Haku Metsähallituksen suosituille lammaspaimenviikoille tapahtuu vuosittain tammikuussa eli kohta on taas aika jättää arpalippu, jos mielii halimaan villakeriä. Suosiota ei himmennä edes yli 500 euron viikkovuokra, vaan hakijoita on tuhansittain. Paimenten valinta tapahtuu arpomalla.
Olemme päässeet paimenhommiin eri puolille Suomea useamman kerran: vaimoni on ollut varsinainen tuurihaukka, ja olemme olleet paimenina myös ystäväperheen vieraina. Viime vuonna oli minun vuoroni voittaa lammasviikko Evon retkeilyalueella sijaitsevalle Onnin majalle.
Evon retkeilyalue sijaitsee Hämeenlinnan koillispuolella ja se on osa yhtä Etelä-Suomen laajimmista metsämantereista. Evolla on muun muassa pieniä suojelualueita, valtion retkeilyalue, metsäkoulun opetusmetsä ja partiolaisten leirialue. Niiden ympärillä on kaupunkien, metsäyhtiöiden ja valtion metsiä. Reittejä, laavuja ja muita retkeilypalveluita piisaa valtava määrä. Alue on isompien ja pienempien teiden halkoma, joten lammasviikko oli selvästi vähemmän erämaatunnelmainen kuin aiemmat kokemuksemme Inarin Pielpajärvellä, Koloveden kansallispuistossa, Isojärven kansallispuistossa ja Närängän erämaatilalla.
Onnin maja on sievä punainen hirsitupa, johon kuuluu eteinen, tupakeittiö ja yksi makuuhuone. Lammaslaidun ja järvenranta vielä päälle, niin paljon lähemmäs menneiden aikojen maalaisidylliä on vaikea päästä. Mökki oli pienelle perheelle riittävä yöpymiseen, mutta sen verran ahdas, että aikaa tuli vietettyä mieluummin ulkona.
Lammaslaumaan kuului tällä kertaa muutama uuhi karitsoineen. Lampaat yllättivät heti ensimmäisinä päivinä karkailemalla aitauksesta, jonka sähkölangat eivät toimineet parhaalla tavalla. Pikku karitsat mahtuivat lankojen alta ja emotkin oppivat luikahtamaan ulos aitauksesta. Olimme yhteydessä lampuriin, joka neuvoi miten lampaat saa takaisin.
Aluksi lampaat tottelivatkin käskyjä: vain pieni käsien taputtelu sai ne palaamaan aitaukseen. Sitten ne muuttuivat röyhkeämmiksi: yön aikana lampaat livistivät milloin minnekin, ja ne saattoivat löytyä esimerkiksi työmaa-alueena olevasta halkoliiteristä. Lampaat yrittivät tunkea sisään myös mökkiin, huussiin ja kellariin. Ihmisen läsnäolo ei saanut niitä enää ryömimään aidan alta aitaukseen, vaan vaadittiin kauravatia ja lampaiden saattelua kauas aitauksen portille.
Retkiä Evolla
Ehdimme viikon aikana tutustua laajasti Evon luontoon. Kuljimme Syrjänalusen harjupolun, jonne saimme päiväretkelle mukaan ystäväperheen lapsineen. Lyhyt reitti sopi hyvin alle kouluikäisille lapsille ja tarjosi nähtävyytenä muun muassa kulotetun harjun.
Alueen länsiosassa sijaitsevalla Niemisjärven luontopolulla pääsimme näkemään Evon metsiä parhaimmillaan. Tällä nurkalla on säästetty vanhaakin metsää: paljolti rehevää kuusikkoa, paikoin jopa viidakkomaisen vehreää lehtoa. Etelän metsissä puut ovat suuria ja tunnelma muutenkin erilainen kuin Lapissa.
Muutamaan muuhunkin kolkkaan ehdimme metsäretkelle, mustikoita poimimaan ja majavien jälkiä bongaamaan. Yhtenä päivänä oli ohjelmassa Hämeenlinnan museoihin ja linnaan tutustumista. Viikko vierähti Evolla nopeasti, ja oli hienoa vihdoin tutustua kunnolla tähänkin seutuun.
Saattaa kuitenkin olla, että vuonna 2025 emme hae lammaspaimeiksi. Lapsen kasvaessa on tullut aiempaa paremmin mahdolliseksi tehdä myös retkiä, joilla siirrytään paikasta toiseen, joten niukkojen yhteisten vapaiden viettäminen yksittäisessä paikassa ei välttämättä ole toivelistan kärjessä.
