Alkukesä on lintumaailmassa poikasten kasvatuksen aikaa. Helsingissä näkyvimpiä ovat hanhipoikueet, mutta urbaani maisema kätkee sisäänsä myös monen muun linnun jälkikasvua. Kesäkuisena iltana lähdin etsimään Seurasaaresta juuri pesästä lähteneitä sarvipöllön poikasia.
Pesän tarkka sijainti ei ollut tiedossani, joten varasin etsiskelyyn aikaa. Saari ei ole valtavan suuri, mutta sen sokkeloihin mahtuu helposti piileksimään yksi pöllöpoikue. Sopivan syrjäisesti valitulla pesäpaikalla voi hyvinkin käydä niin, ettei 98 % saaren kävijöistä tiedä linnuista mitään. Parempi niin – vaikka urbaanin ympäristön valinneet pöllöt ovat tottuneempia ihmisen läsnäoloon kuin maaseudulla viihtyvät serkkunsa, eivät nekään kaipaa pesän lähelle ihastelevia turistilaumoja.
Luulin tuntevani Seurasaaren metsät niin hyvin, että osaisin veikata todennäköisimmän pesäpaikan. Väärin meni. Kolme ensimmäistä arvausta menivät ohi. Kävelyn ohessa napsin pari kuvaa muista linnuista. Laiska käpytikka ahdisteli kuvaajaa helpon ruuan toivossa, muilla linnuilla oli täysi työ ruokkia poikasia itse hankituin eväin.
Seurasaaressa viihtyvät myös monet nisäkkäät. Kuuluisia kesyjä oravia asuu saarella niin paljon, että ne ovat aiheuttaneet vahinkoja museoalueen historiallisille rakennuksille. Ei kai tämäkin nappisilmä rahtaa sammalta jonkin rakennuksen ullakolle?
Saaren nisäkkäistä näyttäytyi myös supikoira, alkujaan itäaasialainen karvaturri. Se luokitellaan haitalliseksi vieraslajiksi levittämiensä tautien ja loisten takia. Paikallisesti sillä voi olla haittavaikutuksia myös lintukantoihin. Tämä yksilö näytti lähinnä surkealta laitapuolen kulkijalta, ei niinkään tehokkaalta tuholaiselta.
Olin kiertänyt lähes koko saaren ympäri, kun metsästä kuului vihdoin ääniä, jotka eivät sopineet normaaliin äänimaisemaan. Hiivin lähemmäs. Pienellä metsäaukiolla seisoi jo pari kuvaajaa. Siellä ne olivat: kaksi menninkäistä keikkui ilta-auringon valossa männyn oksalla.
Kolmas karvapallero istui läheisessä koivussa. Viereisen männyn latvasta kuului myös poikasten ääniä – osa niistä ei ollut vielä uskaltautunut pois pesästä.
Hetken päästä emo toi männyn oksalla istuvalle kaksikolle lihavan myyrän. Toinen poikasista hotki sen hetkessä toisen katsellessa masentuneena muualle.
Hetken päästä poikaset siirtyivät piiloon rungon taakse. Oli aika poistua takavasemmalle ja toivottaa pöllöille menestystä itsenäiseen elämään. Pian ne jättäisivät kotipaikkansa ja siirtyisivät saalistelemaan suureen maailmaan.
Illan viimeinen kuva syntyi Seurasaaren sillan tuntumassa. Laskeva aurinko valaisi yhden museoalueen rakennuksista, Hyrynsalmelta siirretyn Hallan talon. Joskus Helsingissä voi kuvitella seisovansa keskellä kainuulaista kulttuurimaisemaa.
