Harmaiden päivien keskellä intouduin tutkimaan kuvaustilastoja. En muista vuosiin tarkastelleeni yksityiskohtaisesti kuvaustottumuksiani. Mitkä ovat suosituimmat objektiivit, polttovälit, aukot ja herkkyydet? Entä mikä on tilastollisesti vuoden paras kuvauskuukausi ja milloin kameralle on vähiten käyttöä?

Tässä kirjoituksessa siis luvassa tylsiä käppyröitä ja pari vinkkiä kuvaustietojen penkomiseen.

Lightroomilla alkuun

Kuvankäsittelyohjelmani Adobe Photoshop Lightroom osaa kertoa kuvien jakautumisen eri objektiivien ja kameroiden kesken Metadata-toiminnon avulla:

Toiminto taitaa olla varsinaisesti tarkoitettu kuvien hakemiseen tietokannasta, mutta siirsin tiedot käsipelillä Exceliin ja tuloksena oli seuraava kuvaaja. (Luvuissa on selvyyden vuoksi mukana vain 6D:llä otetut kuvat.)

On silloin tällöin avartavaa nähdä kuvaustottumuksiaan visuaalisessa muodossa. Olen esimerkiksi joskus harkinnut 300mm f/4L IS -objektiivin myymistä, koska se tuntuu olevan melko vähällä käytöllä. Tämä tilasto kuitenkin osoittaa, ettei objektiivi sentään koko aikaa kerää pölyä kirjahyllyssä. Sen sijaan olisi syytä kyseenalaistaa 50mm f/1.8:n asema kameravarustuksen osana. Sen jälleenmyyntiarvo on kuitenkin vähäinen, joten jääköön toistaiseksi.

Arkistoin kuvani vuosien, kuukausien ja päivien mukaisiin kansioihin. Niinpä oli helppo kaivaa Lightroomista myös kuvien määrät eri kuukausina ja näpytellä ne Exceliin. Kävin läpi vuosien 2008-2013 jakauman ja tuloksena syntyi seuraava kuvaaja:

(Tämä ja muut kuvaajat aukeavat isommiksi klikkaamalla.)

Ei ole yllätys, että kuvaussesonkia näyttää kestävän huhtikuusta elokuulle. Luonnossa tapahtuu eniten näinä kuukausina ja valon määrä on suurimmillaan. Valo selittää ainakin osin jyrkän eron muihin kuukausiin: kuvaaminen on dramaattisesti vähäisempää silloin, kun työ-/opiskelupäivän jälkeen ei ehdi valoisaan aikaan ulos.

Vuoden selvästi surkein kuukausi näyttää olevan helmikuu. Mistä moinen kirous? Tähänkin vastaus taitaa löytyä luonnosta. Talven kuvaussesonki ajoittuu Helsingissä meren jäätymisen yhteyteen eli useimmiten joulu-tammikuulle. Samaan aikaan valo on pehmeimmillään, joten maisemakuvaajalla riittää kiireitä. Sen sijaan helmikuussa valo alkaa taittua jo keväisempään  (tylsempään) suuntaan ja meri lepää valkoisenharmaan jääpeitteen alla. Luonto on muutenkin hiljainen, kevät antaa vielä odottaa itseään.

Monena vuonna helmikuu on myös ollut harmillisen pilvinen. Tätä kirjoittaessa aurinkoa ei ole kuulemma nähty Suomessa viikkoihin, eikä täällä Ruotsinkaan puolella ole huippusäillä juhlittu. Jos valitsisin lomien ajankohdat kuvaustilastojen perusteella, taitaisin suosiolla katsella muita kuukausia.

Järeämpi työkalu

Vauhtiin päästyäni aloin pohtia, voisiko kuvien tietoja analysoida hieman tarkemmin. Mihinkäs sitä teekkari raidoistaan pääsee. 🙂 Pikaisen selvityksen jälkeen löytyi mainio ilmaisohjelma, ExifStatistics.

Helppokäyttöinen ohjelma käy läpi valituissa kansiossa sijaitsevien kuvien Exif-tiedot ja erittelee kuvien määrät ja prosenttiosuudet polttovälin, aukon, herkkyyden, valotusajan ja kameramallin mukaan. Tiedot saa tallennettua tekstitiedostoon, joka on helppo lukea vaikka Excelillä.

Polttovälijakauma on mielenkiintoista katsottavaa zoom-objektiivien osalta. (Keltaisella EF 17-40mm f/4L ja sinisellä 70-200mm f/4L IS.) Kuvaajasta voi tehdä ainakin seuraavat päätelmät:

• Laajakulma on lähes koko ajan jommassakummassa ääripäässä. Pidempi ulottuvuus molempiin suuntiin olisi paikallaan, jos sellaisia objektiiveja valmistettaisiin.
• Telezoom on ylivoimaisesti eniten käytössä suurimmalla polttovälillään. Ajaisiko kiinteäpolttovälinen objektiivi, esim. EF 200mm f/2.8 saman asian?

Jos en retkeilisi aktiivisesti, voisi olla syytä harkita vakavasti zoomien korvaamista kiinteäpolttovälisillä objektiiveilla.  Vaelluksilla zoomit ovat kuitenkin liian välttämättömiä, niin houkuttelevia kuin valovoimaiset ja terävästi piirtävät kiinteät olisivatkin. Tästä päästään aukkotilastoon:

Jakaumassa ei ole mitään kummallista, useimpien objektiivieni suurin aukko eli f/4 on eniten käytetty. Paremmalle valovoimalle olisi siis monesti tarvetta.  Lisäksi maisemakuvauksessa yleisimmin käytettävät aukot f/8-f/16 muodostavat suuren osan käytöstä.

Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä kuvaaja herkkyyksien käytöstä:

Tämä tilasto paljastaa karulla tavalla laiskuuden: keskiherkkyyksien 400-1000 runsas käyttö kielii jalustan kotiin jättämisestä. Jalustalta kuvattaessa käytössä ovat päiväsaikaan yleensä herkkyydet 100-200 ja yötaivaan kuvauksessa 1600:sta ylöspäin.

Osa keskiherkkyyksistä toki menee ihan validien tilanteiden, kuten eläinkuvauksen, piikkiin. Kuitenkin ISO 400 on ollut käytössä aivan tarpeettoman usein, sitä ei pysty selittämään millään tekosyyllä. Maisemakuvauksessa matalien herkkyyksien käyttäminen lisäisi dynamiikkaa ja vähentäisi kohinaa, joten jalustaa kannattaisi hyödyntää aina kun mahdollista.

Seuraava askel olisi käydä läpi dataa useammilta vuosilta, jolloin voisi analysoida kuvaustottumuksien muutosta ajan kuluessa. Hmmm… säästettäköön se toiseen kertaan. 🙂