Retkillä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista yllättävää. Jokainen vähänkään kokeneempi vaeltaja varautuu varusteiden äkilliseen hajoamiseen ja kantaa mukanaan sopivia korjaustarpeita. Omalle kohdalle sattuneista välinerikoista pahimmat ovat onneksi tapahtuneet viikonloppuretkillä. Toissa talvena suksisauva meni poikki kesken hiihtoreissun ja viime viikonloppuna vaelluskengistä irtosivat pohjat. Molemmilla kerroilla retki saatiin vietyä loppuun maastossa korjatuin varustein.
1. Tapaus suksisauva
Kurjenrahkan kansallispuisto, helmikuu 2013. Ilmassa oli ensimetreiltä lähtien kärsimysretkeilyn alkeita. Matkaan lähdettiin perjantaina virka-ajan jälkeen ja maastoon päästiin vasta kahdeksan jälkeen illalla. Heti alkuun pimeäsuunnistettiin kehnoilla otsalampuilla (kukapa olisi arvannut, että talvi-iltoina voi olla pimeää?). Lakjärven laavulle löydettiin armottoman tiheikkörämpimisen jälkeen joskus yhden jälkeen yöllä.
Seuraavalle päivälle oli tiedossa hikinen, pitkä siirtymä toiselle laavulle. Mukanani olivat ensi kertaa kaverin kirpparilta ostamat suksisauvat. Isosompaisia sauvojahan on nykyään huonosti markkinoilla, käytettynä sen sijaan voi löytää kunnollisia entisajan tekeleitä. Kesken erään metsäoikaisun horjahdin, ja toinen sauva murtui tukiessani painoni sen varaan. Murtumakohta sijaitsi noin 20 cm sauvan yläreunasta.
Hetken tuumaustauko. Luunmurtumia hoidetaan maasto-oloissa lastoittamalla, miksei sama periaate toimisi murtuneelle sauvalle? Veistelin maasta löytyneestä puunrangasta pari 20-senttistä tukikeppiä.
Sidontavälineiksi löytyi omasta takaa jeesusteippiä ja irtohihna. Viimeistelin komeuden kaverin lainaamalla länsisaksalaisella solmiolla. Se ei kuulemma ollut mukana paraatikäyttöä varten, vaan suksien kuljetuksen apuvälineenä. Tällainen sauvasta tuli:
Tukikeppien tuoma lisäpaino ja sauvan pulleampi ulkomuoto haittasivat hiihtämistä yllättävän vähän. Laavu löytyi taimikoiden ja pimeän suon halki seikkailun jälkeen, eikä sauva murtunut uudestaan hankalissakaan maastonkohdissa. Kuvamateriaalista päätellen pahemmin tiheikössä murtui hiihtäjä itse:
Viimeisenä retkipäivänä lämpötila taittui plussalle ja sankka lumipyry sai lumen tarttumaan suksenpohjiin kymmenen sentin koroksi. Takkalakeli teki hiihtämisestä hankalaa huojumista ja koko paino lepäsi välillä rikkinäisellä sauvalla. Korjaus kesti juuri ja juuri loppuun asti, vasta toiseksi viimeisessä ylämäessä teipit alkoivat pettää.
Tapauksesta viistastuneena kuljetan pidemmillä talviretkillä aina varasauvaa.
2. Tapaus vaelluskengät
Satuin saamaan käyttööni edelliselle omistajalleen liian pienet Meindl Taiga -metsästyskengät. Kengät olivat olleet vähäisellä käytöllä ja lojuneet kaapissa pari kolme vuotta.
Meindlit pääsivät ensitestiin viime viikonloppuna Liesjärven kansallispuistossa. Reilut kymmenen kilometriä laavulle kävelyä sujuivat mukavasti. Vaikka olenkin saapaspuolueen miehiä, ei kengistä löytynyt valittamista. Ne istuivat hyvin jalkaan, pitivät kosteuden ulkona ja olivat riittävän lämpimät nollakeliin.
Iltanuotiolla huomasin molempien kenkien välipohjan alkaneen murentua läheltä kantapäätä. Seuraavana päivänä toisen kengän pohja irtosi takapäästä kokonaan, etuosa jäi onneksi paikoilleen. Edessä oli vielä kuutisen kilometriä kävelyä bussipysäkille, tympeä matka pohjattomalla kengällä töpöteltäväksi. Mukana olevista varusteista parhaiten kengän hätäkorjaukseen soveltui Trangian hihna:
Toisen kengän pohja kesti juuri ja juuri loppuun asti, mutta sekin alkoi irrota toiselta sivustalta:
Hihnakorjauksen avulla kengillä pääsi perille ilman ongelmia, mutta yhtään pidempään käyttöön siitä ei luultavasti olisi ollut. Pohja murentui kilometri kilometriltä lisää ja kiristelin hihnaa sitä mukaa.
Mutta mitä kengille oikein tapahtui? Vastaus löytyi Internetistä: syy on välipohjan materiaalina yleisesti käytettävässä polyuretaanissa. Materiaalin ominaisuuksiin kuuluu, että pitkään käyttämättömänä ollessaan se haurastuu ja alkaa herkästi murentua. Sen sijaan aktiivinen käyttö pidentää materiaalin kestoikää. Ilmiöstä löytyy juttua esimerkiksi Partioaitan sivuilta.
Ikävä puoli asiassa on se, ettei välipohjastaan murtunutta kenkää voi ilmeisesti korjata. Ulkopohjan vaihto olisi suutarille helppo nakki, mutta välipohja kiinnitetään kenkään tehtaalla erikoismenetelmin. Varmistan asian vielä paikalliselta suutarilta, mutta tällaiseen käsitykseen päädyin Internet-selvityksen perusteella.
Opetus: Jos omistat vaelluskengät, älä jätä niitä kaappiin vaan kävele niillä!
Solmio 😀
Meillä on korjattu ahkion aisoja. Joku valopää katkoi ne varsin tasaisessa maastossa Jotunheimenissä, jossa on myös varsin paljon korjaustarpeita aka pusikkoa matkalla. Keppi ja jesaria, sillä pärjää..
Hyvä muistutus, pitääkin varautua ahkion aisojen katkeamiseen tulevalla kaamosvaelluksella.
Minulla on jesarin sijaan mukana rulla jääkiekkomailoihin tarkoitettua kangasteippiä. Arvelen sen olevan pakkaskestävyydeltään parempaa kuin muovinen ilmastointiteippi – vaikka muoviahan monet ”kankaatkin” nykyään ovat.
Hyvä vinkki, kiitos! Pitääkin joskus testata, miten kankainen teippi toimii talvioloissa.
fiberfix voisi auttaa
Täältä löytyi vastaus ongelmaani! Huomasin pari viikkoa sitten n. 15 vuotta vanhojen Meindl Tunturisusi -vaelluskenkieni ”välipohjien” alkaneen kevään ensiretkien jälkeen murentua hieman. Murentumista oli havaittavissa toisessa kengässä kantapään etureunan kohdalla eniten, mutta muutenkin esim. päkijöiden kohdalla. Kevään ensimmäisten retkien (20km + 10km) jälkeen jo alkuun pahimmin murentuneeseen kohtaan oli tullut melkeinpä pieni onkalo. Tajusin, että tämä on lopun alkua ja korjauskeinoa tuskin on löydettävissä. Olen lähdössä kesäkuun alussa Karhunkierrokselle, joten tämä takaisku tietää rahanmenoa: on pakko ostaa uudet vaelluskengät :/ Onko runsaan käytön lisäksi muita keinoja pidentää pohjien ikää? Rasvaaminen/öljyäminen esim. talven ajaksi?
Kiva että tekstistä oli hyötyä, mutta harmi että kengät ovat tulleet tiensä päähän. Onhan 15 vuotta toki jo kunnioitettava ikä niille. En usko että välipohjien ikää voisi juurikaan pidentää huoltotoimenpiteillä, eli täytyy vain kävellä aktiivisesti. Mukavaa reissua Karhunkierrokselle!
Jos tuo kengänpohjan materiaali on jotain kumiseosta, niin öljyäminen voi nopeuttaa pohjan hajoamista. Kaikki kumilaadut eivät kestä öljyä. 15 vuotta on kyllä kiitettävä kesto kengille!
Minulla hajosi yhdet vaelluskengän pohjat muutamassa vuodessa siksi, kun kävelen niillä työmatkat kaupungissa ja jalkakäytävät on hiekoitettu teräväsärmäisellä hiekoitussepelillä. Sellainen kivi kun tarttuu pohjakuvioon, niin se herkästi kalvaa ympärilleen onkalon. Yritin paikata niitä jollain kumiliimalla, jonka nimeä en enää muista, mutta eipä se enää niitä kenkiä pelastanut.
Heh, pitää jakaa oma kokemus viime viikolta. Olin 7- ja 9-vuotiaiden poikien kanssa kolme päivää Repovedellä juuri ennen juhannusta. Matkalla mukana liki 20 vuotta hienosti palvelleet vaelluskengät, jotka toki oli viime vuodet olleet aika vähällä käytöllä lapsiperheen arjen takia. Ensimmäisenä päivänä n. kilometri ennen telttapaikkaa toisen kengän pohja sanoi itsensä irti ja perille päästyä toinenkin tykkäsi että nyt saa riittää. Ilmastointiteipillä (en ymmärtänyt hyödyntää hihnaa) saatiin pohjat kuntoon ja toisen päivän kävelyt tehtyä. Kolmantena päivänä oli paluu lähtöpaikalle ja nyt loppua kohden alkoi teipit mennä poikki, joten viimeinen kilometri käveltiin pelkillä välipohjilla – onneksi oli suht. tasasta ja kuivaa.
Vaelluskengät on siis käyttöä varten – suosittelen kokeilemaan lyhyesti keväällä ennen pitempää retkeä, mikäli kengät ovat jo vanhemmat – olisi säästynyt hermot tälläkin reissulla!
Oho, kauan ovat kengät kestäneet jos vasta lähes 20 vuoden jälkeen hajosivat! Onneksi sattui Repovedellä eikä tiettömässä erämaassa.