Heinäkuisina lomaviikkoina jatkoimme perheen kanssa siitä, mihin toukokuussa jäimme: ajelimme Savoon viettämään luonnonläheistä mökkielämää vanhoille maatiloille. Merkittäviä retkeilyodotuksia ei ollut, sillä heinäkuu on monena vuonna ollut joko hiostavan helteinen, saavista kaadetun sateinen tai vähintään ikävän itikkainen.

Tänä vuonna kaikki kolme vitsausta esiintyivät vain maltillisesti, eivätkä hidastaneet intoa liikkua luonnossa edes 3-vuotiaan lapsen kanssa. Totta puhuen lapsi kärsi ötököistä kaikkein vähiten, eikä useimmiten kaivannut edes verkkoa päähänsä.

Kesäyö Pyhännän soilla

Pohjois-Savon, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan rajaseudun retkikohteita ehdimme koluta jo toukokuussa. Jatkoimme tutustumista uusiin ja vanhoihin paikkoihin. Kirkkaana iltana lähdin yksin retkelle Pohjois-Pohjanmaan puolelle Pyhännän Muurainsuon luontopolulle, jossa kävimme aiemmin perheretkellä.

Osuin pitkospuureitille juuri sopivasti ennen auringonlaskua. Sateisen päivän jälkeen taivalla komeili värikkäitä pilviä, joita kelpasi tähtäillä avaralta aapasuolta.

Suolla inisi hämmästyttävän vähän hyttysiä, vaikka oli käytännössä tyyntä. Maatilan pihapiirissä verkkohattu oli iltaisin pakollinen, mutta suolla kuljin ilman. Toisin kuin voisi luulla, avosuot eivät ole muutenkaan pahimpia itikkapesäkkeitä. Paahteisten ja usein tuulisten avosoiden sijaan hyttysennätyksiä kannattaa etsiä vaikka kosteista ja varjoisista korpinotkelmista.

Auringon painuttua mailleen jatkoin matkaa männikön halki parkkipaikalle. Autossa pohdiskelin seuraavaa siirtoa: heinäkuun puolivälin tienoilla valoa riittäisi näillä korkeuksilla läpi yön. Kun kerrankin johonkin pääsee ja viitsii lähteä, niin eiköhän tästä vielä ainakin yhdelle suolle lähdetä.

Siirryin lyhyen matkan päähän erään toisen Pyhännän suon lähelle. Autolle löytyi tienlaidasta levike ja hiipparoin kosteanhiostavassa yössä metsiä pitkin avosuon laitaan. Ilmakuvaa apuna käyttäen tulkitsin, että pääsisin kantavaa jännettä metsäsaarekkeeseen, jonka suojista pystyisin kiikaroimaan mahdollisesti linturikasta rimpialuetta aiheuttamatta pesiville siivekkäille tarpeetonta häiriötä.

Linnustoa ei mainittavasti näkynyt yhtä tavia, kalalokkia ja kaukaista kurjen huutoa lukuun ottamatta. Pohjoistaivaan pilvinäytelmä sen sijaan komistui entisestään. Hivuttauduin sen verran näkösälle saarekkeen suojista, että sain taivaan ikuistettua yhdessä tyynen rimmen kanssa.

Ukkoset saapuvat

Eräänä iltana mökkirannassa lenteli kovasti törmäpääskyn näköisiä lintuja. Yhden hukkareissun jälkeen polkupyörätiedustelu tuotti tulosta, ja hiekkamontun perimmäisestä nurkasta löytyi kuin löytyikin kovasti harvinaistuneen pääskylajin asuttuja pesäkoloja.

Helteisemmät päivät olivat päättymässä ukkosiin. Epävakaan sään lähestyessä emme suurempia retkiä tehneet, vaan pysyttelimme mökin lähimaastossa. Kaunis iltarusko enteili jo aamuyölle ennustettuja kovia ukkosia.

Aamun tunteina voimakas ukkosrintama pyyhkäisikin tienoon yli komeasti välkkyen. Suuremmilta vahingoilta onneksi näillä kulmilla vältyttiin. Aamupäivällä kuvasin järven vastarannalle väistynyttä ukkospilveä.

Lisää oli tulossa: iltapäivällä läheisen pellon yllä alkoi jälleen näkyä synkkiä pilviä. Kovin pitkää myräkkää ei tästä pilvestä ollut kuitenkaan tarjoamaan, muutama salama ja jyrähdys vain.

Mustikkametsiä ja hillasoita etsimässä

Olimme kiusallisen tietoisia, että joutuisimme jatkamaan matkaa juuri ennen parhaan mustikka- ja hilla-ajan alkua. Viimeisinä Pohjois-Savon päivinä lähdimme retkeilemään pienten marjamaistiaisten toivossa.

Laajalla Talaskankaan luonnonsuojelualueella riittää sekä metsiä että soita. Olemme aiemminkin kolunneet alueen eri kolkkia ja nyt päädyimme yllättävän kuoppaista metsätietä (en suosittele 15 cm maavaralla, huh) alueen keskiosiin. Talaskankaan parkkipaikalta on 2 km kävelymatkaa Pikku-Talaksen laavulle. Koko matkan pääsisi metsäpolkua, mutta huijasimme osan matkasta lastenvaunuilla metsäautotietä pitkin.

Mustikoita löytyi jo mukavasti ja niitä hävisi parempiin suihin enemmän kuin korin pohjalle. Pieneltä suolaikulta saatiin maistiaiseksi parit hillat. Nostalgisia retkimuistoja mieleen tuoneella Pikku-Talaksen laavulla maistui lounaskeitto. Viimeksi kävin samalla laavulla muutaman vuoden takaisella vuodenvaihteen hiihtoretkellä, joka päättyi uudenvuodenyönä 15 kilometrin hiihtomarssiin jäisellä metsätiellä räntämyräkässä. Hienoja aikoja.

Talaksen hillamaistiaiset eivät jättäneet rauhaan, vaan loppupäivän katselin kuumeisesti karttoja sopivien hilla-apajien toivossa. Eräs lähiseudun suo näytti potentiaaliselta, joten seuraavana päivänä ajelimme jälleen toinen toistaan kapeampia metsäteitä suon laitaan. Montaa askelta ei tarvinnut suolla tarpoa, kun oranssi marjameri hehkui joka puolella. Osa oli vielä raakoja, mutta kypsiäkin marjoja riitti reilusti poimittavaksi.

Etelä-Savon järvimaisemissa

Erittäin harvaan asutulla korpiseudulla vietetyn viikon jälkeen siirtyminen Etelä-Savoon tuntui melkein suurkaupunkiin paluulta. ”Täällähän on asfaltoituja teitä ja jopa kaistaviivat, ohhoh!” Keskityimme viettämään aikaa Puulan saaristossa ilman suuria retkeilyllisiä tavoitteita. Jos sää sallii, soudetaan. Jos ei salli, rentoudutaan pihapiirissä. Välillä keskityin kuvailemaan lähiluontoa, kuten pihassa pyöriviä nuoria pensaskerttuja.

Sateisempien päivien jälkeen sattui kirkas ja tyyni ilta. Uskaltauduin souturetkelle selkävesille, joille ei pienellä soutuveneellä kannata kovassa aallokossa lähteä. Sopivalla tuulensuunnalla tänne mahtuu valtaisat aallot.

Lähdin matkaan auringonlaskun aikaan värikkäiden pilvinäytelmien toivossa, mutta taivas pysytteli täysin tasaisen siniharmaana. Illan hämärryttyä aloin erottaa taivaalta vaaleita huntuja: valaisevia yöpilviä! Mainio ajoitus yhdelle kesän kirkkaimmista yöpilvinäytelmistä ja kelpo lopetus Puulan lomaviikolle.