Täysikuun nousu ajoittui 3.6. auringonlaskun tienoille. Alkuperäisenä ideana oli lähteä Kauppatorille, sillä kesällä näkymä kohti Eteläsatamaa aukeaa täsmälleen täysikuun noususuuntaan. Tiukka aikataulu pakotti valitsemaan B-suunnitelman: Malminkartanon täyttömäki on aina varma valinta taivaan ilmiöiden havainnointiin ja kuvaamiseen.
Polkaisin matkaan ja ehdin täyttömäen huipulle juuri auringonlaskun aikaan. Taivas näytti muuten selkeältä, mutta juuri Kuun noususuuntaan kaakkoiselle taivaalle oli kertynyt pilviä. Aiempien kokemusten perusteella maltoin odottaa, vaikka takaisin kääntyminen käväisi mielessä. Joskus pilvipeite näyttää paksummalta kuin onkaan. Niin nytkin: pian hailakan punainen täysikuu kurkki pilvien välistä. Kesäillat pimenevät hitaasti, ja muutamaa minuuttia auringonlaskun jälkeen taivas oli vielä turhan vaalea kuukuvaukseen. Lyhyen kuvaussession jälkeen pilvet nielaisivat haalean kiekon.
Harkitsin taas kotiinlähtöä, mutta tarkempi vilkaisu taivaalle puolsi odottelua. Pilvipeite ei ylettynyt kovin korkealle horisontin ylle, ja arvioni mukaan noin vartin kuluttua Kuu paljastuisi uudelleen. Kesällä täysikuu kulkee loivaa rataa eikä siis nouse yhtä korkealle kuin muina vuodenaikoina. Noin 25 minuuttia myöhemmin Kuu kurkisti pilven reunan takaa. Nyt ilta oli hämärtynyt niin, että mollukan haalea ulkoasu oli tiessään ja se loisti kirkkaan oranssina tummansinisellä taivaalla.
Kesän erikoisuuksiin kuuluu, että täysikuun ja maiseman voi valottaa samaan kuvaan vielä yli tuntia auringonlaskun jälkeen. Valotuksen kanssa ei siis ollut pienintäkään ongelmaa. Herkkyyksiä tosin joutui nostamaan, koska armoton tuuli huojutti jalustaa. Vaihdoin objektiivin pykälää lyhyempään, jotta huojunta vähenisi ja kuvaan mahtuisi maisemaa mukaan. Kärsivällisyys palkittiin perushyvällä, joskaan ei kovin omaperäisellä kaupunkimaisemalla:
Täyttömäen heikkous kuvauspaikkana on kuvien yksipuolisuus. Kun peruskuva maisemasta on otettu, on vaikea keksiä mitään muuta Kuun eteen sijoitettavaa. Yritys saada polkupyörä, kaupunki ja täysikuu järkevästi samaan kuvaan ei ihan tuottanut toivottua vaikutelmaa.
Valoisina kesäöinä kannattaisi liikkua ulkona useammin: paluumatkalla kettu jolkotteli vastaan pyörätiellä ja jäi toljottamaan vain parin metrin päähän. Tähän kohtaan kuuluisi kuva sinisen hämärän verhoamasta repolaisesta, vaan viekas otus oli tällä kertaa ovelampi. Kun olin saanut kameran kaivettua repusta, vilkkui valkoinen hännänpää jo kilpaa viereisen niityn koiranputkien kanssa.
