Helmikuu meni ohi ilman maastoöitä: motivaatio lähteä lumettomille talviretkille oli kateissa. Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppunakaan ei hiihtokeleillä juhlittu, mutta luvassa oli kirkas pakkasyö puolikuun valaisemassa maisemassa.

Lähdimme tutustumaan Siuntion ja Inkoon rajamailla sijaitsevaan Kopparnäs-Störsvikin alueeseen. Olin suunnitellut yhden yön reissua Kopparnäsin rannoille jo ainakin kuusi vuotta, mutta aina aiemmin oli ilmennyt tekosyitä mennä jonnekin muualle.

Kopparnäs-Störsvik on virkistys- ja suojelualueiden muodostama kokonaisuus, johon kuuluu suurehko merenrantaan rajoittuva manneralue ja muutamia saaria. Kopparnäsin puoli on Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen omistama ja siellä on varsin kattavasti retkeilyrakenteita, kuten keittokatoksia ja käymälöitä. Kaikille keittokatoksille pääsee autolla aivan lähelle, ainoastaan tulipaikaton Sandvikenin telttailualue sijaitsee muutaman sadan metrin päässä parkkipaikalta.

Jos käyttää vähän mielikuvitusta, pääsee Kopparnäsiin myös julkisilla. Kampista lähtevä vakiovuoro 190 ajaa reilussa puolessa tunnissa Degerbyn kylän kohdalle (pysäkki Kopparnäs th), josta lähtevää Kopparnäsintietä tarvitsee talsia kuutisen kilometriä. Bussi kulkee myös viikonloppuisin toisin kuin esimerkiksi Porkkalanniemeen. Alueelle voi kävellä myös toiselle laidalle johtavaa Störsvikintietä pitkin, jonne pääsee jäämällä samaisesta bussista pysäkillä nimeltä Störsvik th.

Jäimme pois bussista hieman auringonlaskun jälkeen puolikuun ja Venuksen loistaessa peltojen yllä. Idyllisten maalaismaisemien halki kiemurteleva hiekkatie oli yllättävän liikennöity lauantai-iltanakin, kunnon heijastimet tulivat tarpeeseen. Pysähtelimme välillä kuuntelemaan pöllöjä: ei havaintoja.

Perille tullessamme ilta oli jo pimentynyt ja pakastunut. Kirkkaalla tähtitaivaalla kimalteleva Orionin tiimalasikuvio johdatteli kulkumme viimeisten tienhaarojen ohi parkkipaikalle, jonka vierestä löytyi autio keittokatos. Kirves puuttui, mutta klapit olivat valmiiksi lähes oikean kokoisia. Naputtelin kevyellä Moran retkikirveellä muutamat syttypuut, yhtään isommat pöllit eivät moisella lelulla olisi haljenneetkaan.

Rantaan päästyäni havaitsin, että olimme kirjaimellisesti talven ja kevään rajalla. Jääpeitteen reuna sijaitsi täsmälleen näiden rantakallioiden kohdalla. Päivisin kevät on ollut useimmiten voitolla, öisin talvi pitää vielä pintansa.

Seisoskelin rannalla pitkään ja valotin kuvia sinertävästä maisemasta. Suomenlahden vilkas lentoliikenne häiritsi maisemakuvia, välillä sai odottaa monta minuuttia välttääkseen lentokoneiden valot. Lentokoneiden väistyessä äänimaisemaa hallitsi jään ritinä ja ujellus.

Majoitteeksi valikoitui tällä kertaa Tarptent Double Rainbow omatekoisen pyramiditeltan sijaan. Yöksi oli luvattu peräti -13 asteen lukemia ja merituuli olisi saattanut puhaltaa ikävästi pyramidin liepeiden alta. Lopulta pakkanen ei tainnut ihan luvattuihin lukemiin yltää, eikä suojaisaan leiripaikkaan tuulikaan puhkunut.

Puin yöksi jalkaan uusimmat tekeleeni, lämpimät leiritöppöset. Lämpöä alkoi olla aamuyöllä jo liikaa, ja jouduin potkimaan töppöset pois jaloista. Töppösten ompelusta kirjoittelen myöhemmin erikseen.

Aurinkoinen ulkoilupäivä

Maaliskuun telttaöinä parasta on herätä varhain nousevan auringon valoon. Luksusta kylmännihkeiden kaamosaamujen jälkeen!

Auringonvalo heijastui häikäisevän kirkkaana jäälakeudesta, ja eilen vielä sulana ollutta aluetta peitti nyt riite. Nappasin rannalta muutaman maisemakuvan ennen kuin nälkä ajoi puuronkeittoon.

Tavarat pakattuamme seurailimme rantaa Sandvikenin suuntaan. Nimensä mukaisesti hiekkarantainen lahti tarjoaisi varmasti mukavan tontin teltalle. Matka jatkui metsäpolkuja pitkin Störsvikin luonnonsuojelualueen puolelle. Osuimme tuoreille kauriiden jäljille näkemättä kuitenkaan eläimistä vilaustakaan. Päätimme jäädä lounastamaan Kvarnträskin pohjoisrannan kallioille. Aurinko paahtoi jo keväisen lämpimänä. Kevättalvea parhaimmillaan.

Pian oli jo sukellettava metsästä Störsvikin tielle ja talsittava golfkenttien ja omakotitalojen sävyttämän taajaman halki kohti bussipysäkkiä. Matkalla havaitsimme Pikkalanjoen suun sulapaikassa valkeita lintuja. Varmistin määrityksen kiikarilla: kevään ensimmäiset laulujoutsenet!

Yhteenveto

Kopparnäs-Störsvik on luonnoltaan ja maisemiltaan varsin monipuolista seutua. Paljon on samaa kuin naapurikohde Porkkalanniemen maastoissa, mutta kokonaiskuva on metsäisempi ja pykälää vähemmän karu. Yhdellä retkellä ei ehtinyt vielä kaikkia kolkkia nähdä, ja maisemakuvaajalle soveltuvia jalustanpaikkoja löytyisi varmasti lukuisia.

Kesällä alue on todennäköisesti omaan makuuni liian kansoitettu, pääseehän sinne vähän turhankin helposti. Helppous on erinomainen asia esimerkiksi lapsiperheiden ja liikuntarajoitteisten kannalta – heillekin on tärkeää tarjota mahdollisuuksia päästä tutustumaan upeisiin luontokohteisiin.

Ehkäpä palaan paikalle kesäkauden päätyttyä loka-marraskuussa. Miltähän näyttäisi esimerkiksi lokakuinen pakkasaamu usvan verhoamalla hiekkarannalla?