Koronakevään ja ikuisen pohjoistuulen kuvia

Ensin talvea ei tullut, sitten koronavirus syöksi maan poikkeustilaan. Kevättä ei sentään ole peruttu.

Vai onko sittenkin? Pohjoinen ilmavirtaus on puhkunut viikkokausia eikä sille näy loppua. Luntakin on satanut huhtikuussa enemmän kuin kaikkina talvikuukausina yhteensä.

Jatkuvan kotona oleilun vastapainoksi olen sentään päässyt nautiskelemaan parista yhden yön kuvausreissusta Uudenmaan maisemissa.

Kevätyö suon laidalla

Ajelin kapenevaa hiekkatietä Uudenmaan laitamilla ja pysäköin auton pienelle levikkeelle. Oli yksi kevään harvoista päivistä, jolloin tuuli puhalsi lounaasta lämmintä ilmaa. Illan viileys alkoi kuitenkin jo tuntua. Puin takin alle välipaidan ennen matkaan lähtöä.

Lähdin talsimaan vanhaa metsäkoneen uraa. Se kapeni pian poluksi, joka laskeutui kuusikon hämyyn ja nousi sitten komeaan männikköön, johon ilta-aurinko vielä ylettyi paistamaan.

Kartoilta ja ilmakuvilta olin olettanut, että edessä olisi vaikeakulkuista nuorta metsää ja polutonta maastoa. Yllätyksekseni selkeä polku vei kulkuani oikeaan suuntaan pahimpia taimikoita kierrellen.

Maasto muuttui soisemmaksi. Loikin puustoisten soiden halki osittain jäätyneitä mättäitä pitkin. Kiikarilla hoksasin teeriparven istuvan puussa pienen avosuolaikun takana. Pian ylitseni lensi hirnuva tundrahanhien aura.

Vielä muutaman kosteamman suolaikun ylitys ja saavuin perille suuremman avosuon laitaan. Pieni mäennyppylä kuusten katveessa tarjosi mainion leiripaikan. Siitä näkisi koko suon ja kuuset tarjoaisivat näkösuojaa.

Tähystin kuusten välistä kaukana sijaitsevalle suolammelle. Alkoi olla jo hämärää, mutta näin kiikarilla joutsenparin ja muutaman tundrahanhen. Kaivoin varalta repusta lintukuvauskaluston: Canon 80D:n ja 300 mm f/2.8L IS:n jatkeella varustettuna.

Pian lammelle saapui toinen joutsenpari, joka sai nopeasti lähtöpassit. Karkotetut joutsenet lensivät melkein suoraan kohti: sohaisin äkkiä kameralla oikeaan suuntaan. Ihme kyllä yhdessä kuvassa joutsenten päät olivat melkein tarkat.

Pimeän tultua viritin pyramiditeltan pystyyn. Sattui pieni moka: otin pystytystä varten kotoa vaimoni kevyen vaellussauvan, mutta en muistanut sen olevan lyhyempi kuin omani. Niinpä teltta oli pystytettävä kulmat maata vasten, jolloin sen sisätila kutistui oleellisesti.

Muutenkin hieman liian pieni teltta oli tätä pystytystapaa ja tupla-makuualustaa käytettäessä niin ahdas, että makuupussi hankasi telttaa jalkopäästä ja telttakangas viisti naamaa. Tästä seurannut makuupussin kostuminen ei näin lyhyellä retkellä toki ollut iso pulma.

Heräsin kohmeisena pakkasaamuun vähän ennen auringonnousua. Muutama teerikukko pulputteli ja suhautteli suon keskellä. En yrittänyt kuvaamista, etäisyyttä oli liikaa. Kurki huuteli metsänreunasta.

Tein pienen kierroksen suon lähimetsikössä ja läheisellä pienemmällä suolaikulla. Yön aikana jäätyneet mättäät kantoivat saapastelijaa hyvin. Yhytin jälleen teeriparven kaukaa suomännyistä.

Kiertelin takaisin leiripaikalle käpylinnun laulaessa koivun latvassa. Aurinko alkoi jo lämmittää.

Aamun tullen lammella yöpyneet tundrahanhet jatkoivat matkaa kohti pohjoista, ja lampi jäi pelkästään joutsenten käyttöön. Ne järjestivätkin komean kevätnäytöksen keikistellen ja trumpetteja töräytellen.

Aamun ohjelmanumerot ja parhaat valot alkoivat olla ohi. Oli aika syödä aamupala ja talsia tyytyväisenä takaisin autolle. Keväinen suo ei koskaan petä odotuksia.

Kolea Kopparnäs

Tämän vuoden lomaviikkoni ovat totisesti olleet upeasti valittuja. Joululomalla pyöräilin lähes +10 asteen lämmössä kesäisissä maisemissa. Hiihtolomalla lähdin Pudasjärvelle asti katsomaan vesisadetta ja pilvistä säätä. Nyt kevätlomalla satoi kolmena päivänä lunta.

Niin, otin pääsiäisen jälkeisen viikon töistä vapaaksi. Alun perin ideana oli lähteä perhelomalle Saaristomeren äärelle, mutta korona sotki suunnitelman. Vaihtoehtoinen idea oli tehdä paljon kevätretkiä Uudenmaan maastoissa. Ikuinen pohjoistuuli ja lumisade söivät motivaation, kunnes loman viimeisenä arkipäivänä sää sentään poutaantui.

Koleasta ja tuulisesta säästä huolimatta päätin lähteä yöksi Kopparnäsin maisemiin. Viime vuonna telttailin siellä samoihin aikoihin huomattavasti keväisemmissä tunnelmissa.

Kopparnäs on viikonloppuisin kansoitettu, mutta arki-iltana rannoilla oli rauhallista. Kävelin parkkipaikalta muutaman sata metriä ja pystytin teltan hiekkarannan tuntumaan.

Kiertelin lähirantoja kuvien toivossa. Väistyvä sadepilvi näytti luonnossa komeammalta kuin kuvassa.

Vaihdoin lintukuvauskalustoon. Useimmat vesilinnut oleskelivat kaukaisuudessa, mutta suojaisalla lahdella oleskeleva isokoskelo päätyi kuvaan.

Auringonlaskun aikoihin sadekuuro pyyhkäisi yli. Odottelin hetken teltassa illan pimenemistä ja viritin sitten jalustan hiekkarannalle. Naapuriplaneettamme Venus nousi komeasti metsän ylle. Sain kuvaidean Venusta kohti osoittavasta hahmosta.

Yhdessä kuvassa väistyvät pilvet kaartuivat sommittelun kannalta haluaamani kohtaan. Totesin, etteivät pilvet enää kääntyisi parempaan asentoon, joten olisi sopiva aika poistua tyytyväisenä nukkumaan.

Nukkumisaikaa auringonnousuun jäi vielä mukavat kuutisen tuntia. Nukuin sikeästi aamuun asti, urheilukelloni antoi unipisteet 4,5 / 5, paremmin kuin milloinkaan kotona.

Kävelin läheiseen niemeen tähtäilemään ohilentäviä lintuja. Isokoskeloita ja merihanhia lenteli satunnaisesti kuvaussektorissa.

Kyllästyin tuuliseen rantaan ja lähdin kulkemaan metsiin. Puukiipijä pyörähteli koivua ylös ja sinitiainen päivysti läheisellä oksalla.

Kävelin valoisien kallioiden halki Kvarnträsk-järven rantaan. Sielläkin oli vastassa pohjoistuuli. Koukkasin nopeasti takaisin metsään. Synkimmästä kuusikosta löytyi kuvauksellinen valospotti.

Palasin leiriin laulurastaan luritellessa koivikossa. Aamuteetä juodessani kevään ensimmäinen kuikka sukelteli hiekkarannan edustalla. Mukava havainto retken päätöshetkillä, pohjoistuulesta huolimatta kevätmuutto näytti edenneen.

Mihin seuraavaksi?

Alkukesälle suunniteltu vaellus Lapin perukoille täytyy jättää koronan takia parempiin aikoihin. Mitä kauemmin poikkeustila jatkuu, sitä enemmän retkisuunnitelmani lähtevät lapasesta. Tämänhetkinen idea sisältää jo kolmen erämaan halki kävelyn viikossa.

Jos terveyttä riittää, lähiretkeilyä voi toki edelleen harrastaa niin paljon kuin ehtii. Viikonloppuisin joutuu vain valikoimaan kohteet entistäkin syrjempää, jos haluaa välttää ruuhkat.

Olen tutkaillut tavallistakin intensiivisemmin maastokarttoja, tavoitteenani löytää Uudenmaan alueelta rakentamattomia merenrantoja, joissa ei liikkuisi juuri muita ihmisiä. Vaikea yhtälö, mutta ei mahdoton.

Yhdessä pikkukohteessa vierailinkin jo päiväseltään, komeita olivat merimaisemat.

Jos ikuinen pohjoistuuli joskus loppuu, seuraavaksi suunnitteilla on tutustuminen Itä-Uudenmaan rannikkoon jonain toukokuun viikonloppuna. Kesälomalla voisi ehkä jo harkita lyhyttä vaellustakin, kunhan ei kuormita maakuntien terveydenhuoltoa telomalla itseään.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *