Harvaa vaellusreissua olen odottanut yhtä paljon kuin tätä. Edellisestä vaelluksesta oli erinäisten vaiheiden jälkeen ehtinyt vierähtää ikuisuus eli yli kaksi vuotta. Nyt palaset loksahtivat viimein kohdalleen: syyskuun alkuun järjestyi lomaa sekä töistä että kotoa, vaellusseuraa löytyi eikä koronapandemiakaan estänyt matkustamista.

Olen erikoistunut retkeilemään mahdollisimman epämuodikkaissa paikoissa, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Vaelluskohteeksi valikoitui pieni ja harvan tuntema Tsarmitunturin erämaa, joka sijaitsee Inarin kunnassa Nellimin ja Raja-Joosepin välimaastossa. Tsarmin sanotaan olevan kuin Lappi pienoiskoossa. Lähdimme retkikaverini kanssa ottamaan selvää, pitääkö määritelmä paikkansa.

Tsarmitunturi sijaitsee kaukana lähimmiltä bussipysäkeiltä, eikä reissua suunniteltaessa ollut varmaa, rajoittaisiko mahdollinen koronan toinen aalto joukkoliikenneyhteyksiä. Lastasimme siis rinkat farmariauton takakonttiin ja lähdimme ajelemaan kohti pohjoista.

Erämaa-aluetta ympäröi tiheä metsäautotieverkosto. Pienemmille metsäteille ei ole tarvetta ajaa, sillä molemmin puolin erämaata kulkee myös isompi soratie. Tyypillisiä lähtöpaikkoja ovat:

• Pohjoispuolella Kontosjärventie, erityisesti Talasjärven kohdalla (karttalinkki)
• Eteläpuolella Nangujärventie, erityisesti Ison Arttajärven kohdalla (karttalinkki)

Pohjoispuoli on lähtöpaikkana yleisempi, mutta käytännössä molemmat lähtöpaikat ovat aivan yhtä hyviä. Eteläpuoli vaikutti täsmäävän paremmin suunniteltuun reittiimme. Siellä pääsisi lisäksi suoraan tienvarresta erämaa-alueelle harjumaisemissa kulkevaa polkua pitkin.

Pysäköimme auton Nangujärventien levikkeelle, josta löytyi ennestään toinen harmaa Skoda. Ruuhkaa odotettavissa?

Nostimme rinkat selkään ja painelimme polkua ylös harjulle. ”Vihdoinkin tämä on totta”, ajattelin kulkiessani. Nyt oli päästy erämaahan asti, eikä mikään viime hetken vastoinkäyminen voisi enää peruuttaa reissua.

Jäkälämoroston kautta Artan kämpälle

Hyväkulkuinen polku hävisi aikanaan ja pääsimme retkisuunnistuksen makuun. Päätimme kävellä suoraan paljaslakisen Jäkälämoroston (407,5 m) yli. Artan kämpälle pääsisi vähemmälläkin hiellä, mutta leppoisan aurinkoinen sää suorastaan kutsui nousemaan tunturiin.

Kantamukseni oli jälleen edellisestä reissusta keventynyt, joskin kameroita oli taas mukana melkein neljän kilon edestä. Repun lähtöpaino ruokineen huiteli jossain 12-13 kilon välimaastossa ja lisäksi kamerarunko ja laajakulma kulkivat erillisessä laukussa. Tällaisella kuormalla ylimääräiset tunturien huiputukset eivät suuremmin haittaa toisin kuin yli 20 kilon rinkalla, jollaista muinoin kanniskelin. Kerron varusteistani ja uudesta repustani, Atom Packs The Mo 60:sta, tarkemmin myöhemmissä kirjoituksissa.

Jäkälämoroston laella kaukaisen kuusen latvaan lehahti hiiripöllö. Hetken tähysteltyään se siirtyi lähemmäs ja kuvaamisen kannalta parempaa taustaa vasten. Painavaa lintuputkea ei luonnollisesti ollut mukana, mutta onneksi matkassa oli edes 70-200 mm tele, jolla pystyi poimimaan tilanteesta maisemallisen lintukuvan.

Muutenkaan maisemassa ei ollut valittamista. Idässä näkymän tosin peitti erämaan korkein tunturi Akalauttapää (507 m), mutta muihin ilmansuuntiin aukeni näyttävä maisema horisontista pilkottavine sinisine tuntureineen.

Loppumatka sujui korkeuskäyriä ja kompassisuuntaa seuraillen. Maastossa näkyi jo ensimmäisiä maaruskan merkkejä. Artan autiotupa löytyi kauniilta mäntykankaalta lähteikköisen suon pohjoislaidalta.

Pieni, kodikas hirsikämppä on rakennettu vuonna 2013 vanhan Karhumoroston kämpän tuhouduttua tulipalossa. Rakennustyön tekivät talkoilla Tsarmin Metsäveljet, joiden panos Tsarmitunturin kämppien kunnossapidossa on muutenkin ollut korvaamaton.

Kämpällä kuivatteli tavaroitaan varttuneempi herrasmies, joka halusi kohteliaasti antaa meille Tsarmin ensikertalaisille mahdollisuuden nukkua hienossa kämpässä ja väisti itse laavumajoitukseen.

Sarmin huipulta Asentolammille

Uni maittoi mukavasti noin kymmenen tunnin verran. Enpä ollut nukkunut yhtä hyvin kertaakaan lapseni syntymän jälkeen.

Upea lämmin poutasää jatkui aamulla. Puuroaamiaisen ja tuvan siivouksen jälkeen lähdimme kapuamaan erämaan nimikkotunturin huipulle. (Kirjoitusasua on erämaa-alueen perustamisen jälkeen tarkistettu, joten tunturin nimi kirjoitetaan kartalla muodossa Sarmitunturi.)

Ajauduimme epähuomiossa ensin tunturin eteläisemmälle huipulle, vaikka tarkoitus oli nousta suoraan korkeammalle pohjoishuipulle (412 m). Yksinäinen poro saapui pällistelemään väärää huippua ihmetteleviä retkeilijöitä.

Pohjoishuipulta löytyi yllättäen varsin hyvin säilynyt kolmiomittaustornin raunio. Jotenkin olimme onnistuneet ennakkotiedustelussa missaamaan moisen nähtävyyden, vaikka matkassa oli maanmittareita kaksin kappalein.

Taivas tarjoili bonuksena 22 asteen haloilmiön, joka oli omiaan luomaan myyttistä tunnelmaa maanmittauksen historian ylle.

Tsarmitunturin erämaa tunnetaan vanhoista metsistään, ja tunturista alas laskeutuessamme saimme ihailla erityisen komeaa aihkimännikköä.

Sää muuttui sateisemmaksi. Matka jatkui sadekamppeet päällä Hukkamoroston koillisrinteiden korkeuskäyriä seuraillen kohti Asentolampia. Parin ensimmäisen päivän aikana opimme, että Tsarmitunturissa tärkein suunnistustaito on osata kulkea käyrää pitkin. Näin pystyy välttämään turhaa jumppaamista ylös-alas.

Lappi pienoiskoossa -mainoslause kävi entistä vahvemmin toteen, kun jo nähtyjen kuusikoiden, männiköiden ja avotunturien lisäksi Tsarmi muuntautui Keinokurun pohjalla louhikkoiseksi Vätsärin erämaaksi.

Lähemmäs 15 kilometrin patikoinnin jälkeen Asentolammet häämöttivät edessä. Sadekin taukosi sopivasti vähän ennen kuin saavuimme perille. Asentolampien välissä sijaitsee yksi Tsarmitunturin tunnetuimmista leiripaikoista (karttalinkki). Lammesta toiseen virtaa kirkasvetinen puro, jonka viereinen hiekkakumpu tarjoaa tasaisen maaston teltalle.

Kuivattelimme päivän aikana kostuneita varusteita pienen risunuotion ääressä. Samalla saimme poltettua edellisten kulkijoiden jättämät osittain palaneet roskat ja ruuantähteet pois maisemaa rumentamasta. Olin tuttuun tapaan liikkeellä kumisaappailla, jotka toimivat Tsarmin kosteissa metsissä mainiosti. Hikoilun aiheuttama pieni kosteus kuivui nopeasti nuotiolla.

Toisaalta kevytretkeilijöiden suosimat kalvottomat maastolenkkarit olisivat varmasti olleet erinomainen valinta. Ne kyllä olisivat kastuneet nopeasti, mutta lämpimillä säillä jalkojen kastuminen ei olisi haitannut. Kevyillä lenkkareilla tuntureille kiipeily olisi sujunut vähemmällä ponnistelulla.

Kosteilta rannoilta nousi lammille ohutta usvaa. Taivas kirkastui illaksi ja jäin päivystämään mahdollisia revontulia. Mitään merkkejä niistä ei näkynyt iltahämärissä, joten tyydyin valottamaan pari kuvaa lammen rannalta ja painumaan sitten makuupussin lämpöön.

Akalauttapään huiputus ja Pahakuru

Saimme herätä aurinkoiseen aamuun, eivätkä sadepilvet vaikuttaneet uhkaavan aamupäivälle suunniteltua Akalauttapään huiputusta. Pakkasin reppuun kuoritakin, lounastarpeet ja kamerakalustoa. Tyhjänä alle kilon painoinen Atom Packs The Mo osoittautui käteväksi myös päiväretkeilyyn – esimerkiksi yli kolmikiloista Kajkaa en ehkä raahaisi huiputusreissuille mukaan.

Nousimme Akalauttapäälle alkumatkasta Pahakurun reunaa seuraten ja koukkasimme sitten pohjoisen sivuhuipun itäpuolelta ylös tunturiin. Keskeisellä paikalla erämaassa sijaitseva tunturi tarjosi näkymät koko erämaahan ja lisäksi kauas itään Venäjän puolen huipuille.

Laskeuduimme syvän Pahakurun reunalle nähdäksemme sen paremmin kuin nousun aikana. Jälleen saimme todistusaineistoa, että Tsarmitunturi todella on Lappi pienoiskoossa. Pahakurussa erämaa näyttäytyi Kevon kanjonin pikkuserkkuna.

Leiriä pakatessamme kohtasimme kolme naista, jotka olivat palaamassa Ahvenlammen autiotuvalta. Kulkumme osui sopivasti ristiin: olimme lähdössä kohti samaista majapaikkaa.

Asentolampien ja Ahvenlammen tuvan väli on hauska reitinvalintapähkinä. Suorin reitti kulkisi Santapään yli ja sisältäisi paljon korkeuskäyriä. Kiertovaihtoehtoja on kaksi: Akalauttajoen laakson kaakkois- ja luoteispuoli. Kaakkoispuolella jokea ei tarvitse ylittää, mutta reitti on soisempi.

Päätimme seurata parempikulkuisen näköistä luoteisrantaa ja ylittää joen ennen kuin se kasvaisi alajuoksullaan liian suureksi. Heikko polku johdatteli mäntynkankaiden halki, mutta myös hidaskulkuisia mättäikköisiä rinteitä sai välillä tallata. Eräänlaista Tsarmin tyyppimaastoa näyttivät olevan juuri 30-40 cm korkuiset mättäät. Tulipahan nilkoille treeniä.

Akalauttajoen ylitys hoitui kiviä pitkin loikkien ennen parin sivupuron uomaa, joiden jälkeen joki olisi ollut merkittävästi hankalampi: ylityspaikka kartalla.

Edessä oli vielä hieman mättäikköä sekä satunnaisesti alkavia ja päättyviä poronpolkuja, kunnes lopulta saavutimme kämpälle johtavan vahvan polun. Ristijärvien kohdalla tapasimme pitemmällä reissulla olevan pariskunnan, joka aikoi yöpyä autiotuvalla. Meillä ei ollut tarvetta käyttää tupaa muuhun kuin keittelyyn. Laitoimme teltan pystyyn tuvan takametsään.

Pieni autiotupa tunnetaan useilla eri nimillä, ainakin näillä: Ahvenlampi, Anttilan kämppä, Ahvenjärvi, Santapää, Harrilompolo. Ensin mainittu on nykyään käytössä oleva nimi kämpän kuuluessa Metsähallituksen virallisten autiotupien joukkoon.

Ahvenlammen tuvalta salaiselle kammille

Heräsin aamuauringon valoon ja kömmin ulos makuupussista pienelle kävelyretkelle. Viereiseltä rinteeltä löytyi jälleen kaunista vanhaa metsää.

Ahvenlammen autiotupa on entinen rajavartioston kämppä ja se sijaitseekin aivan rajavyöhykkeen tuntumassa. Aamupalan jälkeen suuntasimme rajavyöhykkeen keltaisia merkkejä seuraillen Santapään rinnettä etelään. Havaitsimme rajavyöhykkeen kulkevan maastossa hieman idempänä kuin kartalla – tarkistin asian GPS-laitteella ja laitoin reissun jälkeen kyselyä Maanmittauslaitokselle.

Jossain Santapään eteläpuolella vallitsi erityisen vahva erämaan tuntu. Olimme kaukana yleisimmiltä kulkureiteiltä ja aivan itärajan syleilyssä. Tsarmitunturissa käyskentelee huhujen mukaan vahva karhukanta, ja kuljimme sopivasti tuulen alapuolella. Nyt jos koskaan olisi ollut erinomainen tilaisuus kohdata karhu villissä luonnossa. Mutta ei näkynyt edes tassunjälkiä tai marjaisaa pökälekasaa.

Lappiin palasi hetkeksi kesä lämpötilan huidellessa jo +17 asteessa ja auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Pihlajamoroston yllättävän jyrkkä nousu hengästytti ja lounastauko maaruskan värjäämässä laaksossa tuli tarpeeseen.

Lounaan jälkeen nousimme puolivahingossa Akalauttapään kaakkoispuolisen tunturialueen reunamille. Avoimessa, kovapohjaisessa paljakassa olikin helpompi kulkea kuin pehmeissä sammalmetsissä. Vielä kerran tällä reissulla kunnon maisemat! (Kuvasta kiitokset retkikaverilleni)

Eräässä purolaaksossa kaukana kaikista loogisista kulkureiteistä kävelimme melkein kahden vaeltajamiehen yli. He pitivät taukoa töyrään takana puronvarressa makoillen ja ihmeellisen sattuman kautta osuimme poluttomassa maastossa juuri samalle neliömetrille.

Sarmikuusikossa, Suomen pohjoisimman yhtenäisen kuusimetsän kätköissä sijaitsee salainen Karhukammi. Sitä ei näy kartoissa tai ilmakuvissa eikä koordinaatteja paljasteta liioin autiotupaluetteloissa tai kirjoissa. Tsarmin Metsäveljien rakentamassa ja huoltamassa turvekattoisessa kammissa saa kuitenkin yöpyä, jos onnistuu sen löytämään. Kammi on rakennettu uudestaan vuonna 2012, mutta vanha kammi sijaitsi täsmälleen samalla paikalla vuodesta 1993 alkaen.

Jääköön arvoitukseksi, miten osuimme kammille. Pieni, mutta kodikas majapaikka tarjosi viimeiseksi yöksi upeat puitteet. Muita kulkijoita ei näkynyt ja vain harva näytti siellä vieraskirjan mukaan käyneen. Tsarmi on paljastanut salaisuutensa vain harvoille ja valituille. Kiitos Metsäveljet työstänne!

Yhteenveto

5 vaelluspäivää, 4 yötä

• 2 yötä teltassa
• 1 yö autiotuvassa
• 1 yö kammissa

Päivämatkat:

• 31.8. Nangujärventie – Artan kämppä 10 km
• 1.9. Artan kämppä – Sarmitunturi – Asentolammet 14,5 km
• 2.9. Asentolammet – Akalauttapää – Asentolammet 6,5 km (ilman rinkkoja) + Asentolammet – Ahvenlammen autiotupa 6,5 km
• 3.9. Ahvenlammen autiotupa – Karhukammi 12 km
• 4.9. Karhukammi – Nangujärventie 6 km
• Yhteensä 49 km rinkkojen kanssa ja 6,5 km ilman rinkkoja

Viisi päivää riitti hyvin erämaan keskeisimpien nähtävyyksien kiertämiseen. Täydellinen ”läpipelaaminen” eli reittimme lisäksi esimerkiksi kaikkien tuntureiden huiputtaminen vaatisi kuitenkin pari lisäpäivää tai selvästi pitempiä päivämatkoja.

Vaikka syyskuun alku ei aivan parasta ruska-aikaa ole, löytyi alkavan ruskan merkkejä monesta paikasta. Säiden suhteen kohdalle osui kerrankin hillitön munkki: ei ötököitä haitaksi asti, mutta silti lämmintä ja melkein koko ajan poutaista säätä. Sekä ennen että jälkeen reissun olisi ollut huomattavasti märemmät kelit. En muistanutkaan, että vaeltaminen voi olla myös mukavaa.

Ennakko-odotusten mukaan Tsarmitunturin erämaan piti olla yksi vähiten kuljetuista erämaa-alueista. Ihmisiä liikkui kuitenkin kairassa samaan aikaan yllättävän paljon, ja vieraskirjoista päätellen muinakin vuosina elo-syyskuun vaihde on ollut suosittua aikaa. Kirjoituksessa aiemmin mainittujen ihmisten lisäksi alueella liikkui ainakin seuraavat henkilöt, joita emme tavanneet (saa ilmoittautua kommenteissa, jos tunnistaa itsensä):

• yksinvaeltajanainen
• kaksi kevytretkeilijää lenkkareissa ja kevyellä repulla
• Nangujärventien varteen pysäköidyn Skoda Octavian kuljettaja ja mahdolliset matkustajat
• pari karhunmetsästäjää

Etukäteen arvelin myös, ettei Tsarmista löytäisi aitoa erämaatunnelmaa, koska erämaan pinta-ala on vain 150 neliökilometriä. Lähimmästä tiestä pääsee parhaimmillaankin vain noin 6 kilometrin päähän. (Vertailun vuoksi: viereinen Urho Kekkosen kansallispuisto on 2550 neliökilometrin laajuinen.)

Tsarmitunturi on kuitenkin yllättävän polutonta seutua. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta vaeltaja saa etsiä omat polkunsa, eikä maastosta ensimmäisenä mieleen tuleva sana ole ”helppokulkuinen”. Suunnistustaidolle on käyttöä eikä nopeusennätyksiä pääse tekemään. Tsarmitunturi on ansainnut paikkansa erämaa-alueiden joukossa. Ja toden totta, se on kuin Lappi pienoiskoossa.