Päivitin kaksi vuotta sitten teleobjektiivini astetta järeämpään: pitkään palvellut Canon EF 300 mm f/4L IS vaihtui valovoimaisempaan 2.8-versioon. Nyt on aika kertoa kokemuksia, miten muusinuijaksikin joskus leikillisesti kutsuttu 300 mm f/2.8L IS on käytössäni toiminut.

Perustiedot

Canon EF 300 mm f/2.8L IS julkaistiin vuonna 1999. Objektiivi sai päivitetyn II-version vuonna 2011: muun muassa kuvanlaatua ja vakaajaa parannettiin. Mutta ei uuden version julkaisu tehnyt vanhaa huippulasia tarpeettomaksi – pikemminkin päinvastoin. Nyt sitä saa käytettynä varsin kohtuulliseen reilun parin tonnin hintaan, kun taas II-versio maksaa hirvittävästi, uutena noin 7000 euroa.

Tärkeimpiä speksejä:

• Paino: 2550 g (objektiivi) + 215 g (vastavalosuoja) + 134 g (jalustapanta) = 2899 g
• Lähin tarkennusetäisyys: 2,5 m
• Tarkennusalueen rajoitin: 2,5 m – ääretön; 6,4 m – ääretön; 2,5 m – 6,4 m
• Vakaaja: 2 aukkoa
• Sääsuojaus: kyllä

Kuvanlaatu

Terävyys

Ilman telejatkeita kuvanlaadussa ei ole minkäänlaista huomauttamista. Sekä täyden kennon Canon EOS 6D:n että suuremmalla pikselitiheydellä varustetun APS-C-kokoisen Canon EOS 80D:n kennolle piirtyy täydellisen terävää jälkeä. Linnuista erottuvat höyhenpuvun pienetkin yksityiskohdat.

Olennainen osa kiinteän, valovoimaisen 300-millisen ideaa on mahdollisuus telejatkeiden käyttöön. Siitä tulee 1.4X-jatkeen kanssa murhaavan tehokas 420 mm f/4 ja 2X-jatkeella kohtalainen 600 mm f/5.6.

Canonin 1.4X-telejatkeen kanssa kuvanlaadussa voi jo havaita pientä heikkenemistä. 6D:llä kuvaan jatkeen kanssakin surutta täydellä aukolla, mutta 80D:llä terävyyden pieni heikkeneminen näkyy ilman suurennuslasia. Tilanteen salliessa himmennän aukon verran, mutta en epäröi käyttää tarvittaessa täyttä aukkoa. Joka tapauksessa ero 300 mm f/4L IS:ään on selvä: sillä laatu heikkeni 1.4X-jatkeella silminnähtävästi.

Canonin 2X-telejatkeen käyttö vaatii jo erityistä perustelua, sillä kuvanlaatu heikkenee selvästi. (Käytössäni on ollut jatkeen uusin III-versio, joten vanhaa jatketta ei voi syyttää.) 6D:llä kuvanlaadun heikkeneminen on siedettävää, mutta 80D:llä täydellä aukolla ei viitsi kuvata. Aukon himmennys pelastaa jonkin verran, mutta tekee objektiivista jo varsin pimeän f/8:n. Tässä kohtaa objektiivin II-versio puolustaa varmasti paikkaansa, sillä tiettävästi se kestää 2X-jatketta merkittävästi paremmin.

Tausta

Terävyyden ohella teleobjektiivin tärkeimpiä ominaisuuksia on epäterävien alueiden kermainen kauneus, tuttavallisemmin bokeh. Siihen keskeisesti vaikuttaa valovoima. Mitä valoimaisempi linssi, sitä pehmeämpi tausta. Ei se oikeasti ihan näin suoraviivaista ole, mutta ainakin 300-millisten sarjassa f/4:n ja f/2.8:n ero on päivänselvä.

Jos kohteen takana tausta on kaukana ja suhteellisen tasainen, mikä tahansa tötterö kelpaa piirtämään tasaista mössöä. Mitä pahempi ryteikkö, sitä enemmän objektiivilla on väliä. Linnut tunnetusti viihtyvät mahdollisimman hankalissa risukoissa. Näiden kahden vuoden aikana moni lintukuva olisi jossain määrin epäonnistunut aiemmalla objektiivillani levottoman taustan vuoksi.

Tarkennus

Varsinkin lintukuvauksessa tarkennus on aivan keskeinen ominaisuus. Siihen vaikuttaa runkokin, mutta paraskaan ammattikamera ei naulaa kohti lentävää tervapääskyä, jos kameran nokalla roikkuu hidas mehupilli. Tarkennuksen nopeuteen pätee sama nyrkkisääntö kuin bokehiin: valovoima on ylivoimaa.

Canon 300 mm f/2.8L IS tarjoaa kolmiasentoisen tarkennusalueen rajoittimen: 2,5 m – ääretön; 6,4 m – ääretön; 2,5 m – 6,4 m. Kauempana olevia kohteita kuvattaessa 6,4 metristä alkava valinta on käytännöllinen ja parantaa oleellisesti tarkennusnopeutta. Koko alueen ollessa käytössä tarkennus toimii myös kelvollisesti. Lähialueen rajoitin on käytännössä joskus haastava: jos lintu lehahtaa juuri 6,4 metrin päähän, kuva voi jäädä saamatta.

Linturunkoni Canon EOS 80D on kohtalainen tarkentaja. Ilman jatkeita 300-millisellä kuvattaessa sillä on jonkinlaiset mahdollisuudet yrittää jopa lentäviä pääskyjä, ja hitaammin liihottelevat siivekkäät osuvat varsin hyvällä tarkkuudella kennolle. Ero f/4-versioon on kuin päivällä ja yöllä, tai ainakin kuin päivällä ja alkuillan hämärällä.

1.4X-jatkeen kanssa tarkennusalueen rajoittimen käyttö on tärkeää. Koko alueen ollessa käytössä tarkennus hidastuu selvästi, mutta asento ”6,4 m – ääretön” tarjoaa edelleen erinomaista nopeutta. Sahaaminen lisääntyy vasta hämärämmissä oloissa.

2X-jatkeella tarkennus on jo merkittävästi hitaampaa rajoittimesta huolimatta. Siten tuplari soveltuu parhaiten staattisempien kohteiden kuvaamiseen. Lentävät jääkööt sillä väliin.

Silloin kun nopeus riittää, tarkennus osuu hyvällä prosentilla kohdalleen. Osumatarkkuudessa f/4-versiokin on kelvollinen, mutta nopeudessa ero on valtaisa.

Kenttäkokemusta

Erinomainen kuvanlaatu ja tarkennus eivät auta, jos objektiivia ei jaksa ottaa mukaan maastoon. Vastasyntyneen lapsen kokoinen ja painoinen jässikkä ei tosiaan ihan itsestään mukana kulje. Siinä missä f/4-version mukaan ottamista ei tarvinnut kahdesti miettiä, jää f/2.8 helposti kotiin, jos tiedossa ei varmuudella ole eläinkuvausta. Esimerkiksi arkiset kävelyt tai pyöräilyt lähikohteilla harvoin tapahtuvat objektiivivauvaa raahaten. Kyllä sitä pyörälläkin vielä kuljettaa, mutta ei huvin ja varmuuden vuoksi. Objektiivin rakenne on hyvin jämäkkää tekoa. Vaikka 300 mm f/4L IS on sekin L-sarjalaisena tukevarakenteinen, tuntuu 2.8-versio vielä enemmän ammattikäyttöön tehdyltä.

Käytän objektiivia lähes aina käsivaralta ja siinä se toimiikin hyvin. Monet lintukuvaustilanteet ovat sellaisia, että jalusta olisi vain tiellä. Kuvaan paljon konttaamalla ja ryömimällä. Pystyasennossakin tilanteet ovat tyypillisesti nopeita. Jalusta sopisi paremmin vaikkapa päivälevolla puussa istuvien pöllöjen kuvaamiseen. Sellaisia aika harvoin tulee vastaan.

Kaikkein kovimpaan maastotestiin objektiivi joutui viime kesän Paistunturin vaelluksella. Ajatus kolmikiloisen objektiivin raahaamisesta tunturivaellukselle oli jo lähtökohtaisesti järjetön, etenkin kun oli tiedossa, että puuton ylänkö tulisi olemaan erittäin haastava paikka kuvata lintuja. Tunturissa olisi parempi olla helposti kaulassa kuljetettava kevyt zoomi. Niillä kuitenkin mentiin mitä kalustosta löytyi, ja hyvin muusinuija palveli. Kovin kätevää sillä kuvaaminen ei toki ollut, koska putkea oli pakko pitää kulkiessa rinkan sisällä. Kuvaaminen painottui iltojen ja aamujen leirielämän yhteyteen.

Pimeimmät kuvausolosuhteet sattuivat toissa vuonna, kun etsin sarvipöllön poikasia Helsingin yössä. Vaikka kesäkuun yöt ovat periaatteessa valoisia, on metsässä lähes pimeää. Pöllökuvat olisivat jääneet ottamatta melkein millä tahansa muulla lasilla. Näissä tilanteissa valovoimaa tarvitaan paljon kipeämmin kuin millejä.

Vertailua muihin objektiiveihin

Jos mietitään, mitä samalla reilun parin tuhannen euron panostuksella saa, tarjoaa eräs vaihtoehto kovan vastuksen. Canon EF 100-400 mm f/4-5.6L IS II liikkuu nykyään joskus jo alle kahden tonnin, käytettynä varsinkin. Kuvanlaatu on saamieni tietojen mukaan täydestä aukosta alkaen priimaa kaikilla polttoväleillä. Zoomista on monesti hyötyä ja lisäksi objektiivi on moneen muuhun verrattuna höyhenenkevyt. Jos zoom ja keveys ovat tärkeämpiä kuin valovoima, valinta on selvä. Etenkin vaelluskäytössä kevyt mutta terävä zoomi olisi poikaa.

Zoomien sarjassa kiinnostava tapaus on Sigman 120-300mm f/2.8 EX DG HSM. Sen tarkennusta on haukuttu, eikä kuvanlaatukaan ilmeisesti ihan Canonin tasolle yllä, mutta zoomi noin vakuuttavalla valovoimalla on taatusti käyttökelpoinen peli. Käytettynä Sigma vaihtaa omistajaa noin 1500 euron hintaan, eli siihen nähden kyseessä on varsin houkutteleva laite.

Kiinteäpolttovälisistä kilpailijaksi voisi nostaa Canonin 400 mm f/4L DO IS:n I-version, jota liikkuu käytettynä silloin tällöin kohtuuhintaan. Tällä hetkellä myynnissä näyttää olevan ainakin yksi kappale, 2800 eurolla. Yksityishenkilöiden kauppaamana hinta voisi olla halvempikin. Objektiivin DO-linssielementti mahdollistaa tavallista pienemmän koon ja painon: eroa 300 mm f/2.8L IS:ään kertyy noin 700 grammaa. Kuulemieni tietojen mukaan objektiivi ei ole täydellä aukolla aivan skarppi, mutta vertailukelpoinen 300 mm f/2.8L IS:n ja 1.4X jatkeen yhdistelmään. Ei siis varmasti kelvoton valinta.

Eri painoluokassa painivan Canon EF 500 mm f/4L IS:n I-versio on alkanut viime vuosina ilmestyä käytettyjen markkinoille yllättävän edullisesti. Siinä missä II-versio maksaa uutena noin 11 000 euroa, saa I-versiota käytettynä parhaimmillaan alta kolmen tonnin. Ei paha hinta oman aikansa johtavalle lintumörssärille. Sellaisen hankkiminen vaatisi kuvaustyylin muuttamista vähemmän maastossa kävelyä sisältäväksi. Tai merkittävästi parempaa lihaskuntoa. Kumpikaan ei vaikuta todennäköiseltä skenaariolta, eikä valovoimakaan aina riittäisi.

Hyvistä kilpailijoista huolimatta pysyttelen toistaiseksi 300 mm f/2.8L IS:n leirissä. Maamme hämärissä olosuhteissa valovoimalle on käyttöä. Toisaalta, olen kuvannut viimeiset kuusi vuotta sen verran maisemapainotteisesti, että lintukuvaus on jäänyt vähemmälle. Ihan kaikissa mahdollisissa liemissä en ole siis vielä teleobjektiiviani ehtinyt keittää. On täysin mahdollista, että päädyn kuvausharrastuksen ja -ammatin kehittyessä vaihtamaan sen täysin toisenlaiseen putkiloon.

Yhteenveto

Canon EF 300 mm f/2.8L IS:n lopullinen tuomio:

Hyvää:

• Valovoima
• Tarkennusnopeus ilman jatkeita ja 1.4X-telejatkeella
• Kuvanlaatu ilman jatkeita ja pienellä varauksella 1.4X-telejatkeella
• Bokeh
• Riittävän kevyt käsivaralta kuvaamiseen
• Mekaaninen laatu

Huonoa:

• Täyden aukon kuvanlaatu 2X-telejatkeella
• Vain kahden aukon kuvanvakaaja
• Ei ole zoomi