Kirjoitussarjassa esitellään suurelle yleisölle tuntemattomia retkikohteita Etelä-Suomesta Lapin perukoille. Sarjan ensimmäisessä osassa vaelletaan Tarvantovaaran erämaassa.
”Muita retkeilijöitä alueella tapaa äärimmäisen harvoin. Suomen retkeilymielessä unohdetuimman erämaan tittelistä kamppailevat tasapäin Tarvantovaara, Koitelaisenkaira ja Pomokaira. — Kuuluisat nähtävyydet puuttuvat, merkittyjä retkeilyreittejä ei ole, autiotupiakaan ei alueelle montaa satu ja maisemaa kuvaa mainiosti erämaakomitean käyttämä sana niukkailmeinen.”, kirjoittaa Tarvantovaarasta Jouni Laaksonen kirjassaan Erämaat – Pohjoisen Lapin vaelluskohteet.
Kuulostaako pahalta? Ei suinkaan, vaan mitä parhaimmalta paikalta hiljaisuutta kaipaavalle vaeltajalle! Toisaalta Internetin vaelluskertomukset, keskustelut ja videot piirtävät Tarvantovaarasta aika pajukkoisen ja soisen kuvan. Onko tiedossa siis loputonta rämpimistä mahdottomassa maastossa ja niukkailmeisessä maisemassa? Siitä lähdin ottamaan selvää viikon mittaisella reissulla tämän vuoden elokuussa.
Syrjässä kaikesta
Tarvantovaaran erämaa sijaitsee Suomi-neidon olkapäällä ja rajautuu pohjoisessa Norjan rajaan, idässä Ruijantiehen ja etelässä Käsivarrentiehen. Lännessä alue jatkuu saumattomasti Lätäsenon-Hietajoen soidensuojelualueena, joka puolestaan vaihettuu laajaksi Käsivarren erämaaksi. Tarvantovaaran erämaa-alue on pinta-alaltaan 670 km2, mutta soidensuojelualueen ansiosta yhtenäistä erämaata riittää käytännössä yli 1000 km2 verran.
Maanmittauksen historiaa
Tarvantovaaran erämaa kätkee sisäänsä Unescon maailmanperintökohteen. Saksalainen tähtitieteilijä Friedrich George Wilhelm Struve päätti 1800-luvun alkupuolella selvittää Maapallon muotoa ja kokoa tarkemmin kuin kukaan aiemmin. Vuosina 1816-1855 asiaa tutkittiin Mustaltamereltä Jäämerelle ulottuvan yhtenäisen kolmiomittausketjun avulla.
Ketjun parhaiten säilyneet 34 pistettä on suojeltu Unescon maailmanperintökohteina. Niistä kuusi sijaitsee Suomessa ja yksi Tarvantovaaran erämaassa Stuorrahanoaivi-tunturin laella (karttalinkki). Tarkempaa tietoa Struven ketjusta voi lukea Maanmittauslaitoksen verkkosivuilta sekä Karttakäärö.fi-sivustolta.
Paikalla on melko hyvin säilynyt matalan kolmiomittaustornin raunio, joka tosin on rakennettu Struven aikoja myöhemmin muita mittauksia varten. Tornin vieressä on kivikasa sekä pisteestä kertova infotaulu. Itse piste on metallinen pultti kivessä eikä ehkä herätä suurempia intohimoja – paitsi maanmittareissa.
Maanmittauksen historiasta kiinnostunut voi koukata myös Suomen ja Norjan välisten rajapyykkien kautta. Raja on käyty ja samalla hienot kivipyykit rakennettu 1900-luvun taitteessa.
Uraa, uraa
Karttaa katsoessa huomaa, että merkittävä osa Tarvantovaaran erämaasta on tosiaan upottavia jänkiä ja vaikeakulkuisia pajukoita. Kukaan ei kuitenkaan pakota suunnittelemaan reittiä sellaisten kautta.
Pikaisella karttojen silmäilyllä voi havaita, että helpoimmin hankalat maastot kiertää pysyttelemällä Norjan rajan tuntumassa ja alueen länsireunalla. Helppokulkuinen tunturipaljakka jatkuu myös Norjan puolella.
Matkamme Tarvantovaaraan alkoi yöjunan makuuhytissä Helsingistä Kolariin. Sen jälkeen oli edessä vain parin tunnin bussimatka Kolarista Hettaan, josta jatkoimme taksilla noin 35 kilometriä Ruijantietä pohjoiseen. Rinkat nostimme selkään parkkipaikalla pari kilometriä ennen Norjan rajaa.
Etenkin Tarvantovaaran erämaan reuna-alueille ovat leimallisia poromiesten ja muiden paikallisten käyttämät mönkijäurat. Niitä pitkin matka etenee nopeasti, mutta toisaalta erämaan tunnelma hieman latistuu baanalla marssiessa. Tuntuisi kuitenkin hölmöltä kävellä pari sataa metriä sivussa uralta välttääkseen näkemästä sitä, ja itse asiassa paljon leveämpiä uria kulkee esimerkiksi Urho Kekkosen kansallispuiston autiotupien välisillä osuuksilla. Jos haluaa nähdä täysin neitseellistä erämaata, täytyy mennä vielä paljon, paljon syrjempään.
Erämaa-alueella sijaitsee kaksi Metsähallituksen huoltamaa autiotupaa, Salvasjärvi ja Syväjärvi. Ensin mainittu sijoittuu samannimisen kylän ja järven tuntumaan noin 13 kilometrin päähän Ruijantiestä. Koko matka tieltä tuvalle on helppoa mönkijäuraa, joskin jonkin verran korkeuseroja välille osuu. Reitti koukkaa välissä Norjan puolelle, mutta se ei haittaa, sillä nykyään rajan saa ylittää mistä kohdasta tahansa ellei mukana ole tullattavaa tavaraa tai koiraa.
Mönkijäura jatkuu Salvasjärveltä vielä jonkin matkaa länteen. Puiston keskiosissa sekä pohjoisessa Norjan rajan tuntumassa mönkijäuria on vähemmän ja vaeltaja pääsee nauttimaan poluttoman maaston ihanuudesta.
Erämaan tuntua
Pohjoisosan tunturiylängöllä niukkailmeisestä maisemasta ei ole tietoakaan. Loivat tunturimaastot laaksoineen ja kukkuloineen ovat Lappia parhaimmillaan. Siellä täällä välkkyy pienehköjä soita, hiekkakankaita ja puroja elävöittämässä maisemaa.
Ainakaan kuivan kesän jäljiltä tunturiylängön pienet suot eivät tuottaneet vaikeuksia. Itse valitsin jalkineiksi kumisaappaat, mutta vaelluskaveri pärjäsi yhtä hyvin maihareilla.
Seuraavassa kartassa näkyy etukäteen pahin suopätkä Kuolpajärven tienoilla. Kiertää ei voi, joten täytyy vain löytää hyvä ylityspaikka. Nyt oli niin kuivaa, että pääsimme helpohkosti yli seuraamalla poroaitaa Kuolpajärven rantaan ja koukkimalla siitä hieman pohjoiseen. Karttalinkki.
Erämaan korkeimmat tunturit sijaitsevat Norjan rajan tuntumassa. Korkein huippu on hieman yli 660 m merenpinnan yläpuolelle kohoava Urtivaara, ja myös muun muassa Stuorrahanoaivi Struven pisteineen kohoaa yli 600 metriin. Kiipesimme Stuorrahanoaiville parahiksi iltavalojen aikaan, jolloin näkymä ympäröivään tunturimaisemaan oli vaikuttava.
Alueen pohjoisosan poluttomissa tunturimaisemissa olisi viihtynyt pitempäänkin kuin pari päivää. Hyvä vaihtoehto kiireettömälle vaeltajalle olisi seikkailla pohjoiseen Norjan puolelle. Me jatkoimme kuitenkin suorinta reittiä (toki suurimpia soita väistellen) kohti länttä.
Paluu urille
Lännessä vanha Karesuvannon ja Kautokeinon välinen polku, joka nykyisin on ainakin suurelta osin mönkijäuraa, johdattaa kulkijan Syväjärven autiotuvan kautta etelään. Länsiosan nopeakulkuiset hiekkakankaat ja harjumaastot tarjoavat yllätyksetöntä matkantekoa ja mahdollisuuden pitkiin päivätaipaleisiin. Rauhallisempi kulkija voi käyttää aikaansa vaikkapa tutustumalla tarkemmin harjuihin, lampiin, lähteisiin ja muihin luonnonnähtävyyksiin.
Suolojärven ja Paittasjärven välinen harju toi mieleen Luomusjärvet Kevon reitillä. Harjun länsipuolelta löytyi pulppuava lähde. Karttalinkki.
Länsiosan luontokohteista maininnan arvoinen on louhikkoinen Pahtavaara, joka poikkeaa huomattavasti muusta ympäristöstä. Jyrkkien kurujen ja pienten lampareiden kirjoma, kauttaaltaan kivikkoinen maasto on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Vaaralta aukeaa komea näkymä muun muassa erämaan nimikkohuippu Tarvantovaaran suuntaan ja aina Ruotsin puolelle asti.
Pahtavaaran itärinne näyttää kartalla siltä, että tuonnehan on pakko mennä! Hieno se oli luonnossakin. Karttalinkki.
Viimeiset 10 kilometriä Karesuvannon kylään pääsee tietä pitkin Lavivaaran suljetulta laskettelurinteeltä. Hieman tylsää kävelyä, mutta minkäs teet.
Reittimme kokonaispituudeksi tuli noin 70 kilometriä + muutamat päiväretket ilman rinkkoja. Päivämatkat vaihtelivat 10 kilometrin molemmin puolin. Varsinkin loppumatkan helppokulkuisessa maastossa olisi voinut tarvittaessa kävellä tuplasti pitemmällekin. Vaan mitäpä turhaan kiirehtimään, urheilla voi kaupungissakin.
Positiivinen yllätys
Tarvantovaaran erämaa yllätti täydellisesti, kun odotuksena oli raskasta rämpimistä ja mitäänsanomattomia maisemia. Etenkin pohjoisosan tunturiylängöltä löytyy valtavasti upeita paikkoja, joista soisi useammankin vaeltajan nauttivan. Näimme ihmisiä vain kahtena ensimmäisenä päivänä Salvasjärven kylän tuntumassa sekä reissun loppuvaiheessa Syväjärven autiotuvalla. Hekin olivat poromiehiä tai muita paikallisia.
Avotunturissa olosuhteet voivat olla sään oikutellessa haastavat, mutta parikin autiotupaa helpottaa reissua huomattavasti. Varusteiden pieni kastuminen ei ole kesäaikaan niin vakavaa, kun tietää pääsevänsä viimeistään parin päivän päästä kuivattelemaan. Tupien vieraskirjoista päätellen ylivoimaisesti suurin kävijäryhmä on kevättalven moottorikelkkailijat. Sulan maan aikaan kulkijoita osuu tuville vain pari kuukaudessa.
Yhteenvetona voin todeta, että Tarvantovaara on suotta hyljeksitty erämaa. Se on erinomainen vaelluskohde avarissa tunturimaisemissa viihtyvälle, omaa rauhaa kaipaavalle vaeltajalle, kunhan suunnittelee reitin järkevästi. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.
Kartta-aineistojen lähteet ja lisenssit
Artikkelin kartoissa on käytetty Maanmittauslaitoksen peruskarttarasteria 1:20 000, maastokarttarasteria 1:250 000 ja yleiskarttarasteria1:2 000 000. Irrotusajankohta 9/2013. Lisenssi.
Tarvantovaaran erämaa-alueen rajat indeksikarttaa varten on ladattu SYKEn OIVA-palvelusta. Irrotusajankohta 9/2013.
Kauniita kuvia reissusta ja muutenkin oiva raportti! Ehkäpä tuonne joskus…
Kiitos, hyvä jos tästä oli hyötyä!