Erään merenkulkuun liittyvän kuvausprojektin vuoksi päädyin yhdeksi yöksi Kylmäpihlajan majakalle, Selkämeren kansallispuistoon. Huonompiakin työmatkakohteita on nähty. Asiakasta varten tehtyjen kuvausten ohella jäi runsaasti aikaa tutustua heinäkuiseen saaristoluontoon.

Helppo kohde majakkaretkelle

Suomessa on muutamia majakkasaaria, joilla on mahdollista yöpyä. Ongelmana on kuitenkin liikenneyhteydet ja tänä kesänä myös koronaviruksen aiheuttamat rajoitteet. Yksi kohde toisensa jälkeen putosi pois:

• Bengtsär: ei majoitusta koronan vuoksi
• Utö: liian kaukana yhden yön retkelle
• Isokari: majakka remontissa ja huputettuna pressujen alle
• Marjaniemi (Hailuoto): liian kaukana yhden yön retkelle

Kylmäpihlajan kohdalla tärppäsi: ajomatka Raumalle kolmisen tuntia, sieltä lyhyt vesibussimatka Poroholman lomakylästä Selkämeren saaristoon. Itse majakka toimii nykyään hotellina, joten majoituskin on helppo järjestää. Omalla veneellä tulijan olisi mahdollista myös yöpyä saaren vierasvenesatamassa.

Keskelle heinäkuun parasta lomasesonkia löytyi vielä vapaa hotellihuone, jonka kustannuksia jakamaan kutsuin mukaan yhden kuvauskaverin.

Monipuolinen lintusaari

Iltapäivän kuuropilvet väistyivät vesibussin tieltä ja matka taittui mukavasti kannella istuen. Välissä pysähdys Kuuskajaskarin laiturissa, sitten kohti saariston ulkoreunaa. Valkoiset kumpupilvet Kylmäpihlajan majakkasaaren takana toivat mieleen muumilaakson tarinat. (Saari tunnetaan kartalla virallisesti nimellä Kylmä-Pihlava, mutta kutsuttakoon sitä tässä majakan mukaisesti Kylmäpihlajaksi.)

Perille päästyä reissun ajankohta osoittautui erinomaiseksi: vain muutamaa päivää aiemmin osasta saarta olisi pitänyt pysytellä poissa aggressiivisten tiirojen vuoksi. Nyt tiiraemot olivat jo rauhoittuneet poikasten kasvettua isoiksi.

Saaren eteläpäädyssä kasvaa tiheää pensaikkoa ja muutamia puita, muuten maisemaa hallitsevat aukeat rantakalliot ja niiden väliset niityt. Odotuksiin nähden jopa yllättävän rehevää.

Kylmäpihlaja tunnetaan erinomaisena lintusaarena ja sellaiselta se alkoi vaikuttaa heti ensi minuuttien aikana. Rantakallioilta löytyi syysmuutolla levähtäviä suosirrejä ja tyllejä sekä yksi komea kuovisirri. Niin, erityisesti kahlaajien syysmuutto on heinäkuun puolivälissä jo täydessä vauhdissa.

Sataman läheisiltä rannoilta yhytimme kokonaisen suosirriparven. Kun jaksoi hetken maata kalliolla liikkumatta, muutama lintu pyrähtikin kuvausetäisyydelle.

Maittavan ravintolapäivällisen jälkeen jatkoimme rantojen kiertelyä. Toisella puolella saarta toimi tuttu taktiikka: kalliolla makaaminen toi suosirrit ja tyllin kuvausetäisyydelle.

Lintukuvaukset jatkuivat pääskyjen parissa. Tavanomaisten räystäs- ja haarapääskyjen joukossa lenteli useampi törmäpääsky. Niitä näkee joskus pesimässä esimerkiksi hiekkamonttujen penkoilla, mutta edellisestä kohtaamisesta oli kulunut vuosikausia ja silloinkin kuvat jäivät saamatta.

Uuden Canon R5:n oletettavasti huippuhyvää seurantatarkennusta odotellessa totesin pääskykuvaukset epätoivoisiksi. Yksi törmäpääsky sentään istahti hetkeksi kaiteelle ja siihen antiikki-Canonin tarkennuskin ehti napata. Samoin hetkeä myöhemmin uneliaaseen haarapääskyyn.

Merimaisemia ja majakan valoa

Lintukuvausten välissä kiipesimme majakan näköalatasanteelle. Jyrkkä, suora auringonpaiste oli maisemakuvauksen kannalta hankala valaistus. Kuvat jäivät dokumenttiasteelle.

Parhaat iltavalot jättivät hieman toivomisen varaa pilviverhon tullessa eteen ratkaisevalla hetkellä. Juuri ennen auringon katoamista pilveen ehdin napata yhden kuvan majakasta. Loput 98 % taivaasta olikin sitten täysin pilvetöntä.

Pystytin jalustan rannalle ja näppäilin muutaman kuvan suljinaikoja vaihdellen. Lopulta pilvipeite rakoili juuri sen verran, että auringonsäteet tavoittivat kameran.

Kuvaukset eivät toki auringonlaskuun päättyneet. Kun kerran majakkasaarelle oli tultu, täytyihän majakan valo nähdä. Ravintolassa sivukorvalla kuulemani tiedon perusteella se syttyisi valoisana kesäyönä vasta kahdentoista jälkeen. Odotus palkittiin, kello 0.06 valokeila alkoi pyyhkiä maisemaa.

Kohti Kuuskajaskaria

Aamuvaloille herääminen ei yökukkumisen jälkeen tullut kyseeseen – olihan edessä vielä kolmen tunnin ajomatka kotiin. Kunnon yöunien ja hotelliaamiaisen jälkeen jäi aikaa kierrellä saarella ennen kuin vesibussi kuljettaisi kohti seuraavaa etappia.

Kuvaukset painottuivat kasveihin ja törmäpääskyihin. Suurin into alkoi olla jo poissa edellisen päivän tuntikausia kestäneiden kuvaussessioiden jälkeen.

Kun kerran Selkämerelle asti oli tultu, miksipä ei samalla reissulla kannattaisi vierailla toisessakin saaressa. Vesibussin toinen pysähdyspaikka Kuuskajaskari on entinen sotilassaari ja merisääasema. Pinta-alaltaan se on selvästi Kylmäpihlajaa isompi ja luontoa hallitsevat aukeiden kallioiden sijaan vankat metsät.

Kuuskajaskarin luontopoluilla kului mukavasti muutama tunti. Helteisen aurinkoinen päivä houkutteli meidät kahdesti myös ravintolapalveluiden ääreen. Keittolounas ja jäätelö maistuivat.

Kuuskajaskarin luonto ei säväyttänyt yhtä paljon kuin Kylmäpihlajan tarjoama ulkoluodon eksotiikka, eikä keskipäivän valoissa ollut helppo keksiä järkevää kuvattavaa. Parhaiten linnakesaari soveltuu maanpuolustuksesta ja sotahistoriasta kiinnostuneelle matkaajalle. Joka paikka on täynnä jälkiä vanhemmasta ja uudemmasta sotilaskäytöstä. Saarella palveli varusmiehiä vielä 1990-luvun lopulla.

Puolustusvoimien jätettyä Kuuskajaskarin vaimeni myös saarella toiminut merisääasema. Saaren keskiosissa sijaitseva säähavaintotorni oli ilahduttavasti avoinna yleisölle, vaikka korkea rautahäkkyrä muistutti epäilyttävästi Viron linturetkiltä tuttuja neuvostoaikaisia vartiotorneja. Sen verran fanitan radio-ohjelmien parhaimmistoon kuuluvaa merisäätä, että olihan torniin pakko kiivetä.

Huipulla näimme, kuinka aivan tornin juurella käyskenteli metsäkauris, mutta yllättävä havainto tuli kuvaamisen kannalta liian myöhään. Kauris ehti loikkia metsään ennen kuin kamerat oli kaivettu repuista. Tyydyimme merimaisemien dokumentointiin.

Yhteenveto

Jos haluat yöpyä majakassa tai edes majakkasaarella, montaa parempaa vaihtoehtoa siihen ei ole kuin Kylmäpihlaja. Kätevät kulkuyhteydet tekevät matkasta sujuvan ja mukavan. Yhden yön retki on sopivan mittainen, sillä pienen saaren jokaisen kolkan ehtii kyllä hyvin kiertää siinä ajassa.

Itse hotelli on melko askeettinen, kuten voi 50-luvun majakkarakennukselta olettaa. WC-tilat ja suihkut sijaitsevat hostellityyliin käytävillä, eikä ainakaan perushuoneiden varustus sisällä juuri muuta kuin sängyt. Eipä sitä enempää kaipaisikaan, kun on tottunut parhaimmillaankin autiotuvan tasoiseen majoitukseen. Hotellin ravintola osoittautui korkeatasoiseksi ja siellä olisi mieluusti syönyt toistekin.

Kylmäpihlajan sijainti ulkomeren porteilla tarjoaisi sopivien säiden sattuessa mainioita kuvausmahdollisuuksia. Kunnon länsimyrskyllä luonnonvoimien mahti pääsisi esiin. Paras ajankohta retkelle saattaisi olla elokuu, jolloin pimenevät illat paljastaisivat huikean tähtitaivaan ja majakan valokin näkyisi paremmin.

Kuuskajaskarin linnakesaari on myös käymisen arvoinen paikka. Saari toi mieleen Saaristomeren kansallispuistossa sijaitsevan Örön, jolla on myös pitkä sotilashistoria. Örö on matkakohteena vielä monipuolisempi ja luonnoltaan vaikuttavampi, mutta kyllä Kuuskajaskarin maisemissa ainakin päiväretken verran viihtyy.