Pilvisen Hammastunturin vaelluksen jälkeen sää tietenkin kirkastui välittömästi. Pohjoisessa kirkas yö tietää aina jonkinlaista todennäköisyyttä nähdä revontulia. Pohdimme, missä voisimme viettää väliyön matkalla etelään. Sopivia kansallispuistoja ei reitin varrelle oikein osu, mutta vitostien varrella Taivalkoskella sijaitsee Kylmäluoman retkeilyalue. Vain parin kilometrin koukkaus valtatieltä ja samanlainen matka jalkapatikassa lähimmälle laavulle. Erinomainen suunnitelma.
Pysäköimme auton retkeilyalueen parkkipaikalle illan hämärtyessä. Viikon erämaakokemuksen jälkeen parkkipaikan viereinen leirintäalue näytti lähinnä masentavalta kelmeine keinovaloineen ja vieri viereen pysäköityine asuntovaunuineen. Hipsimme kiireesti leirintäalueen läpi pitkospuureitille.
Seurasimme Isoa Pajuluomaa kiertävää merkittyä reittiä mäntykankaiden halki. Polun koukatessa tyynen järven rantaan oli pidettävä kuvaustauko.
Pajusalmen laavu sijaitsee upealla paikalla Ison ja Pikku Pajuluoman välisellä kapealla kannaksella. Parempaa sijaintia yötaivaan kuvaamiseen ei voisi toivoa. Etenkin suora pohjoisnäkymä tarjoaisi täydellisen mahdollisuuden revontulien havainnointiin. Laavulle saapuessamme ensimmäiset tähdet tuikkivat jo taivaalla.
Kun retkeilee sisustusorientoituneen ihmisen kanssa, saattaa rinkasta löytyä vaikkapa jouluvalosarja laavua koristamaan.
Sytytimme aikamme kuluksi nuotion. Mukava oli valkean ääressä lämmitellä, vaikka tunnelmassa hieman Hammastunturin erämaatulille hävittiin. Taivas pimeni, mutta revontulista ei näkynyt jälkeäkään.
Virittelin jo makuupussin laavuun ja valmistauduin nukkumaanmenoon. Revontulimittarit eivät ihmeitä lupailleet, mutta käväisin vielä järven rannassa katsomassa pohjoishorisonttia. Vihreä kaarihan se siellä! Viime vuosien retkilläni on ollut tapana, että revontulet näyttäytyvät vasta viimeisenä mahdollisena yönä. Tämäkään reissu ei ollut poikkeus.
Revontuliyvö jäi osin metsän taakse piiloon. Siirryin jalustoineni läheiselle Pajusalmen sillalle paremman näkymän toivossa. Liikaa puita siinäkin edessä.
Pilviverho alkoi vyöryä uhkaavasti kohti revontulia. Kiiruhdin takaisin laavulle ikuistaakseni näytelmän laavutulien kanssa. Ehdin paikalle sopivasti ennen kuin pilvet nielaisivat koko taivaan. Mäntyjen välistä löytyi kuvakulma, josta revontulet ja laavu mahtuivat samaan otokseen. Illan viimeistä kuvaa ottaessani laulujoutsenet aloittivat joikaamisen läheisellä järvellä. Jos Suomen luontoa pitäisi kuvailla yksittäisenä hetkenä, se olisi varmaankin juuri tämä.
