarvantovaaran erämaa

Metsähallituksen Luontoon.fi-sivustolla kuvaillaan noin 1000 hehtaarin laajuista Siikanevaa seuraavasti:

”Siikanevalla kulkija voi aistia laajan suoalueen rauhan ja eloisuuden samaan aikaan. –  -. Laajat suokentät levittäytyvät kulkijan ympärille, kunnes aukeus vaihtuu välillä vanhan metsän saarekkeiden hämyiseen tunnelmaan.

Siikaneva on Pirkanmaan laajin yhtenäinen suoalue ja samalla maakunnan tärkein soidensuojelualue, minkä lisäksi alue on arvokas linnustoltaan.”

Suuria soita ei Etelä-Suomeen ole montaa sattunut ja vielä harvempi on säästynyt sekä ojituksilta että metsäsaarekkeiden parturoinnilta. Moista ihmettä oli siis lähdettävä katsomaan muutaman hengen voimin. Päiväretkikohteena Siikaneva tuskin on varsinkaan Tampereen seudulla asuville tuntematon, mutta voisiko sen ympäristöön suunnitella kolmen yön pituisen alkutalvisen vaelluksen?

Suunnittelun vaikeuksia

Etelä-Suomen kansallispuistot ja muut suojelualueet ovat pääosin pinta-alaltaan niin pieniä, että nelipäiväisen vaelluksen suunnitteleminen vaatii hyvää mielikuvitusta. Usein luonteva ratkaisu on laajentaa retkeä suojelualueen ulkopuolelle.

Valitettavasti suojelematon osa eli reilut 98 % metsäalasta on suurimmaksi osaksi pienialaisten metsikkökuvioiden ja ojitettujen soiden mosaiikkia, jossa liikkuminen vaatii pitkää pinnaa ja masokistista elämänasennetta. Aina kun ehtii kulkea täysikasvuisessa metsässä muutaman minuutin, tulee vastaan läpitunkematon taimikkomuuri, hakkuutähteiden täplittämä raiskio tai metsäojien massaesiintymä. Yhtenäistä kulkukelpoista metsää, jossa voisi kulkea keskeytyksettä edes tunnin tai pari saati päivän, saa hakea.

Toisaalta kaikkialle lonkeronsa ulottavaa metsäautotieverkostoa pitkin kulkijan matka etenee nopeasti. Tällainen huijauskeino mahdollistaa pitkähköt siirtymätaipaleet, ja näin samaan reissuun voi yhdistää luontokohteita hieman isommalta alueelta.

Katsellessani Siikanevan ympäristöä kartalta huomioni kiinnittyi sen eteläpuoliseen järvien kirjomaan alueeseen. Välittömästi suon eteläpuolella sijaitsee laaja Siikajärvi (karttalinkki), jonka jyrkkäpiirteiset rannat vaikuttivat karttojen ja ilmakuvien perusteella sekä mökittömiltä että pääosin hakkaamattomilta. Kartassa täytyy olla virhe, en usko ennen kuin näen!

Siikajärven eteläpuolelle osuu useita kartalla mukavan näköisiä järviä ja lampia, joista yhden rannalla sijaitsee Oriveden kunnan ylläpitämä laavu (karttalinkki). Tarkempi selvitys osoitti alueella kulkevan myös retkeilyreitistön, josta lisätietoja löytyy kunnan sivuilta (PDF). Siikanevan metsäsaarekkeessa Jaarikanmaalla on myös laavu, joten reissu alkoi kuulostaa vahvasti laavuvaellukselta.

Siikanevalle pääsee keskimääräistä paremmin joukkoliikenteen avulla. Osa busseista pysähtyy Siikanevan pysäkillä (karttalinkki) Virtaintien varrella noin kolmen kilometrin päässä suojelualueen pohjoisrajasta. Viikonloppuisin lähin pysäkki sijaitsee idässä Hyytiälän liittymässä (karttalinkki), jonne on Siikanevalta noin viiden kilometrin kävelymatka.

Retkitunnelmia

Itsenäisyypäivän aattona Pirkanmaalainen luonto lepäsi kevyen lumikuorrutuksen alla. Hiihdettäväksi asti lunta ei kuitenkaan vielä riittänyt, joten matkaan oli lähdettävä suksitta. Viisisenttinen hanki sai hiljalleen täydennystä taivaalta talsiessamme otsalamppujen valossa kohti kuuden kilomerin päässä sijaitsevaa Jaarikanmaan laavua. Matkalla vesipaikan löytäminen tuotti keskisuuria vaikeuksia suon ollessa kauttaaltaan jäässä. Muutaman heinikkoon osuneen kirveeniskun jälkeen suo suostui antamaan juuri ja juuri riittävästi vettä.

Laavuyö sujui pikkupakkasessa mukavasti. Joulukuun kuudennen päivän aamu valkeni asiaankuuluvasti lähes sinivalkoisissa sävyissä. Lumisade oli tauonnut hetkeksi alkaakseen pian uudestaan. Jaarikanmaan laavu sijaitsee kalliolla, jonka laelta aukeaa avara näkymä Siikanevalle.

Lähdimme kiertämään pitkospuureittiä avosuon keskelle. Huhut suosaarekkeiden vanhoista metsistä vaikuttivat vahvasti liioitelluilta, kunnes eräässä saaressa kaikki muuttui. Jyhkeät aihkipetäjät, harmaakylkiset kelot ja taivaisiin kurkottavat kuusijättiläiset paljastivat metsän olevan yksi Pirkanmaan ja koko Etelä-Suomen komeimmista ikimetsän sirpaleista.

Oikaisimme lumipyryssä takaisin leiriin jäätyneen suon poikki. Pikaisen lounaan jälkeen oli aika nostaa rinkat selkään ja suunnata suon eteläpuoliselle metsäautotielle, jota pitkin loppumatka Kirvesjärvien laavulle sujui vauhdikkaasti. Ilta hämärtyi jo alkumatkasta, mutta eipä tienvarressa mitään nähtävää olisi ollutkaan, ja suunnistusta vaatineet poluttomat maastopätkät ehdimme suorittaa valoisaan aikaan. Matkaa kertyi yhteensä reilut kahdeksan kilometriä.

Toisen leudon laavuyön jälkeen kävelimme omia jälkiämme kohti Siikajärveä. Patmoslahden pohjoispuolinen metsäalue osoittautui ilmakuvatarkastelujen veroiseksi, luonnontilaisen kaltaiseksi monivivahteiseksi metsäksi. Pienipiirteinen maasto johdatti kulkumme jylhiltä kallioilta hämyisiin korpinotkelmiin.

Ehdimme nähdä Siikajärven ympäristöstä vain pienen osan, mutta jo lyhyt lenkki paljasti paikan harvinaiseksi helmeksi Etelä-Suomen pirstaleisessa luonnossa. Kannattaa käydä katsomassa kun se on vielä mahdollista, ikinä ei tiedä jäävätkö metsät jyrän alle vaikka heti huomenna.

Viimeisenä iltana sää viileni muutamalla asteella ja taivas kirkastui hetkeksi paljastaen sekä puolikuun että tähtitaivaan. Kuukuvaus onnistui kohtalaisesti talvisen metsän suojissa, sen sijaan tähtikuvausyritykset pilasi kaikkialla horisontin yllä leijuva oranssi valosaastehuntu. No,  kaikkea ei voi näin lähellä sivistystä saada.

Aamulla edessä oli enää reilun kymmenen kilometrin paluumarssi Hyytiälään. Aivan luontokohteitta ei matkalla tarvinnut jäädä, sillä alkumatkasta seuraamamme retkeilyreitti johdatti ryhmämme Ison Vuorijärven kaunista rantaa pitkin mielenkiintoisen luolan äärelle.

Muutenkin Oriveden kunnalle täytyy nostaa hattua hienosti suunnitellusta retkeilyreitistä. Usein Etelä-Suomen retkeilyreitit kulkevat lähinnä metsäautoteillä ja ankeiden talousryteiköiden keskellä, mutta Ison Vuorijärven retkeilyreitistöstä huomattava osa on linjattu hulppeiden järvimaisemien tuntumaan.

Loppumatkasta ei jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville. Yksitoikkoiset kilometrit metsäautotiellä tallustaen saattavat kuulostaa hölmöläisten hommalta. Kuitenkin esimerkiksi kahdeksan kilometriä kävelee parissa tunnissa, joten sellainen matka joukkoliikenteen ääreen on aika pieni ponnistus. Jos siis käyttää hieman mielikuvitusta ja on valmis kärsimään lievää epämukavuutta, retkeilyn harrastaminen on täysin mahdollista omistamatta autoa tai investoimatta taksikyyteihin.

Vaikka alkutalvinen retki ei tarjonnut sykähdyttävien hetkien ilotulitusta, saimme unohtaa muutamaksi päiväksi arjen kiireet ja nauttia hiljaisesta ja paikoin erämaatunnelmaisesta luonnosta. Palaan taatusti Siikanevan seudulle valoisampaan vuodenaikaan, ja suosittelen muillekin kulkijoille poikkeamista erityisesti Siikajärven ympäristöön vielä kun siellä riittää nähtävää.

Lisää kuvia retkeltä galleriassa Siikaneva 12/2013.