Tänä syksynä järjestyi kerrankin lomaa keskelle Lapin parasta ruska-aikaa; aiemmin olen onnistunut ainoastaan sivuamaan syksyn väriloistoa ennen tai jälkeen ruskahuipun. Kohteeksi valikoitui Hammastunturin erämaa-alue, jonka piti kuuleman mukaan olla ruskasensongin aikaankin varsin rauhallista seutua. Saariselältä vähän matkaa länteen sijaitseva erämaa tunnetaan muun muassa kanjonimaisen Ivalojoen kultamaista sekä vaihtelevista ja miellyttävistä kulkumaastoista.

Vaellus oli samalla häämatka. Hylkäsimme ajatukset eksoottisista matkakohteista ja hotellimajoituksesta, sillä Suomen hiljaiset syrjäperät ovat parasta mitä tiedämme. Vaelluksella saa viettää laatuaikaa kahdestaan ilman muiden määrittämiä aikatauluja. Viimeiseksi yöksi sentään varasimme saunallisen Sotajoen vuokratuvan – pientä harkittua luksusta.

Lähdimme matkaan poikkeuksellisesti henkilöautolla. Yleensä matkustan Lappiin mieluiten yöjunalla, mutta nyt myöhästyimme edullisten ennakkolippujen hankinnasta, ja lisäksi matka Hammastunturiin olisi vaatinut taksin käyttöä vähintään toiseen suuntaan. Pääsimme matkaan vasta klo 15 perjantaina, pari tuntia tavoitetta myöhemmin. Kaiken lisäksi matka katkesi heti ensimmäisellä huoltoasemalla tankkauspysähdyksen aikana sattuneeseen rengasrikkoon. Pienen soittokierroksen jälkeen selvisi, ettei mikään lähistön rengasliike ole auki, joten ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa vararenkaan turvin. Kyseessä oli onneksi samanlainen rengas kuin muutkin eikä mikään kottikärrynpyörä.

Ensimmäisen ajopäivän matka jäi tavoitetta lyhyemmäksi ja leiriydyimme melko pian viitostien valaistuksen päättyessä Iisalmen jälkeen. Vaikka eläinten kanssa kolarointi on suhteellisen epätodennäköistä, jonkin verran hirvitti ajella tihkusateessa sysipimeää tietä asumattomien Pohjois-Savon kolkkien halki.

Jatkoimme ajoa kuuden tunnin yöunien jälkeen jo kello 6, koska Saariselälle piti ehtiä noutamaan vuokrakämpän avainta klo 16 mennessä. Taukoja pidettiin niukasti, kuskia vaihdettiin noin parin tunnin välein. Rengas kesti ja Saariselälle ehdittiin hyvissä ajoin klo 15.45. Sieltä ajoimme vielä vajaat 40 km Hammastunturin erämaan eteläpuolella sijaitsevalle Sotajoen tielle, jonka varteen pysäköimme auton Sotajoen vuokrakämpälle johtavan uran lähelle.

Sotajoen tietä oli Metsähallituksen asiakaspalvelijalta saamani tiedon mukaan kunnostettu tänä kesänä ja se olikin varsin hyvässä ajokunnossa. Näin ei ilmeisesti aina ole, joten ajokunto kannattaa varmistaa etukäteen, ellei alla ole maastoautoa.

Pahaojan kautta Kultalaan

Ensimmäisenä iltana seurailimme kolmisen kilometriä Sotajoen vartta Pahaojan autiotuvalle. Ruska näytti parastaan ja yritin huonolla menestyksellä estää itseäni kuvaamasta jokaista värikästä kasvia. Polku kulki välillä korkeassa heinikossa, joka kasteli lahkeet reisiä myöten. (Vaelluksen viimeisenä päivänä löysimme samalta reitiltä ylempänä metsässä kulkevan kuivemman ja leveämmän polun.)

Pahaojan tupa on vanha kultakämppä, joka nykyään toimii autio- ja varaustupana. Muita retkeilijöitä ei tällä kertaa näkynyt, joten majoituimme tupaan kahdestaan. Avotakka kelpasi jokivarren pusikoissa kastuneiden vaatteiden kuivaamiseen, mutta lämmönlähteeksi siitä ei ollut. Tuvan lämpötila laski yöllä lähes pakkasen puolelle.

Aamulla matka jatkui alueen ainoaa merkittyä retkeilyreittiä 12 kilometrin päässä sijaitsevaan Ivalojoen Kultalaan. Lukuisista kuvaustauoista johtuen matka kesti ikuisuuden, eikä etenemistä jouduttanut myöskään ensi kertaa mukana ollut risukeitin. Lounastauolla vierähti pitkälti toista tuntia kosteiden risujen kanssa ährätessä.

Reitti nousee ennen Ivalojoen laaksoon laskeutumistaan Patatunturin rinteelle, josta erkanee sivuhaara näköalapaikalle. Koukkasimme sinne ja saimme ihailla muun muassa laajoja jänkiä. Maaruska hehkui upeasti aukeilla paikoilla.

Päivän komeimmat maisemat tulivat odotetusti vastaan Ivalojoen äärellä. Retkeilyreitti laskeutuu alas joelle portaita, jotka koostuvat yli 500 askelmasta. Portaiden yläpään kallioilta aukeaa upea näköala joelle. Koivut loistivat keltaisina, vain auringonpaiste jäi uupumaan.

Retkeilyreitti jatkuu Ivalojoen yli riippusiltaa pitkin. Se onkin ainoa turvallinen paikka alueen mahtivirran ylitykseen. Internetistä lukemieni tietojen mukaan Ivalojoki on mahdollista ylittää matalan veden aikaan kahlaamalla muun muassa Ritakosken kohdalta. Nyt vedet olivat korkealla, joten ylitystä ei voinut ajatella.

Saavuimme Kultalaan iltahämärissä ja siirryimme lämpimään autiotupaan päivälliselle. Tuvassa olisi ollut tilaa vielä parille retkeilijälle, mutta päätimme yöpyä mieluummin viileässä teltassa.

Koleaa pohjoistuulta

Aamulla tutustuimme Kultalan rakennuksiin. Hyvin ovat kestäneet ajan hammasta, toki korjaustöitäkin on vuosien varrella tehty paljon.

Aamu jatkui museokierroksen jälkeen reippailulla: Kultalasta nousee polku pohjoiseen jyrkkää rinnettä. Selväpiirteinen kulku-ura jatkui maastossa vähän pidemmälle kuin kartalla, mutta katosi reilun kilometrin päässä. Nousimme vaaran rinnettä ja seurailimme sen jälkeen korkeuskäyrää Pietarlauttasen länsirinnettä kiertäen.

Hammastunturin maastot osoittautuivat helppokulkuisiksi, kunhan pysytteli poissa kosteimmilta soilta ja muutamilta kivikkoisemmilta rinteiltä. Loogisia kulkureittejä ei kuitenkaan ole montaa tarjolla, jos haluaa välttää soiset purolaaksot. Sen verran kosteaa oli tosin kaikkialla, että vähäsen vuotava oikea vaelluskenkäni hörppi jatkuvasti vettä sisään. Olisin lähtenyt matkaan kumisaappailla, elleivät ne olisi vielä pahemmin riekaleina. Pitänee investoida uusiin kumppareihin.

Jatkoimme navakan pohjoistuulen puhaltaessa Kivipään ja Härkävaaran välistä kohti Ahven-Kulvakkoa. Kivenlohkareiden suojassa vietetyn lounastauon jälkeen maisema avartui entisestään. Tuulensuojaa ei ollut tarjolla ja lopulta tuuli yltyi niin kovaksi, ettei leiriytyminen järven rantaan tuntunut järkevältä.

Järveä lähestyessämme taivas kirkastui äkisti, mutta melkein yhtä pian koillisesta pyyhkäisi maiseman yli sadekuuro.

Samanaikainen auringonpaiste ja sade piirsivät tunturimaisemien ylle komean sadekaaren. Tavarat taisivat vähän unohtua sateeseen kastumaan, kun rynnistin kuvaamaan nopeasti ohimenevää luonnonilmiötä.

Yritin ikuistaa viimeiset valot, mutta linssi oli kastunut niin pahoin, etten ehtinyt pyyhkiä sitä kuivaksi. Tuloksena taiteilijan näkemys auringonlaskusta:

Hämärän tultua sää kylmeni entisestään. Nousimme läheiselle koivikkokummulle ja pystytimme teltan ensimmäiseen tasaiseen kohtaan. Ankeuttajaleiriksi ristitty paikka ei tarjonnut kunnollista vesipaikkaa saati tuulensuojaa. Kokkailimme silti risukeittimellä testataksemme, pystyykö sitä käyttämään vähän hankalammissa oloissa. Tulos: pystyy, mutta nälkäisenä ja väsyneenä taukoamaton risujen syöttäminen ei huvittaisi. Jatkuva keittimen (ja retkeilijän) sammumisen uhka tuntuu rasittavalta.

Hammastunturin valloitus

Selvisin yöstä pukemalla lähes kaikki vaatteet päälle ja ottamalla taukovaatteena palvelleen ohuen untuvatakin lisäpeitoksi makuupussin sisään. Aamulla arktinen pohjoistuuli vei elämänilon, eikä herääminen huvittanut. Kokkailimme aamuvedet suosiolla kaasukeittimellä teltan absidissa. Varakeittimeen jouduttiin siten turvautumaan ensimmäisen kerran neljännen retkipäivän aamuna.

Nelihuippuinen Hammastunturi kohoaa korkeimmillaan noin 530 metrin korkeuteen. Etelä- ja pohjoisrinne ovat mukavan loivapiirteisiä, itä- ja länsirinne puolestaan vähän jyrkempiä. Totesimme nousun eteläpuolelta sen verran helpoksi, ettei erillinen huiputusreissu ilman rinkkoja olisi tarpeen.

Talsimme kaikkine tavaroinemme huipulle varsin vaivattomasti, sillä olimme liikkeellä tavanomaista kevyemmällä varustuksella. Muun varusteoptimoinnin ohella kokeilin ensimmäistä kertaa kevytrinkkaa pidemmällä reissulla: GoLite Jam 70 painaa tyhjänä alle kilon – huima ero aiemmin käyttämääni yli kolmikiloiseen Fjällräven Kajkaan verrattuna. Tässä kiteytyy eräs kevytretkeilyn hyvistä puolista: reitinvalinta on vapaampaa, kun kuorman voi ilman tuskahikeä raahata minne huvittaa.

Vaikka korkeusero ympäröivään maisemaan ei ole valtava, osoittautui Hammastunturilta aukeava näkymä kiipeämisen arvoiseksi. Tunturin pohjoispuolella sijaitseva Hammasjärvi välkehti hopeisena ruskan sävyttämässä maisemassa. Huipulle osui samaan aikaan kolme muutakin vaeltajaa, siihen mennessä ainoat Kultalan jälkeen näkemämme ihmiset.

Laskeuduimme tuuliselta huipulta alas mäntymetsään ja lähdimme etsimään Hammastunturin autiotupaa. Pikkuinen kämppä piileksi taitavasti metsän keskellä, mutta näkyi juuri ja juuri Aittajärveen laskevan puron varrelta.

Tupa on huoltamaton ja kärsinyt jossain vaiheessa ainakin vuotavasta katosta, joka on vaurioittanut pahasti kämpän hirsiä. Emme viitsineet jäädä yöksi, mutta kuivattelimme kämpän vaatimattomalla SA-mallin kamiinalla varusteita. Tuvalle saapui saksalaismies, jonka yöpymisaikeita kämpän epäilyttävä kunto ei häirinnyt. Miehellä riitti mielenkiintoisia tarinoita, joita kuunnellessa vaimoni saksan kielen taidoille oli käyttöä. Itse jouduin kommunikoimaan elekielen ja selkoenglannin yhdistelmällä.

Kävin iltaretkellä läheisellä Aittajärvellä, joka tunnetaan hiekkarannoistaan. Matkalla järvelle oli tarjolla väriterapiaa:

Hammastunturi kohoaa sopivasti järven takana. Olisin toivonut laskevan auringon valaisevan tunturin kunnolla, mutta jouduin tyytymään vaatimattomaan punerrukseen.

Ilta keloleirissä

Seuraavien parin päivän aikana piti ehtiä takaisin Kultalaan. Kävelimme ensin Hammastunturin itärinnettä etelään, sitten Välipään ja Portinpään välistä alas Nuovakkajoelle. Joen yli pääsi vaivoin kiviä pitkin loikkimalla.

Vaskistunturin kiersimme länsipuolelta ja laskeuduimme loivimmasta kohdasta Vaskisjoen laaksoon. Siitä purosta ei enää kahlaamatta selvitty, mutta hyvää ylityspaikkaa ei tarvinnut kauaa etsiä. Vesi ylsi vain nilkkoihin, eikä noin kolmen metrin pituisessa ylityksessä ehtinyt pahemmin palelluttaa jalkoja.

Melko pian kuivalle maalle päästyämme alkoi hämärtää. Etenimme mäntymetsään, jonka kamaralle oli kaatunut lukuisia suuria kelopuita. Ilmiselvä leiripaikka. Kuivia risuja oli tarjolla riittämiin viime päivien kosteista säistä huolimatta. Sytytimme pienet kynsitulet kaatuneen kelon viereen. Ilmassa oli jo paluumatkan tuntua, mutta tunnelmallinen nuotioilta keloleirissä nostatti vielä retkifiilistä.

Hammastunturi soveltuisi erinomaisesti tulistelureissun kohteeksi. Kuten Lapin valtion mailla on nykyään tapana, tulentekoon saa käyttää kuivia oksia, risuja ja pieniä juurakoita. Etenkin syksyllä räkkäajan jälkeen voisi kätevästi yöpyä vaikka louekankaan alla ja istua sen suojissa iltaa nuotiolla. Myös kotaretkeilyä kiinnostaisi kokeilla, sillä se mahdollistaa varusteiden kätevän kuivaamisen, jos kodassa polttaa risukeitintä.

Matkaa Kultalaan jäi enää kahdeksan kilometriä, joka taittui varsin nopeasti Pokka-Einon vaaran ja Pietarlauttasen rinteitä kulkien. Maaruska tuntui paranevan päivä päivältä, vaikka puista raju tuuli oli jo parhaat värit karistanut.

Autiotuvan lähellä telttaili pari kaksikkoa, mutta kämpässä yövyimme keskenämme. Lämmin majapaikka kelpasi muutaman kosteannihkeän, kylmän ja tuulisen päivän jälkeen.

Viimeisenä päivänä rynnistimme merkittyä polkua Pahaojan kämpälle ja siitä mäntymetsien halki Sotajoen vuokratuvalle. Kultalan portaat hieman hengästyttivät ja pieni kuvaustauko tuli tarpeeseen.

Saunallinen kämppä houkutteli, eikä taukoja portaiden jälkeen juuri pidetty. Korkealla joentörmällä sijaitseva vuokratupa ja jokirannan pieni sauna sopivat mitä parhaiten vaelluksen päätösyön tukikohdaksi. Pitkälle kotimatkalle jaksoi lähteä mukavammin puhtaana ja levänneenä.

Yhteenveto

Reissun ajoitus osui parhaalla mahdollisella tavalla yksiin ruskahuipun kanssa. Hammastunturi ei tosin ole ehkä aivan hulppein erämaa ruskan ihailuun, sillä koivuvyöhykettä ja avointa paljakkaa on suhteessa vähemmän kuin monissa muissa erämaissa. Väriloiston puutteesta en silti voi aluetta syyttää. Vaellusviikko sujui melkein kokonaan pilvisessä, kylmänkosteassa säässä. Ruskan ihailua ja valokuvausta se ei juuri haitannut, mutta haaveet tähtitaivaasta ja revontuliöistä jouduin hautaamaan.

Muita ihmisiä näkyi harvakseltaan. Viereinen UKK-puisto on maisemiltaan samankaltainen, mutta vetää monin verroin enemmän väkeä. Syynä lienee ainakin kattavampi tupaverkosto. Hammastunturissakin on muutama autiotupa, ja vaikka erämaassa ei Kultalan pohjoispuolella merkittyjä polkuja olekaan, erityisen vaativasta retkikohteesta ei voi puhua. Maasto on pääosin loivapiirteistä eikä vaikeisiin paikkoihin ole pakko mennä. Alueella pääsee aina halutessaan metsän suojiin, mikä helpottaa pahalla säällä leiripuuhia. Suurin haaste on huono kännykän kuuluvuus muualla kuin korkeimmilla huipuilla. Hätätilanteessa avun saanti voi siis tuottaa ongelmia.

• 4 yötä teltassa, 2 yötä autiotuvissa, 1 yö vuokratuvassa
• Yhteensä 68,5 vaelluskilometriä

Reitti:

• 16.9. Sotajoen tie – Pahaoja at (3,5 km)
• 17.9. Pahaoja at – Ivalojoen Kultala (11,5 km)
• 18.9. Ivalojoen Kultala – Ahven-Kulvakko (11,5 km)
• 19.9. Ahven-Kulvakko – Hammastunturi at (7 km)
• 20.9. Hammastunturi at – Vaskisjoki (11 km)
• 21.9. Vaskisjoki – Ivalojoen Kultala at (8 km)
• 22.9. Ivalojoen Kultala at – Sotajoki vt (15 km)
• 23.9. Sotajoki vt – Sotajoen tie (1 km)