Pohjanmaan lakeuksien ja Järvi-Suomen väliin jää Satakunnasta kohti Kainuuta kaartuva Suomenselän karu vedenjakajaseutu. Historiallisista syistä sinne on keskittynyt paljon valtion maanomistusta. Ei olekaan ihme, että alueelle osuu useita kansallispuistoja ja muita valtion maille perustettuja suojelu- ja virkistysalueita. Seudun valttikortti retkeilijälle ovat metsät ja suot: alueella sijaitsee huomattava osa Etelä-Suomen vanhan metsän sirpaleista ja useita suoluontomme ehdottomia helmiä.

Omat suosikkimaastoni löytyvät Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistoista ja niitä ympäröiviltä alueilta. Edellisestä käynnistäni seudulla oli vierähtänyt jo luvattoman monta vuotta, joten helatorstaina suuntasin neljäksi päiväksi nauttimaan Pirkanmaan metsien keväästä. Vaikka kumpikin kansallispuisto riittäisi jo yksinään nelipäiväisen vaelluksen kohteeksi, tällä kertaa pääpaino oli kansallispuistojen ulkopuolella. Se tarkoitti välillä tylsiä siirtymiä metsäautoteitä pitkin, mutta vastineeksi sain nauttia retkiseurueeni kanssa omasta rauhasta turistipolkujen ulkopuolella. Jätettäköön tarkempi reitti arvoitukseksi.

Metsästä järvi-idylliin

Ensimmäinen vaelluspäivä alkoi kuurosateisen harmaana, tosin välillä aurinko sentään pilkahteli. Alkumatkan reittiosuus sujui joutuisasti leveitä polkuja pitkin. Enimmäkseen aika yllätyksetöntä taivalta piristivät aurinkoisella laavulla syöty lounas ja mukavan pikkujoen koskipaikka.

Loppumatkasta polku kapeni ja siirtyi kertaluokkaa vanhempaan metsään. Yhtäkkiä maisemaa hallitsivat taivaisiin kurkottavat hopeakylkiset kelot ja monet vielä hengissä sinnittelevät 400-vuotiaat petäjävanhukset. Niiden välissä saattoi havaita uuden puusukupolven edustajia, jotka hiljalleen kasvavat vanhusten varjossa varmistaen metsän jatkuvuuden. Etelä-Suomen metsistä vajaat 5 % on luonnontilaisen kaltaisia, mutta niistä vain marginaalisen pieni osa voidaan laskea todellisiksi aarniometsiksi, joissa puut saavuttavat luontaisen maksimi-ikänsä. Nämä kahden käden sormilla laskettavat pienet sirpaleet ovat käytännössä kaikki Metsähallituksen jo vuosikymmeniä sitten säästömetsiksi rauhoittamia kuvioita. Myöhemmin osa on liitetty kansallispuistoihin, kuten Seitsemisen Multiharju ja Saarijärvellä sijaitseva Pyhä-Häkki, tai rauhoitettu muissa suojeluohjelmissa.

Kauttaaltaan paksujen sammalmättäiden peittämässä metsässä kuljeskeli mielellään, vaikka polku välillä hävisikin tuulenkaatojen alle ja silloin tällöin oli möngittävä valtaisien kuusenrunkojen yli. Eivät ikimetsät sentään mitään läpitunkemattomia tiheiköitä ole, vaan sellaisia löytää varmemmin talousmetsien puolelta esimerkiksi ensiharvennustaan odottavista taimikoista.

Metsän vanhimmat vielä pystyssä seisovat hongat ovat ehkä olleet nuoria taimia, kun Ruotsi ja Venäjä vuonna 1595 solmivat Täyssinän rauhan. Sammalikon kumpareiden alla lepää tuhat vuotta sitten kasvaneiden puiden jäänteitä. Tällainen aikaperspektiivi huimaa pienen retkeilijän päätä.

Muutamaa kilometriä myöhemmin oli aika laskea rinkat selästä ja pystyttää teltat järvi-idyllin ääreen. Iltakokkailun aikaan sää kirkastui ja auringonvalon viimeiset rippeet levittäytyivät järvimaiseman ylle.  Joka puolelta kaikuva linnunlaulu peitti liikenteen huminan alleen. Ei liian kuuma, ei liian kylmä, ei hyttysiä. Kevättä parhaimmillaan!

Aamu suolla

Kevään edetessä auringonnousu aikaistuu aina vain epäinhimillisemmäksi. Toukokuun saavuttaessa puolivälinsä oli kello asetettava herättämään 4:15, jotta ehdin ajoissa kuvauspaikoille. Jos jotain positiivista täytyy sanoa, on herääminen teltasta keväällä sentään helpompaa kuin talvipakkasilla. Pakkasin nopeasti kameralaukun ja lähdin lompsimaan läheisen avosuon laitaan. Ehtiessäni paikalle aamuauringon ensimmäiset säteet valaisivat jo suosaarekkeita. Etsin suon laidalta aukeamman kohdan ja sommittelin aamun ensimmäiset maisemakuvat. Teeret soivat kaukana suon toisella laidalla ja laulujoutsenpari käväisi pikavisiitillä suon keskellä. Pieneltä lammelta nousi ohutta usvaa.

Nauhoitin suon äänimaisemasta pari hetkeä. Ensimmäisessä äänitteessä parhaiten edustettuina ovat käki, peippo, laulujoutsen ja lopussa kurki. Aivan nauhan alussa laulaa kirjosieppo. Toisessa pääroolin vievät teeri, metsäkirvinen, hippiäinen, peippo ja korppi.

Parhaat valot katosivat yhtä nopeasti kuin usva lammelta. Vaihdoin hetkeksi toiseen kuvauspaikkaan ja valotin vielä muutaman kuvan eri suuntaan. Aamuhetki tuntui lyhyeltä, mutta aikaa vierähti kuvatessa yli kaksi ja puoli tuntia. Palatessani leiriin puuronkeittoon alkoivat muutkin jo kömpiä teltoistaan.

Metsäpäivä

Päivän ohjelmaan ei kuulunut leirin siirtämistä, vaan tarkoitus oli päiväretkeillä lähimaastossa. Ilman rinkkaa kulkiessa pystyy paremmin keskittymään olennaiseen ja päivän aikana ehtii tutustua laajempaan alueeseen.

Metsämaasto tarjosi vaihtelevan kattauksen valoisista männiköistä tiheämpiin kuusimetsiin. Jäkäläkankaiden, sammalmättäiden ja pienten suolaikkujen täyttämällä  taipaleella tuli vastaan muun muassa erään petolinnun pesä. Paikka lienee tunnettu, mutta ilmoitin havainnon silti Tiiraan.

Raekuuro ja iltavalot

Sadekuurojen sävyttämä päivä huipentui rajuun raemyräkkään, joka tiputteli niskaamme halkaisijaltaan lähes sentin kokoisia hippusia. Sen jälkeen pilvet väistyivät auringon tieltä ja tuuli tyyntyi. Järven pinnalta alkoi nousta usvaa. Hienosti alkanut päivä sai vähintään yhtä hienon lopun.

Vesiputouksella

Seuraavana aamuna matka jatkui kymmenkunta kilometriä eteenpäin. Loputtoman pitkän metsäautotieosuuden jälkeen koukkasimme nuoren männikön halki kulkevalle polulle. Jos ei tietäisi, ei voisi mitenkään aavistaa mitä nurkan takaa löytyy. Näyttävän vesiputouksen pauhu ei tiheässä metsässä kuulu kauas. Edellinen käyntini paikalla tapahtui loppusyksyllä, jolloin virtaama oli selvästi vaisumpi. Näin keväällä vettä riitti kunnon vyöryksi asti.

Viimeinen ilta

Seuraava etappi vei joukkomme hämyiseen kuusimetsään. Vaikeakulkuisessa maastossa vierähti useampi tunti ennen kuin leiripaikaksi suunniteltu järvi ilmestyi näkökenttään. Telttapaikkojen löytäminen kumpareikosta osoittautui haastavaksi. Mainio maisemahotelli kallion päällä kelpasi, vaikka olikin kahteen suuntaan kallellaan. Pilvisen päivän jälkeen aurinko tuli jälleen esiin juuri sopivasti ennen katoamistaan horisontin taa.

Päivä huipentui trangialettuihin hämärtyvässä kevätillassa. Kovin pimeää ei tähän vuodenaikaan enää tule, onhan kesäpäivänseisaukseen toukokuun puolivälistä vain viisi viikkoa. Auringonlaskun jälkeen horisontin ylle syttyi hehkuva iltarusko. Sen sammuttua oli viimein mentävä unten maille. Kevätöinä maastossa yöpyminen tarjoaa samalla tilaisuuden kuunnella ympäröivää luontoa. Lintukonsertti hiljenee öisin hetkeksi, mutta alkaa uudelleen heti aamun sarastaessa neljän aikaan. Aina yön hämärin aikakaan ei ole äänetön: tällä kertaa keskellä yötä herätteli teltan vieressä viheltelevä varpuspöllö.