Nykyinen ykköskamerani Canon EOS 6D on palvellut luotettavasti jo keväästä 2013 alkaen. Näinä vuosina kameran suljin on räpsähtänyt ainakin 150 000 kertaa. Nyt 6D:n on vihdoin aika siirtyä uuden peilittömän kaluston tieltä varakameran paikalle viettämään ansaittuja eläkepäiviä. Mitään leppoisaa jäähdyttelyä ei kuitenkaan viimeisille palveluspäiville ollut tarjolla, vaan uskollinen ystäväni pääsi vielä mukaan kiihkeimpiin kevätkahinoihin.
Huhtikuun puolivälistä alkavat perinteisesti luontokuvauksen superviikot, joiden aikana kevät etenee vauhdilla ja kaikki kiinnostavat asiat tapahtuvat luonnossa yhtä aikaa. Ensimmäiset näistä kevätviikoista kuluivat lintujen, sammakoiden, käärmeiden ja suoretkeilyn parissa.
Lintuilta Seurasaaressa
Yhtenä arki-iltana oli asiaa Helsinkiin ja päätin hyödyntää tilaisuuden karkaamalla samalla lyhyelle kuvausretkelle Seurasaareen. Saari on yllättävän monipuolinen luontokohde, vaikka se tunnetaankin ehkä parhaiten pullaoravista ja -tiaisista. Olen kuvannut siellä esimerkiksi useita pöllölajeja, kettuja, kärppiä ja vaikka mitä.
Heti ensimetreillä sinitiainen pyrähti hyvässä valossa riukuaidalle. Samaan aikaan mustarastas tonki vieressä maata ja metsämyyrä kurkki läheisestä kolosta. Myyrästä en saanut kuvaa, mutta sinitiaisen ja mustarastaan ehdin ikuistaa. Lähistöllä talitiainen istuskeli linnunpöntön päällä ja päätyi myös kuvattavaksi.
Seuraavassa kuusimetsässä hyppelehti pieni hippiäinen. Näitä nopeasti oksalta toiselle hyppiviä pikku viipottajia olen monesti yrittänyt kuvata surkealla menestyksellä. Aina on tarkennus ohi tai liian pimeää. Nytkin olisi ollut käyttöä uusien peilittömien järkkärien silmätarkennukselle, mutta ihmeen kaupalla vanha 6D ehti tarkentaa. Hippiäinen poseerasi pallerona aivan lähietäisyydellä.
Peruslintuja kuvaamalla yritin hakea muutaman kuukauden tauon jälkeen tuntumaa 300 mm f/2.8L IS:n käyttöön. Sen kohtalo osana uutta kameravarustustani on vielä epäselvä, mutta ainakin tämä kuvaussessio muistutti taas sen eduista. Hämärässä kuusikossa valovoima oli poikaa ja isolla aukolla saa taatusti nätimpiä taustoja kuin RF 100-500 mm telen f/7.1:llä. (Kuvasin 1.4X jatkeen kanssa, jolla valovoima on f/4 ja polttoväli 420 mm.)
Elämää sammakko-ojassa ja konnalammella
Sain vihjeen eräästä sammakkopaikasta, ja suuntasin tiedustelemaan paikkaa ensin ilman kameroita. Vihjeen ojassa ei vielä sammakoita näkynyt, mutta sen läheltä löytyi toinen tulvaoja, jossa kurkki useampia kurnuttajia. Seuraavina päivinä vierailin paikalla useampaan kertaan, välillä lapsen kanssa ja kerran myös yksin. Onnistuneimmat kuvat taisivat syntyä silloin, kun ei tarvinnut samalla vahtia, ettei taapero dyykkaa sammakoiden sekaan.
Seuraavalla viikolla kävin tutulla konnalammella. Vielä ei ollut kovin aktiivista kutemista meneillään, mutta lammen rannalle oli kerääntynyt useampia konnia kelluskelemaan. Ja vähän siellä oltiin myös päällekkäin.
Kärmeskulman luikertajat
Sammakko-ojalla mukava luontomies kertoi nähneensä läheisen metsän reunassa 18 kyytä. Moinen tilaisuus piti tietysti käyttää hyväksi. Lapsen kanssa ihailin käärmeitä turvallisen matkan päästä, mutta palattuani paikalle yksin, pystyin hieman vapaammin hakemaan parasta kuvakulmaa. Parhaimmillaan samasta kasasta löytyi neljä käärmettä.
Yöretki suolle
Viikonloppuna pääsin karkaamaan yhdeksi yöksi suoretkelle. Keväisen suon tunnelmaa ja äänimaailmaa ei voita mikään. Kahlasin kurkien huutoa kuunnellen märkien suolampareiden välissä. Tarkoitus oli etsiä kuivempi saareke, joka tarjoaisi edes kohtalaisen hyvän telttapaikan.
Pitkän etsimisen jälkeen löytyi kelvottomin leiripaikka koskaan: 1×2 metriä suhteellisen kuivaa maata erittäin ahtaasta välistä suomäntyjen keskeltä. Koska kiiloja ei saanut mättäikköön kiinnitettyä, sidoin nurkat ja oviaukon kiinni männynkäkkyröihin. Ja toivoin parasta, että tyyni sää jatkuisi yöllä. Teltan sisälle muodostui juuri yhdelle sopiva makuusoppi, jossa kelpasi köllötellä suon ääniä kuunnellen.
Vielä ennen nukkumaanmenoa kuvasin suolammen yllä loistavaa kuunsirppiä. Maatamo eli maapallon valaisema kuunpinta näkyi hienosti. Samalla jalustan yksi teleskooppijalka liukui yllättäen pois paikoiltaan ja irtosi kokonaan – sama jalka temppuili jo helmikuussa Puljun erämaan pakkasissa.
Keväisellä suolla ei kannata kuvitella nukkuvansa aamulla pitkään. Nytkin tasan neljältä, jo pari tuntia ennen auringonnousua, alkoi kurkien metakka. Pyöriskelin hetken makuupussissa, mutta nousin sitten ihailemaan pakkasaamun hämärää. Makuupussissa tarkeni mukavasti nukkua, kun oli paksuhko untuvatakki jalkojen ympärillä lisäpeittona. Testasin tätä yhdistelmää tulevia pohjoisen reissuja varten.
Suolampia peitti aamulla ohut riitekerros. Kiertelin lähimaastoja lampimaisemia kuvaten. Parhaiden maisemavalojen mentyä pakkasin leirin kasaan ja lähdin talsimaan takaisin autolle kurkien, teerien, niittykirvisten ja tundrahanhien säestyksellä. Oikein hyvin vietetty kevätyö.
