Ensimmäinen valokuvanäyttelyni, ”Kaupunkiluonnosta kansallispuistoihin”, on onnellisesti takana.  Pakollisena mainoksena kerrottakoon, että muutama näyttelyvedos on vielä myymättä, vink vink. Vedoksia pääsee katselemaan yllä olevaa linkkiä klikkaamalla.

Asiaan. Näin jälkikäteen on hyvä analysoida näyttelyn onnistumista. Ensi kerralla osaan ehkä hoitaa paremmin muutamat heikommin sujuneet osa-alueet ja toisaalta toistaa hyvin menneet käytännöt. Toivottavasti tämän kirjoituksen myötä joku muukin näyttelyä suunnitteleva välttää pahimmat sudenkuopat.

Vaikka aloitin näyttelyn suunnittelun jo puoli vuotta etukäteen, aloin toden teolla paneutua järjestelyihin vasta pari kuukautta ennen H-hetkeä. Eihän nyt pienen näyttelyn järjestäminen voi olla vaikeaa!  Tulostaa vain muutaman kuvan ja lätkii ne seinälle.

Sitten aloin tehdä listaa näyttelyyn kuuluvista vaiheista ja havahtua todellisuuteen. Totesin näyttelyprojektin sisältävän seuraavat vaiheet:

1. Näyttelyn idean ja nimen keksiminen
2. Näyttelytilan etsiminen ja varaaminen
3. Budjetin suunnittelu
4. Kuvien valinta
5. Vedosten teettäminen ja jatkokäsittely
6. Oheismateriaalien tekeminen ja hankinta
7. Näyttelyn ja avajaisten mainostus
8. Vedosten ripustaminen
9. Avajaisten käytännön järjestelyt
10. Näyttelyn purku ja yhteenveto

Siis aika monta kohtaa mietittäväksi. Seuraavassa yksityiskohtaisempi kuvaus kunkin vaiheen kommelluksista.

1. Näyttelyn idean ja nimen keksiminen

Näyttelyn pitäminen oli ollut mielessäni jo pitkään, olihan aktiivista kuvaamista takana jo vuodesta 2006. Aihevalinta oli alusta asti selvä: mikäpä olisi luontevampi (ja kliseisempi) idea kuin oman kotiseudun luonnon esittely?

Nimen keksiminen jäi lopulta viime tippaan, ytimekästä kiteytystä aiheesta ei ollutkaan ihan helppo tempaista tyhjästä. Koska näyttelyn kantavana teemana oli esitellä pääkaupunkiseudun luontoa monipuolisesti pienistä kaupunkiluontokohteista laajoihin metsämantereisiin, muodostui mielestäni kuvaavimmaksi sanapariksi lopulta ”Kaupunkiluonnosta kansallispuistoihin”. Onhan meillä sentään aivan Helsingin tuntumassa peräti kaksi kansallipuistoa ja kolmatta puuhataan.

2. Näyttelytilan etsiminen ja varaaminen

Sain viime helmikuussa sattumalta kuulla, että Pasilan kirjastoon on avattu uusi näyttelytila S-point, johon sisältyy valaistu puuseinä sekä kolme tietokoneella ohjattavaa näyttöruutua. Ajankohdaksi valikoitui marras-joulukuu, jotta syksyllä jäisi riittävästi aikaa näyttelyn käytännön järjestelyjen hoitamiseen.

Kuten kirjastojen näyttelytilat yleensä, S-point on kuvaajalle maksuton. Lisäksi Pasilan kirjasto sijaitsee erittäin hyvien liikenneyhteyksien päässä ja siellä käy muutenkin paljon ihmisiä. Avajaisia varten tarjolla on n. 80 ihmistä vetävä auditorio, jonka saa myös varata maksutta. Parempaa vaihtoehtoa näyttelytilaksi ei tule heti mieleen. Ainoa miinus on auditorion videotykin kehnonpuoleinen kuvanlaatu.

Tilan varaamisen yhteydessä kävin selvittämässä käytännön yksityiskohtia, esimerkiksi valaistusta ja ripustusmahdollisuuksia. Se olikin järkevää: katselmuksessa selvisi, että valaistukseen kuuluu kirkkaat kohdevalot ja ripustus tapahtuu ripustuskoukuilla. Näillä tiedoilla oli vaikutusta vedosten teettämiseen, mistä jäljempänä tarkemmin.

3. Budjetin suunnittelu

Jos olisi ajoissa liikkeellä, näyttelyn järjestämiseen voisi hakea apurahaa erilaisilta valokuvaus- ja kulttuurialan säätiöiltä ja muilta järjestöiltä. Havahduin itse tällaisiin mahdollisuuksiin aivan liian myöhään, ja tuskin tuntemattomalle kuvaajalle kovin helposti heruisi merkittäviä avustuksia.

Näyttelyn kulut tulivat siis kokonaan itse maksettaviksi, joten laskin budjetiksi vaatimattoman 300 €, josta 250 € oli varattu näyttelyvedosten teettämiseen ja loput 50 € avajaistarjoiluihin.

Koska vedosten määrän kasvaessa kustannukset karkaavat helposti pilviin, päätin tyytyä 12 vedokseen. Paljon enempää ei tilaan olisikaan helposti mahtunut. Onneksi S-pointin näyttöruudut mahdollistivat suurenkin kuvamäärän esittämisen digitaalisesti ilman kustannuksia.

Kulujen kattamiseksi keksin laittaa vedokset myyntiin. Muutama on jo myyty, ja valtaosa näyttelyn kustannuksista on siten saatu takaisin. Parhaassa tapauksessa saatan lopulta jäädä jopa aavistuksen voiton puolelle.

4. Kuvien valinta

Tämä lienee useimmille näyttelyn vaikein vaihe – kuinka kiteyttää muutamaan vedokseen vuosikausien uurastus ja kaikki maastossa vietetyt tunnit? Tavoitteenani oli muodostaa kokonaisuus, joka täyttäisi seuraavat ehdot:

• Alueellinen kattavuus – kaikki Helsingin seudun keskeiset luontokohteet edustettuina
• Ajallinen kattavuus – esillä eri vuodet sekä vuoden- ja vuorokaudenajat
• Aiheellinen kattavuus – joukossa kuvia erityyppisistä maisemista, eläimistä ja luonnon virkistyskäytöstä
• Visuaalinen yhtenäisyys – kaikki kuvat maisemallisia, ei esimerkiksi lähikuvia eläimistä sekaan

Helpommin sanottu kuin tehty. Suoritin alustavaa karsintaa luomalla Lightroomiin kokoelman, johon lisäsin kaikki vähänkään onnistuneet näyttelyn kohdealueella otetut kuvat. Niitä kertyi kolmisen sataa. Sen jälkeen karsin kokoelmaa pikku hiljaa pienemmäksi, kunnes jäljellä oli noin 50 tyylillisesti samankaltaista kuvaa eri puolilta pääkaupunkiseutua.

Ajattelin aluksi pyytää lopullisessa valinnassa avuksi muutamaa kaveria, mutta päädyin kuitenkin viemään prosessin loppuun yksin. Lopputuloksena oli kompromissi, jossa osa parhaista ruuduista joutui väistymään kokonaisedun nimissä, mutta joka täytti yllättävänkin hyvin edellä mainitut tavoitteet. Vedokset löytyvät näyttelysivulta.

Maisemallinen kaakkurikuva Nuuksiosta päätyi mukaan näyttelyyn, tiiviimmin rajatut eläinpotretit jäivät pois. 

Lisäksi valikoin samasta kokoelmasta edustavimpia kuvia näyttöruuduilla pyöritettävää esitystä varten. Siihen otin mukaan paljon enemmän tiiviitä lähikuvia eläimistä ja kasveista, maisemia kuitenkaan unohtamatta.

Laitoin tavoitteeksi noin 100 kuvaa, muutama kultakin alueelta. Kuvaesityksen suurin haaste oli tasapainottelu kuvien määrän, yksittäisen kuvan keston ja kokonaiskeston välillä. Päädyin parin kokeilun jälkeen ratkaisuun, jossa esityksen kestoksi muodostui 10 minuuttia ja kuvia oli noin 80. Saadun palautteen perusteella kuvia olisi ehkä sittenkin pitänyt karsia kovemmalla kädellä ja antaa kunkin kuvan näkyä ruudulla pidemmän aikaa.

Toteutin kuvaesityksen Windows Movie Makerilla, joka on ärsyttävästä käyttöliittymästään huolimatta ihan näppärä työkalu. Sillä sai helposti tehtyä kuville zoomausefektit ja lisättyä kuvien päälle tekstiä (esim. paikannimiä).

Kuvien valinnan olisi voinut tehdä paljon aiemmin kuin kolme viikkoa ennen avajaisia, mutta itse prosessin kulkuun ja lopputulokseen olen tyytyväinen.

5. Vedosten teettäminen ja jatkokäsittely

Rajallisen budjetin vuoksi vedosten kooksi valikoitui 30×45 cm eli noin A3. Ammattilaisille suunnattujen (ja kalliiden) firmojen sijaan päätin suosia luottoliikettäni Myyrfotoa, josta olen aiemmin saanut hyvää palvelua. Teetin ensin 10×15 cm koevedokset, jotka sain mukaan tunnissa. Koska ne näyttivät hyviltä, jätin suoraan tilauksen lopullisista 30×45 cm mattavedoksista. Vaikka kyseistä kokoa ei suoraan hinnastossa ollutkaan, sain vedokset samaan hintaan kuin 30×40 cm kuvat eli 9,95 €/kpl (+ muutaman euron tilausmaksu). Jätin tilauksen illalla ja vedokset olivat noudettavissa heti seuraavana päivänä. Nopeaa toimintaa!

Myyrfotossa on aina ymmärretty, että kaikki eivät halua kuviaan tulostettavan automaattisten korjailujen kera, ja tälläkin kertaa vaatimus meni perille ilman mukinoita. Vedosten värit vastasivat erittäin hyvin kalibroidulla näytöllä säätämiäni.

Kustannus- ja valaistussyistä päätin jättää kuvat kehystämättä ja ainoastaan pohjustaa ne Kapa-levyille. Lasitettu kehys vain heijastelisi ikävästi valoa ja olisi muutenkin työläämpi ja kalliimpi vaihtoehto. Koska Kapa-levyjä saa ostaa vain isoissa erissä ja itse pohjustaminen menisi kaltaiseltani tumpelolta kuitenkin pipariksi, katsoin parhaaksi jättää työn ammattilaisten harteille.

Niinpä marssin levyjen maahantuojan Puite Oy:n juttusille Kalasatamaan. Siellä palvelu oli asiallista ja amatöörin tyhmiin kysymyksiin osattiin vastata selkeästi. Päädyimme myyjän kanssa valitsemaan pohjustusmateriaaliksi 5 mm Kapa Plast -levyt. Kapa-ripustimien kanssa hintaa kertyi 12 kuvalle varsin kohtuulliset noin 150 €. Jos kuvat olisi halunnut suojalaminoida, hinta olisi lähes kaksinkertaistunut. Toimitusajaksi sovittiin viisi päivää, mutta kuvat valmistuivat jo pari päivää aiemmin. Jälki oli odotetun ammattitaitoista.

Vilpittömät kiitokseni sekä Myyrfoton että Puite Oy:n henkilökunnalle. Seuraavassakin näyttelyssä käytän todennäköisesti näiden liikkeiden palveluita ja voin suositella niitä myös muille.

6. Oheismateriaalien tekeminen ja hankinta

Kuvien lisäksi halusin näyttelyyn seuraavat materiaalit:

• Vieraskirjan
• Kuvien nimilaput
• Näyttelystä kertovan esitteen
• Näyttelyvedokset kartalla

Vieraskirjan voi ostaa mistä tahansa kirjakaupasta, mutta muihin kohtiin saa tuhrattua enemmän aikaa. Nimilappujen askartelu kävi lopulta siten, että tulostin kuvien nimet haluamalleni fontille ja askarteluorientoituneempi perheenjäsen liimaili ne hienolle kuvioidulle taustapahville.

Näyttelytilaan tulevan esitteen olisi voinut taitattaa jollain graafista alaa paremmin osaavalla kaverilla, mutta koska esitteen suunnittelu jäi aivan viime tippaan, opettelin itse taitto-ohjelma Scribuksen alkeet ja hoidin homman puolen tunnin harjoittelun jälkeen. Kantavana ajatuksena oli A3-kokoinen paperi taustanaan yksi näyttelyn kuvista. Vasemmalle puolelle tuli näyttelyn nimi ja kesto, oikealle kuvaajan tiedot sekä näyttelyn ideasta kertova teksti. Lopputulos näyttää tältä, olen kai jäävi arvioimaan onko se hirveä vai ihan hirveä:

Bonuksena halusin korostaa näyttelyvedosten alueellista jakautumista Helsingin seudulla. Tein QGIS-ohjelmalla SYKEn IMAGE2000-mosaiikista (satelliittikuva) pohjakartan ja sijoitin sille kuvat keltaisina pisteinä. Kuvasta tuli tulostettuna hieman aiottua tummempi, eikä Helsingin sijaintia ollut helppo erottaa, jos ei tunne alueen maantiedettä hyvin.

Käytin samaa satelliittikuvaa myös videoesityksessä. Aina alueen vaihtuessa näkyi satelliittikuva, josta olin kuvankäsittelyohjelmalla korostanut seuraavaksi esitellyn alueen.

7. Näyttelyn ja avajaisten mainostus

Tähänkin olennaiseen asiaan havahduin aivan liian myöhään, enkä lopulta tajunnut käyttää läheskään kaikkia mahdollisia mainostuskanavia. Helpoimman ja kenties myös tehokkaimman kanavan kuitenkin muistin: tein avajaisista Facebook-tapahtuman, johon kutsuin kaikki aiheesta vähänkään kiinnostuneet kaverit. Sitä kautta moni harvemminkin tapaamani tuttu sai asiasta tehokkaasti tiedon.

Lisäksi mainostin avajaisia parissa asiaan liittyvässä Facebook-ryhmässä ja sähköpostilistoilla sekä tietysti puskaradion kautta. Muutamien sosiaalisesti aktiivisten tuttujen ansiosta näyttelystä kuuli lopulta yllättävän moni ihminen. Päätyipä maininta näyttelyn avajaisista YLEn aamuradioonkin.

Muita mahdollisia kanavia olisivat olleet esimerkiksi alan lehdet, paikallislehdet ja Internetin valokuvausaiheiset sivustot ja foorumit. Ensi kerralla sitten.

8. Vedosten ripustaminen

Kaiken järjen mukaan tämä vaihe on lastenleikkiä, mutta niin vain siinäkin tuli vastaan yllättävän monta ongelmaa. Näin siinä käy, kun ei ole koskaan ripustanut mitään mihinkään.

Ensinnäkin, ripustamiseen tarvitaan koukkuja. Kirjasto lupasi tarjota sellaiset, mutta sopivan pituisia ei ollutkaan tarpeeksi. Lopulta nokkela virastomestari taiteili muutaman ylipitkän koukun lyhyemmäksi ja kaikki vedokset saatiin ripustettua.

Toiseksi, vedoksien pintaan ei saisi koskea paljain käsin, ettei niihin jää sormenjälkiä. Tätä en ollut ajatellut, mutta onneksi ripustamisessa avustanut virastomestari löysi varastostaan ohuet puuvillasormikkaat, jotka sopivat mainiosti tarkoitukseen.

Kolmanneksi, vedosten järjestyksen olisi voinut miettiä etukäteen hieman paremmin. Päässäni hyvältä vaikuttanut ratkaisu oli paikan päällä huonompi, joten tein vielä useita viime hetken vaihdoksia. Ei näin.

Neljänneksi, vedosten ripustaminen suoraan osoittautui yllättävän monimutkaiseksi. Pitkät ripustuskoukut nimittäin ovat hieman taipuisia, minkä vuoksi niiden todellinen pituus saattaa vaihdella noin 0,5 cm verran. Tunnin ähellyksen jälkeen sain  onneksi vedokset tyydyttävällä tavalla samalle tasolle ja suoraan.

Huh, siinä ne nyt ovat!

Viidenneksi, nimilappujen kiinnittäminen olisi pitänyt tehdä huolellisemmin. Kaksipuoleinen teippi ei tuntunut pysyvän puuseinässä riittävän hyvin, vaan nimilappuja katosi mystisesti näyttelyn aikana. Ensimmäinen tippui jo avajaisissa.

9. Avajaisten käytännön järjestelyt

Alusta asti oli selvää, että avajaiset olisivat kaikille avoimet ja sisältäisivät itse näyttelyn julkistamisen lisäksi myös kuvaesityksen, jossa pääsisin kertomaan laajemmin kuvien taustoista ja esittelemään Helsingin seudun parhaita luontokohteita. Siten ihmisillä olisi tarjoiluiden lisäksi toinenkin syy tulla paikalle.

Tarjoilut olivat oma haasteensa. Ne jäivät kokonaan vanhempieni vastuulle, ja pystyin itse keskittymään avajaisten muihin osa-alueisiin. Tarkoitus oli taata kaikille sopivaa purtavaa, joten tarjoiluihin sisältyi itse leivottuja vegaanisia ja laktoosittomia täytettyjä patonkeja. Niitä varten oli erilaisia levitteitä (mm. tuorejuustoja). Lisäksi kaupasta oli hankittu herkkuja pipareista suklaapaloihin. Varalta oli ostettu myös pieni määrä gluteenittomia tuotteita, jotka tulivatkin tarpeeseen. Juomapuolella tarjolla oli kahvia, teetä ja mehua.

Tarjoiluiden mitoituksessa käytettiin arviona Facebook-tapahtuman osallistujamäärää. Siihen oli ilmoittautunut 35 ihmistä, joista osan tiesin olevan mukana vain ”kannatuksen vuoksi”. Tarjoilut päätettiin mitoittaa noin 50 ihmiselle, niin eivät ainakaan loppuisi heti kesken. Avajaisiin ilmaantui paikalle vajaat 30 henkeä, joten FB-tapahtuman arvio oli melko hyvä ja tarjoilut riittivät helposti.

Laitoin näyttöruuduilla pyörivän kuvashow’n avajaisten ajaksi myös valkokankaalle. 

Avajaiset alkoivat tarjoiluilla ja vapaalla jutustelulla, jonka aikana vieraat saapuivat pikku hiljaa. Kolmen vartin kuluttua siirryttiin auditorioon kuvaesitystä katsomaan.  Koska ideana oli näyttää Helsingin seudun luonnon monipuolisuus, rakensin esityksestä melkoisen tykityksen: reiluun puoleen tuntiin näytin yli 300 kuvaa.

Harkitsin alun perin esityksen puheosuuksien kirjoittamista etukäteen. Päätin kuitenkin kirjoittaa lapulle ylös vain muutaman avainsanan ja antaa kuvien muistuttaa mieleeni, mitä niistä pitäisi kertoa. Lunttilappu jäi lopulta kokonaan pois ja vein esityksen läpi spontaanisti jutustellen.

Otin avajaisiin kameran mukaan, mutten tietenkään ehtinyt juurikaan sitä käyttää. Olisi kannattanut pyytää jotain kaveria hoitamaan avajaisten dokumentointi, nyt niistä ei jäänyt montaakaan kuvaa todisteeksi.

10. Näyttelyn purku ja yhteenveto

Purkupäivänä olin jo toisella puolella maata joulun vietossa, joten ei siitä sen enempää. Olennaisinta lienee kuvien säilytys näyttelyn jälkeen siten, etteivät vedokset vahingoitu.

Vieraskirjaan kertyi kymmeniä merkintöjä, ja yhteensä näyttelyssä lienee ollut satoja kävijöitä. Vieraskirjan perusteella kävijöiden joukossa oli useita eri kansallisuuksia – onhan Helsinki varsin kansainvälinen kaupunki ja kirjaston käyttäjistä moni on maahanmuuttaja. Tämä olisi pitänyt tajuta: näyttelyn esitteestä olisi ollut syytä tehdä myös englanninkielinen versio.

Kokonaisuutena näyttely sujui yllättävän hyvin, vaikka järjestelyt jäivät hieman viime tippaan ja eteen ilmaantui useita yksityiskohtia, joita en ollut tajunnut miettiä ajoissa. Seuraavalla kerralla otan hieman projektilähtöisemmän asenteen ja suunnittelen työvaiheiden aikataulut paremmin. Tai edes listaan ne ajoissa ylös. Tai niin ainakin nyt kuvittelen.

Jos jaksoit lukea tänne asti, suunnittelet varmaan näyttelyn järjestämistä. Suosittelen kokeilemaan, ainakin se on taatusti opettavaista puuhaa! 🙂