Mennyt talvi oli retkeilymielessä katastrofaalinen: vuodenvaihteen kaamosvaelluksen jälkeen maastoöitä ei kertynyt ainuttakaan eikä metsäsuksille löytynyt etelän loskakeleillä käyttöä. Nyt keväällä vahinko on tarkoitus ottaa takaisin korkojen kera. Tänä viikonloppuna kalenteri näytti täydeltä, mutta upeiden kevätsäiden vuoksi oli pakko tunkea ohjelmaan väkisin yksi maastoyö. Spontaaneille retkille tuttu ja turvallinen Nuuksio on helpon saavutettavuutensa ansiosta aina hyvä vaihtoehto.

Perjantaina työpäivän jälkeen pikapakkasimme kotona reput ja hyppäsimme bussiin seitsemältä illalla. Mukaan otettiin vain aivan välttämättömät tavarat –  esimerkiksi teltta ja keitin saivat jäädä kotiin. Illan ja aamun selviää helposti eväillä, eikä kirkkaana kevätyönä tarvitse pelätä sadetta.

Tuntia myöhemmin jäimme pois bussista Nuuksiontien varrella ja talsimme pimeää mökkitietä kansallispuiston suuntaan. Vielä kilometri polkua ja edessä aukeni suunniteltu leiripaikka. Siellä oli jo pystyssä useampi partiolaisten puolijoukkueteltta. Kaikki kunnia Partiolle lasten ja nuorten houkuttelemisesta luontoon, mutta yhtä asiaa en kykene käsittämään: jos lähdetään kansallispuistoon pitämään leiriä, onko siellä aivan välttämätöntä soittaa täysillä mökämusiikkia? Eikö luontoon mennä nimenomaan nauttimaan hiljaisuudesta ja luonnon äänistä? Toivottavasti tämä oli yksittäistapaus eikä yleinen käytäntö partiotoiminnassa.

Jatkoimme matkaa seuraavalle leiripaikalle. Muutaman sadan metrin päähän hevimusiikki ei onneksi kantautunut. Kauttaaltaan jäisen lammen rannasta löytyi aukeampi kohta, josta saattoi kuvata länsiluoteiselle taivaalle. Nuuksiosta katsottuna valosaastetta näkyy eniten kaakossa pääkaupungin asutuksen suunnalla. Luoteinen taivas sen sijaan on yllättävänkin pimeä.  Tällä kertaa olosuhteet olivat tavallistakin otollisemmat, sillä Kuu ei häirinnyt havainnointia. Jopa häivähdys Linnunradasta erottui, kun katsoi tarkasti. Kuvissa valosaaste häiritsi pahemmin kuin paljain silmin katsottuna, mutta kuvankäsittelyssä oranssia huntua sai melko helposti häivytettyä.

Lupaavien maisemakokeilujen jälkeen vaihdoin objektiiviksi Samyangin 24 mm f/1.4:n, jotta saisin Linnunradasta enemmän yksityiskohtia irti. Täydellä aukolla objektiivi vinjetoi rajusti, CA:ta (kromaattista aberraatiota) esiintyy tähtien reunoilla eikä koko kuva-alaa saa helposti samalle tarkennustasolle. Jo yhden aukon himmentäminen auttaa ongelmiin merkittävästi. Lopputulos on olosuhteisiin nähden tyydyttävä – pimeämpiä testiympäristöjä odotellessa.

Yö jatkui tähtikirkkaana ja seurailin revontulihälytyksiä. Illalle oli lupailtu jonkinlaista aktiivisuutta Etelä-Suomenkin leveyksille, mutta mittarit eivät näyttäneet lunastavan lupauksia. Väsymys vei lopulta voiton. Oli aika asetella makuualusta männyn juurelle ja nukahtaa tähtitaivaan alle. Tämä näkymä voittaa makuuhuoneesta avautuvan maiseman:

Ennen nukahtamista jäin hetkeksi kuuntelemaan ympäröivää äänimaisemaa. Lammen jää ulvoi ja paukahteli kiristyvässä pakkassäässä. Muuten metsässä vallitsi alkukeväälle tyypillinen hiljaisuus. Yhtään pöllöä ei kuulunut, liekö läheisen leirin melu karkottanut huhuilijat.

Pakkasaamu

Aamu valkeni kirkkaan aurinkoisena noin viiden asteen pakkasessa. Heräilin kuuden aikaan palokärjen ”KI-KI-KI”-huutoon. Hetken torkuttuani ympärillä pyöri äänekkäitä tiaisparvia ja kauempaa kantautui laulujoutsenten toitotusta. Kerrankin mukava herätys ilman piipittävää kelloa. Aurinko valaisi jo lammen vastarantaa kömpiessäni ylös makuupussista.

Jätin hetkeksi vesipulloni routaiseen maahan, ja pian löysin nestemäisen sisällön sijasta jäämöykkyjä.

Aamupalan jälkeen jäi vielä aikaa kuljeskella lähiympäristössä. Viime päivien aurinkoiset säät olivat sulattaneet metsistä enimmät lumet. Liikkuminen oli jo helppoa ja maasto osoittautui myös yllättävän kuivaksi: ilman kumisaappaita olisi selvinnyt aivan mainiosti.

Pysähdyin kuvaamaan aamuauringon valaisemaa sammalpeitteistä metsää. Ylemmässä kuvassa objektiivina toimi Canon EF 17-40mm f/4L, alemmassa Samyang 24mm f/1.4. Tähtikuvausta varten hankittu Samyang sopii myös tällaisiin kapean syväterävyysalueen kikkailuihin, joilla voi yrittää luoda kuviin syvyysvaikutelmaa. Metsäkuvat jäävät muuten helposti kaksiulotteisen latteiksi, kuten ylemmässä kuvassa on mielestäni käynyt.

Alkukevät on retkeilyaikana aliarvostettu. Luonnossa ei vielä tapahdu mitään kovin ihmeellistä, mutta aurinkoisen lämpimien päivien ja kirkkaiden pakkasöiden vuorottelu on itsessään kokemisen arvoista. Tänä vuonna etelän kevät tarjoaa tavallista helppokulkuisempia kulkumaita, joten nyt jos koskaan kannattaa irtautua hetkeksi kaupunkiarjesta!