Sain joulun alla pyynnön kirjoittaa vinkkejä maisemakuvaukseen. Vaikka olenkin maisemia räpsinyt vuosikausia, vakavampaa perehtymistä aiheeseen on takana vasta pari vuotta. Kaikenkattavaa ohjeistusta en siis koe vielä pystyväni kirjoittamaan.  Sen sijaan voin kertoa parista oivalluksesta, jotka olen omalla maisemakuvaajan urallani oppinut kantapääopiston kautta.

1. Laajakulma on syvyysvaikutelmaa varten

Hankin ensimmäisen oikeasti laajakulmaisen objektiivin (Canon EF-S 10-22mm f/3.5-5.6) vasta kuuden ja puolen vuoden kuvausharrastuksen jälkeen. Aiemmin olin uskotellut itselleni, ettei kotiseudullani ole riittävän laajoja, avaria maisemia, joita varten ultralaajista tarvittaisiin.

Sitten satuin törmäämään Internetissä artikkeliin, jossa opetetaan laajakulman käyttöä. Ymmärsin, että laajakulman hienoin ominaisuus on syvyysvaikutelman korostaminen eikä niinkään mahdollisimman laajan maiseman taltioiminen. Laajakulma vaikuttaa venyttävän perspektiiviä eli korostavan etualan ja taustan välistä etäisyyttä. (Oikeasti polttoväli ei vaikuta perspektiiviin vaan kuvausetäisyys. Laajakulmalla vain pääsee lähemmäs kohdetta ja silti se mahtuu kuvaan.)

Koska laajakulmaobjektiivi siis korostaa etualaa ja vähentää taustalla olevien kohteiden painoarvoa, etualalle on parasta sijoittaa jotain mielenkiintoista. Vuodenajasta riippuen siihen voi sommitella esimerkiksi kasveja tai jäämuodostumia. Ellei ole koskaan kuvannut ultralaajiksella, ei välttämättä tule ajatelleeksi, kuinka lähellä linssiä etualan elementtien tulee olla näyttävän tuloksen saamiseksi. Usein kamera nimittäin sijoitetaan vain 20-30 sentin korkeudelle maasta ja aivan muutaman sentin päähän kohteesta.

Tässä objektiivi on melkein kiinni purossa, joka näyttää kuvassa paljon todellista leveämmältä. 6D + 17-40mm f/4L @17mm, f/14, ISO 250, 0.4 s. Kirkkonummi 4/2013.

Laajakulmalle on käyttöä kasvikuvauksessa, jos halutaan saada laajempi kasvisto samaan kuvaan. 6D + 17-40mm f/4L @19mm, f/22, ISO 1250, 1/30 s. Haltiala, Helsinki 5/2013.

Ultralaajiksella kuvattaessa taustalla näkyvät ei-toivotut kohteet kuten savupiiput tai mastot eivät pilaa kuvaa niin helposti, mutta vastaavasti myös vaikkapa komeat tunturit latistuvat pikkuisiksi kohoumiksi. Siksi kuvaan Lapin maisemia paljon myös teleobjektiivilla.

Kuvan vasemmassa yläreunassa on valtava risteilyalus, joka hädin tuskin näkyy. Etualan pienet jäämuodostumat sen sijaan vaikuttavat jättimäisiltä. 40D + 10-22mm f/3.5-4.5 @10mm, f/14, ISO 400, 0.3 s. Lauttasaari, Helsinki 12/2012.

Ultralaajis on objektiiveista ehkä kaikkein vaikeimmin hallittava enkä vieläkään ole aivan sinut sen kanssa. Kuvista tulee helposti latteita ja mielenkiinnottomia. Aina laajiksella kuvatessani toistelen hiljaa mielessäni seuraavaa ohjetta: ”Vielä pari senttiä lähemmäs.”

2. Onni löytyy läheltä

Kaksi valitettavaa faktaa tekee maisemakuvauksesta ärsyttävän hankalaa:
1) Maisema on luonnossa iso ja kuvassa pieni.
2) Maisema on luonnossa kolmiulotteinen ja kuvassa kaksiulotteinen.

Näistä raameista seuraa, ettei maisema koskaan näytä kuvassa yhtä hulppealta kuin luonnossa. Vuosien varrella olen oivaltanut, että ainoa keino taistella väistämättömiä ongelmia vastaan on odottaa apuja luontoäidiltä. Hyvässä valossa rumempikin maisema on kuvauksellinen, mutta tylsän valaistuksen sattuessa ei maailman komeimmistakaan näkymistä saa kunnollista kuvaa.

Valitettavasti sää on pitkälti onnenkauppaa, eikä vuoteen välttämättä mahdu montaakaan tajunnan räjäyttävää kuvaussäätä. Puhumattakaan vaikka revontulista tai muista tähtitaivaan ilmiöistä. Matkoja voi suunnitella lähinnä todennäköisyyksien varaan:  helmikuussa näkee revontulia todennäköisemmin kuin kesäkuussa. 😉

Hyviä kuvaussäitä pystyy kuitenkin ennustamaan lyhyen ajan päähän. ”Lyhyt” tarkoittaa tässä tapauksessa minuutteja, tunteja tai korkeintaan päiviä. Mestoille ehtimiseen on olemassa ilmeinen ratkaisu: on opittava löytämään kuvauspaikat läheltä kotia, jotta ne ovat saavutettavissa tarvittaessa vaikka muutamassa minuutissa. Suomesta ei löydy asuinpaikkaa, josta parin kilometrin päässä ei olisi maisemakuvaukseen soveltuvia sijainteja.

Tuplasateenkaari kuvattuna 30 metrin päässä silloiselta kotiovelta. Aikaa reagoida oli vain pari minuuttia, mutta kohteen ollessa lähellä se riitti. 40D + 18-55mm f/3.5-5.6 IS @18mm, f/10, ISO 160, 1/13 s. Otaniemi, Espoo 6/2012.

Maisemakuvaajan paikallistuntemukseen sisältyy muun muassa seuraavia asioita:

• Valon suunta ja osuminen eri kohteisiin eri vuodenaikoina (erityisesti auringonnousun ja -laskun aikoihin)
• Sopivien rantojen sijainti
• Avoimien paikkojen sijainti esim. taivaan ilmiöiden kuvaamista varten
• Vesistöjen jäätymisdynamiikka: missä järjestyksessä rannat jäätyvät, missä on aina sulapaikkoja, mistä sulaminen alkaa jne.

Viimeisin näistä on juuri tällä hetkellä ajankohtainen, sillä Suomen kovat pakkaset ovat saaneet vesistöt jäätymään. Valitettavasti en itse ole todistamassa huikeita talvikelejä aurinkoisine päivineen. Voin kuitenkin paljastaa, minne päin Helsinkiä juuri nyt kannattaisi mennä kuvaamaan: Uutelan ja Lauttasaaren rannat jäätyvät kovilla pakkasilla muutamassa päivässä, joten parhaat kuvauskelit alkavat niillä paikoilla olla todennäköisesti pian ohi. Sen sijaan Kustaanmiekan salmi Suomenlinnan edustalla pysyy sulana laivaliikenteen vuoksi. Ellen olisi parhaillaan Ruotsissa, olisin varmasti singonnut aamulla Kustaanmiekkaan kuvaamaan höyryävää merta.

Talvella 2010 Helsingissä riitti loistavia kuvaussäitä. 30D + 18-55mm f/3.5-5.6 @30mm, f/13, ISO 100, 1/30 s. Kustaanmiekka, Helsinki 1/2010.