Jo ennen vuodenvaihdetta näytti vahvasti siltä, ettei talven hiihtoretkiä voisi laskea Etelä-Suomen varaan. Halusin kaamosvaelluksen lisäksi päästä vielä toisen kerran nauttimaan oikeasta talvesta. Kokonaisen viikon loman sovittaminen kalenteriin tuntui hankalalta, eivätkä talvivaelluksen vaatimat mittavat järjestelyt houkuttaneet. Päädyin vastoin tapojani mökkilomalle Ylläksen matkailukeskittymän liepeille. Jotta erämaan tuntu ei olisi täysin kadonnut, majapaikaksi valikoitui autiotupaa muistuttava Kesänkijärven vuokratupa.

Olen aiemmin pitänyt neljää yötä Lapin reissujen järkevänä minimikestona. Nyt aikaa oli käytettävissä vain kolmen yön verran, mutta pohjoiseen oli päästävä. Kohde oli valittava siten, että matkaan kuluu mahdollisimman vähän retkeilyaikaa. Ilmiselvä voittaja oli Ylläs, joka sijaitsee alle tunnin bussimatkan päässä Kolarin rautatieasemalta. Yöjunan saapuessa perille klo 10.48 pääsimme suksille jo puoliltapäivin lauantaina.

Pieni logistinen haaste tosin syntyi, kun bussi ei kulkenutkaan luontokeskus Kellokkaan kautta, vaan jouduimme jäämään Äkäshotellin pysäkille. Niinpä edessä oli 2,5 kilometrin kävely raskasta ylämäkeä, jotta sain noudettua vuokratuvan avaimen. Matka luontokeskukselta tuvalle oli onneksi alamäkeä, joka sujui OAC Kar -suksilla sukkelasti. Loput kaksi retkeläistä hiihtelivät tuvalle suoraan Äkäslompolosta tasaista reittiä.

Kesänkijärven tupa sijaitsee muutaman sata metriä kansallispuiston sisällä, eli sopivasti syrjässä valaistusta taajamasta, mutta retkimaastojen äärellä. Lähin parkkipaikka on alle kilometrin päässä, eli autolla liikkuessa tavaroita ei tarvitsisi kantaa pitkälle. Julkisilla kulkiessa ylimääräistä rojua ei voinut ottaa mukaan: esimerkiksi latusukset oli jätettävä pois matkasta. Ruokaa oli varattu koko reissun ajaksi, jotta arvokasta retkiaikaa ei tarvitsisi tuhlata kauppareissuihin.

Ensimmäinen päivä oli harmaan pilvinen ja iltapäivä meni kämppää lämmittäessä ja vesiämpäreitä sulatellessa. Edellisten asukkaiden jäljiltä jokainen pesuvati, ämpäri ja saavi olivat jääneet täyteen vettä, joka oli tietysti jäätynyt.

Päivä Kesänkitunturilla

Aamun sarastaessa kello 9 jälkeen lähdimme nousemaan ylös Kesänkitunturiin. Retkeilyoppaassa todettiin Pirunkurun kautta kulkevan reitin olevan mahdoton hiihdettävä. Sehän oli testattava!

Jonkin aikaa OAC Karien pito riitti, mutta aika pian oli todettava oppaan olevan oikeassa. Sukset käteen ja ylös. Neljä riekkoa lensi matalalta yli, kun aloimme lähestyä tunturikoivuvyöhykettä.

Parin viikon takainen myrsky oli pudottanut tykkylumet lähes koko Lapista, mutta sen jälkeen uutta tykkyä oli jo alkanut paikoin muodostua. Männyt ja tunturikoivut kurun reunalla olivat saaneet valkoisen huurrekuorrutuksen.

Vaikuttava kuru päättyi lopulta puurajan tienoille ja hiihtäminen alkoi taas luonnistua. Kesänkitunturin huiput piilottelivat pilvessä. Tyydyimme suksimaan huippujen välisen satulan halki. Nautinnollisen laskun ja noin tuhannen kuvatun tykkypuun jälkeen saavuimme Tahkokurun laavulle.

Ruokatermarilounasta syödessämme kuukkelit tulivat tervehtimään. Kaivoin repusta 70-200 mm zoomin, joka riitti mainiosti kesyjen lintujen kuvaamiseen.

Laavulle tulee toisesta suunnasta latu, mutta halusimme jatkaa umpihangessa. Kiersimme Kesänkitunturin ympäri korkeuskäyrää pitkin ja laskeuduimme lopulta alas tuvallemme. Puustoisissa alamäissä OAC Karien ketteryys helpottaa elämää. Niillä ei tarvitse jarrutella, vaan sopivan loivaa sik-sakkia pystyy puikkelehtimaan jyrkänkin mäen alas puita väistellen.

Pilvinen suoretki

Seuraavana päivänä tunturit makasivat kokonaan pilvihupun alla. Hiihdimme ensin muutaman kilometrin latukahvilaan pohtimaan tilannetta laskiaispullan ääreen. Sää ei pullaa syömällä kirkastunut, joten tunturiin lähteminen ei vaikuttanut järkevältä. Suuntasimme läheisiin suomaastoihin pyörimään ympyrää.

Suon laidalla näkyi riekon jälkiä, muuten luonto vaikutti autiolta. Käännyimme kovassa viimassa takaisin ja hiihdimme melkein tuvalle asti. Jäimme Kesänkijärven itäpuolen laavulle lounastamaan – onhan mukavampi syödä ulkona valoisassa kuin linnoittautua pimeään kämppään.

Sääennuste lupaili mahdollista kirkastumista puolenyön jälkeen. Revontuliaktiivisuus oli mukavasti koholla, joten oli pakko jäädä valvomaan tilannetta. Turha toivo, taivas pysyi paksujen pilvien alla.

Vasta aamupäivällä pilvipeite repeili ja aurinko näkyi ensimmäistä kertaa retken aikana. Tietenkin lähtöpäivästä alkoi muutaman päivän kirkas pakkasjakso. Ehdimme nauttia siitä vain muutaman hiihtokilometrin verran.

Yhteenveto

Retken ainoa tavoite oli nähdä lunta ja sitähän Ylläksen maisemissa riitti. Etelän kurja talvi harmittaa vähemmän, jos pääsee välillä katsomaan hohtavia hankia.

Ylläksen seutu sopii ehkä parhaiten latuhiihtäjälle tai laskettelijalle, mutta sopivalla majapaikan valinnalla luontoretkeilijällekin riittää nähtävää. Kansallispuiston puolella sijaitseva Kesänkijärven vuokratupa oli onnistunut valinta. Äkäslompolon taajamasta matka umpihankeen olisi ollut ilman autoa pitkä, Kesänkijärveltä pääsi suoraan pihasta maastoon.

Mökkiretkeily ei korvaa oikeita vaelluksia, mutta joskus on kiva tehdä asiat helpoimman kautta. Ylläs on kaltaiselleni erämaafanille pari piirua liian urbaani matkakohde, mutta Lappiin voisi lähteä mökkimajoitukseen toistekin. Metsähallitus tarjoaa lukuisia upeilla paikoilla sijaitsevia kohtuuhintaisia vuokratupia. Niitä olen hyödyntänyt aivan liian harvoin.