Kun Saaristomeren yhteysalus M/S Eivor  jätti minut ensi kerran Jurmon satamaan huhtikuisen yön pimeydessä vuonna 2011, tiesin heti, ettei vierailu saarella taatusti jäisi viimeiseksi. Meren tuoksu, keväinen äänimaailma ja yläpuolella kaartuva Linnunrata saivat hetken piirtymään ikiajoiksi vaikuttavimpien retkimuistojeni joukkoon.

Saari näytti koko reissun ajan parhaita puoliaan: lämpimän aurinkoisia päiviä seurasivat tyynet pakkasyöt ja usvanhehkuiset kevätaamut. Ei auttanut muu kuin palata seuraavana keväänä – ja sitä seuraavana. Viime vuonna tauti eteni jo niin pitkälle, että Jurmoon oli päästävä myös syksyllä. Edes vaihto-opinnot Ruotsissa eivät olleet tänä keväänä riittävän hyvä syy jättää Jurmossa käyntiä väliin, vaan pääsiäinen kului jälleen tutulla rannalla telttaillen. Mikä ihme tuossa paikassa oikein viehättää?

Kuin maantieteen oppikirja

Jurmo sijaitsee kaukana ulkosaaristossa, noin 75 kilometriä Hangosta länteen (karttalinkki). Etelän suunnalla muutaman karun ulkoluodon takana aukeaa aava ulappa, pohjoisessa näkyy harvakseltaan saaria. Asutuista saarista ulompana sijaitsee vain Utön majakkasaari, jonne on Jurmosta matkaa reilut kymmenen kilometriä.

Jo kartalla Jurmo näyttää äärimmäisen kiehtovalta ja kummalliselta. Outouden selittää viimeisin jääkausi: Jurmo on itse asiassa kolmannen Salpausselän kaukainen jatke. Paikan päällä havaitsee saaren olevan keskeltä koholla. Pyöreiksi hioutuneet kivet peittävät loivasti kaartuvia rantoja. Jurmossa jos missä voi nähdä luonnonvoimien mahdin. On kuin seisoisi keskellä valtavaa luonnonmaantieteen oppikirjaa.

Erilaisten ympäristöjen määrä on Jurmossa hämmentävän suuri. Ensi silmäyksellä saarelta näyttää löytyvän lähinnä kiveä ja katajaa, mutta tarkempi katsaus paljastaa uutta. Metsää kasvaa kahdessa paikassa: kylän liepeillä on pieni istutusmännikkö ja saaren etelärannalta löytyy hieman laajempi tervaleppälehto, jonka saaristotuulten muovaamat puuvänkyrät ovat kuin suoraan fantasiaelokuvasta.

Saaren erikoisuuksiin kuuluvat lukuisat erilaiset kosteikot. Länsipään Lägnörs fladan on nimensä mukaisesti flada, siis merestä maankohoamisen seurauksena irti kuroutunut lahti. Saaren itäosassa sijaitseva Träsket puolestaan on umpeen kasvava lampi. Näiden lisäksi saari on täynnä pienempiä soistumia, tulvaniittyjä, vesikuoppia ja muita kosteita paikkoja. Välillä on hämmentävää kävellä keskellä kuivaa katajikkoa ja päätyä keskelle märkää suolaikkua.

Kaiken kruununa ulkosaaristo tarjoaa jotain, mitä ei enää juuri missään muualla voi nähdä: valosaasteettoman tähtitaivaan, jonka yli kaartuu kotigalaksimme Linnunradan vaalea huntu.

Kansallispuisto ja elävä kylä

Jurmon saaresta osa kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon, osa on saarelaisten omistuksessa joko yksityisinä luonnonsuojelualueina tai esimerkiksi laidunkäytössä. Saaren länsiosa on lintujen pesimäaikaan 1.4.-31.7. liikkumiskieltoaluetta, jonne on pääsy vain laskentareittiä kiertävillä lintuaseman miehittäjillä.

Mukava katsaus lintuaseman arkeen löytyy lintuharrastajaystäväni Hannan blogista.  Saarella levähtää muuttoaikaan paljon siivekkäitä – suotuisien ilmavirtausten sattuessa autiolta vaikuttava saari voi muuttua hetkessä lintuparatiisiksi. Esimerkiksi pääsiäisenä 2011 aseman väki havaitsi yhden päivän aikana peräti sata lintulajia.

Jurmossa ihminen ja luonto elävät sopusoinnussa keskenään ja vaatimattomat tönöt sulautuvat täydellisesti karuun saaristomaisemaan. Sen sijaan että rakennukset olisi ripoteltu ylt’ympäriinsä pitkin rantoja, ne nököttävät siististi tiiviissä kylässä ja satamassa. Niinpä valtaosa laajan saaren rannoista on säilynyt vapaina ja villeinä, luonnon valtakuntana. Kylässä vallitsee lämminhenkinen tunnelma, saarelaisten suhtautuminen matkailijoihin vaikuttaa ystävälliseltä. Kotirauhaa on tietenkin kunnioitettava.

Nykyään vakituisia asukkaita on enää kourallinen, suurin osa rakennuksista on mökkikäytössä.  Lisäksi kylässä sijaitsee pieni, sympaattinen kappeli, jonka edustalla on monen jurmolaisen viimeinen leposija. Saaren asutushistoria ulottuu satojen vuosien taakse ja sen historiaan kuuluu lukuisia värikkäitä vaiheita. Äkkiseltään ei arvaisi, että siellä on toiminut esimerkiksi venäläinen sotilaslentokenttä.

Historiaan ja luontoon voi tutustua satamassa sijaitsevan luontotupa Iuriman pysyväisnäyttelyssä. Luontotuvalla ei ole miehitystä ja se on avoinna ympäri vuoden.

Parhaita paikkoja

Valokuvaajalle Jurmossa riittää loputtomasti tekemistä. Seuraavassa muutama erityisen hieno paikka, joihin palaan yhä uudestaan ja uudestaan. Paikannimeä klikkaamalla aukeaa karttalinkki.

Högberget

Sataman ja kylän välillä sijaitseva kalliomassiivi kohoaa 17,8 metriä merenpinnan yläpuolelle. Se ei kuulosta paljolta, mutta avaralla saarella niinkin pieneltä kukkulalta aukeaa huima näköala. Kallio on saaren ainoa kohta, josta näkee merelle kaikkiin ilmansuuntiin. Siksi se on myös lintuharrastajien suosiossa. Aamuauringon värjätessä kallion punertavaksi tulee väkisinkin mieleen Australian Uluru.

Moringharu

Saaren ainoa telttailualue sijaitsee kapean maakannaksen takana Moringharussa. Telttapaikan vieressä kohoaa pieni kallionyppylä, jonka laelta aukeava näkymä ei aivan vedä vertoja Högbergetille. Kallio on silti käymisen arvoinen paikka ja telttareissuilla kameran jalusta on monesti löytänyt paikkansa Moringharun kivisiltä rannoilta.

Sorgen

Saaren eteläranta, Sorgen, on monipuolinen paikka. Pieni tervaleppälehto, sen vieressä kosteikko, vaja, rantaviivaa. Paikan nimi tarkoittaa surua ja juontuu tarinan mukaan rannan edustalle kauan sitten hukkuneesta pariskunnasta.

Österrevet

Saaren itäkärki työntyy kapenevana häntänä kauas merelle. Kävelymatka sinne on pitkä ja hämäävä: polun noustessa männikön itäpuolella sijaitsevalle Kapellbackenille näyttää itäkärki olevan ihan vieressä. Siitä kohtaa matkaa on kuitenkin vielä yli 2,5 kilometriä, josta suuri osa hidaskulkuista kivimursketta. Perillä odottaa erikoisen saaren äärimmäisin kolkka, jonka viehätys ei aukene käymättä paikan päällä.

Telttaillen keväisessä Jurmossa

Saarelle pääsee ympäri vuoden Pärnäisten satamasta saariston yhteisaluksella M/S Eivorilla, jonka kyyti on maksuton. Pärnäisiin asti pääsee bussilla, Helsingistä bussimatka kestää noin neljä tuntia sisältäen vaihdon Piispanristin pysäkillä Turun edustalla. Laivamatkaan hurahtaa vielä kolmisen tuntia, mutta sitähän ei tarvitse laskea matka-aikaan, sillä laivan irrotessa satamasta olet jo perillä. 😉

Tavaraa voi ottaa reilusti, koska sitä ei tarvitse raahata kuin kilometrin matka Jurmon satamasta Moringharun telttailualueelle. Moringharussa on tasaisia paikkoja muutamalle teltalle. Kylmään vuodenaikaan ruuhkaa ei ole ollut, kesällä kävijöitä saapuu saarelle varmasti enemmän.

Saarella telttailessa kannattaa muistaa, että säät voivat vielä huhti-toukokuussa olla melko arktiset. Tähän mennessä kaikilla neljällä kevätreissulla on esiintynyt yöpakkasia. Lämpimälle makuupussille ja -alustalle on siis tarvetta, eikä toppatakki ole liioittelua koleina aamuina. Teltan on suotavaa kestää kohtalaisesti tuulta, Moringharun kalliot antavat suojaa lähinnä luoteistuulelta.

Telttailualueella on nuotiopaikka ja polttopuita, mutta huussi ja kaivo sijaitsevat n. 900 metrin päässä satamassa. Mukaan kannattaa ottaa riittävä määrä tyhjiä pulloja, jottei kaivolla tarvitse juosta koko ajan.

Saarelta löytyy myös muutama mökki vuokrattavaksi, jos telttailu ei innosta. Kevään sesonkiajan varaukset pitää tehdä kuukausia etukäteen, ellei satu saamaan viime hetken peruutuspaikkaa. Yövyimme mökissä marraskuun reissulla, kun ei huvittanut kökkiä pimeässä Moringharussa, mutta valoisista kevättunnelmista nautin mieluiten mahdollisimman lähellä luontoa – siis teltassa. Mökkien yhteistä rantasaunaa ovat myös telttailijat voineet vuokrata kohtuuhinnalla, jos vapaita vuoroja löytyy. Suosittelen!

Luontokuvaajan päivärytmi

Luontokuvaajan kevätpäivät saarella ovat raskaita sekä fyysisesti että henkisesti. Hyvien kelien sattuessa kuvattavaa riittää vuorokauden ympäri. Yöunet jäävät vähiin ja kilometrejä kertyy. Jos (ja kun) on talvella laiminlyönyt liikuntaharrasteita, saavat saaren kivikot pian jalat hapoille. Nuorena ja reippaana jaksoi hyvin 4-5 tunnin yöunilla, nykyään raihnaisena 24-vuotiaana on joutuu nukkumaan lisäksi päiväunet kuvauksellisesti tylsimmällä hetkellä. Tässä malliksi erään päivän ohjelma kevään 2014 reissulta, kellonajat vähän sinne päin:

• 23:00-01:00 Yöunet, osa 1
• 01:00-02:00 Tähtikuvausta Moringharussa
• 02:00-05:10 Yöunet, osa 2
• 05:10-05:30 Pukeutuminen ja aamupala (saaristolaisleipää ja pähkinöitä)
• 05:30-08:00 Maisemakuvausta Högbergetillä, auringonnousu klo 06:06
• 08:00-09:00 Toinen aamupala (puuroa ja teetä)
• 09:00-13:00 Kuvausretki Sorgenille, etsinnässä mm. sammakoita ja käärmeitä
• 13:00-14:00 Lounas Moringharussa (nuudeleita ja pähkinöitä)
• 14:00-16:00 Päiväunet
• 16:00-17:00 Päivällinen Moringharussa (hernekeittoa)
• 17:00-17:30 Iltaretkelle valmistautumista ja varustehuoltoa
• 17:30-19:00 Kävelyä kylälle sataman ja männikön kautta
• 19:00-20:00 Sauna kylällä
• 20:00-22:00 Kuvaamista iltavaloilla ja kävely takaisin Moringharuun
• 22:00-22:30 Iltapala (saaristolaisleipää ja digestive-keksejä) ja iltatoimet
• 22:30-01:00 Yöunet, osa 1

Huippuhetkiä

Tämän kevään reissu ei ollut aiempiin verrattuna poikkeus: Jurmo tarjosi jälleen kapallisen unohtumattomia hetkiä. Sain nauttia tyynistä, lämpimistä kevätpäivistä ja tähtikirkkaista öistä. Yhtenä yönä taivaalle syttyivät myös melko kirkkaat revontulet. Tässä muutamia huippuhetkiä kuvina: