Pääsiäisviikonloppua vietettiin Uudellamaalla lähes kesäisissä lämpötiloissa. Pakkasin mukaan kamerakalustoni koko laajuudessaan ja suuntasin vaimoni kanssa telttailemaan Inkoon ja Siuntion rajalla sijaitsevalle Kopparnäs-Störsvikin alueelle. Vuorokauden mittaisella reissulla oli vain yksi tavoite: kuvata kevättä kuin viimeistä päivää.

Edellisestä käynnistä Kopparnäsin rannoilla oli vierähtänyt pari vuotta. Viimeksi katselin siellä jäistä vapautuvaa merta ja kuutamon valaisemaa pakkasyötä. Tälläkin kertaa tiedossa oli melkein täysikuu ja tyyni, kylmä yö.

Lauantaina taivas vetäytyi harmaiden pilvien taakse, mikä saattoi yhdessä pakkasyötä povaavan sääennusteen kanssa pitää suurimmat ihmismassat poissa luonnon helmasta. Tai sitten normaalit ihmiset tekevät pääsiäisenä jotain muuta kuin retkeilevät. Joka tapauksessa Kopparnäsin parkkipaikalla oli vain yksittäisiä autoja ja jokunen karavaanari.

Pystytimme teltan noin puolen kilometrin päähän parkkipaikalta autiolle Sandvikenin hiekkarannalle. Ihanteellisen tasaisen telttailumaaston lisäksi Sandviken tarjoaa retkeilijälle huussin ja nuotiopaikan. Nyt tulia ei voinut tosin ruohikkopalovaroituksen vuoksi tehdä.

Pilvinen ilta ei maisemavaloja antanut, joten keskityin lintujen väijymiseen. Västäräkit steppailivat rantaviivalla ja silkkiuikut kalastelivat lahdella. Kuvaustilanteet aloitti kuitenkin hiekkarannalla ruokaa etsinyt peippo, joka tepsutteli lopulta melkein syliin.

Samalla konttailulla kuvaan pääsi myös västäräkki.

Päivällistä kokkaillessa nilkkaa tökkivät kevään ensimmäiset hyttyset. Enpä olisi uskonut, yöpakkasiakin ollut koko viikon.

Illemmalla kiikariin osui kolme kuikkaa, nekin vuoden ensinhavaintoja. Jostain syystä niiden näkeminen ilahduttaa joka kevät erityisen paljon. Kuvaaminen alkoi olla haastavaa varsinkin metsän varjostamalla lahdella. Mustavalkotaiteeksi meni.

Seuraava yritys läheisessä niemenkärjessä konttaillen sujui jo paremmin. Kauempana järvellä kalastellut kuikka osui mukavasti kuvaussektoriin. Illan hämäryys laittoi kameratekniikan koville, eikä teknisesti aivan priimaa jälkeä syntynyt.

Auringonlaskun jälkeen tyyni ja lämmin kevätilta tarjosi vielä yhden tunnelmaa nostattavan havainnon: lehtopöllö huhuili lähistöllä. Huuuuu! Hu-hu-hu-huu!

Varhainen kevätaamu

Kello herätti 5.25, taktisesti puolisen tuntia ennen auringonnousua, jolloin laskeva Kuu olisi parhaiten kuvattavissa. Kurkkasin pöpperöisenä teltan tuuletusluukusta: siellähän se mollukka keltaisena loistaa pilvettömällä aamutaivaalla. Ei auta kuin kömpiä ylös.

Napsin jalustalta muutaman kuvan. Kun aihe oli taputeltu, nostin kanuunat selkään ja tallustelin kallioiden yli läheiseen niemenkärkeen päivystämään.

Vilkas lintumaailma tervehti aamun kulkijaa. Telkkiä soidinkarkeloissaan, silkkiuikkujen paritanssia, lokkien kirkunaa, kyhmyjoutsenten siipien läiskettä, merihanhien kaakatusta, punarinnan kirskuvaa laulua, käpytikan rummutusta… Juuri tähän aikaan vuodesta kannattaa herätä varhain.

Kuvausyritykset eivät tuottaneet suurta menestystä. Linnut pysyttelivät etäällä tai lensivät ohi hankalasta kulmasta, kuten merihanhi miltei suoraan auringon editse.

Kun linnut eivät suostuneet yhteistyöhön, nostin dronen ilmaan aamuisia maisemakuvia varten. Ilmaperspektiivistä syntyi jokunen lajissaan ihan kelpo ruutu. DJI Mavic Air ei ole kuvanlaadultaan lähelläkään oikeaa kameraa, mutta pienen kokonsa ansiosta kulkee helposti mukana kameralaukussa. Itse kopteri vie tilaa yhden objektiivin verran, lisäksi tarvitaan ohjain ja akkuja.

Ilmakuvaukset hoidettuani lähdin vielä kävelylenkille metsään. Käpytikka rummutti onttoa haavan oksaa ja paljasti sijaintinsa kuvaajalle. Kiipesin kalliolle tähtäilemään ja löysin kohtalaisen hyvän kuvauslinjan oksien välistä.

Leiriin palattuani lapioin aamupalaa ja pidin koko ajan lintukuvauskaluston valmiudessa. Hanhimuuttoa alkoi tulla tasaisin välein, pääosin valkoposkihanhia. Myös pari kurkea lehahti ohi läheltä, mutta mutustelin juuri keksiä ja myöhästyin osittain tilanteesta.

Sää lämpeni ja aurinko paahtoi jo korkealla taivaalla. Emme malttaneet suunnata vielä kotiin, vaan teimme vielä pitkän lenkin rantoja seuraillen.

Kevään paras retkeilysesonki on lyhyt. Huhti-toukokuun vaihteen viikot pitäisi viettää kokonaan maastossa, mutta paljon palasia keväästä mahtuu yhden yön retkeenkin.