Vuoden 2021 kohokohdat

Taas on tullut aika muistella menneen vuoden parhaita paloja. Vuosi 2021 oli pitkästä aikaa kunnollinen retkeilyvuosi. Maastoöitä kertyi 25, vain muutama vähemmän kuin ennen perheen perustamista oli tapana. Sekä retkeily että valokuvaus painottuivat vahvasti kirjaprojekteihin, joiden parissa pääsin tutustumaan moniin uusiin luontokohteisiin ympäri Suomea.

Etelän kunnon talvi

Vuoden alussa kunnon pakkastalven ja lumihankien kaipuu oli kova, sillä edellinen loskakuratalvi 2019-2020 oli ollut kurjin miesmuistiin. Sain mitä toivoin: ensin rapsakoita pakkasia merisavuineen, sitten reilusti pehmeää puuterilunta. Ikuistin merisavuja tutuilla paikoilla Suomenlinnassa.

Umpihankihiihtoon otin tuntumaa Meikon metsissä Kirkkonummella. Lyhyet OAC Karit eivät syvässä puolimetrisessä hangessa olleet aivan parhaimmillaan, mutta mitäpä siitä, kun sai kerrankin hiihdellä etelärannikolla näin upeissa lumioloissa. Iloisen hiihtopäivän kruunasi taivasta koristanut harvinainen pilvikaari.

Jatkoin hiihtoretkeilyä muinakin viikonloppuina, ja arki-iltoina puolestaan hiihtelin lähiseudun laduilla. Hiihtokuntoa olikin syytä kasvattaa, sillä helmikuun lopulla oli edessä yksi vuoden pääreissuista, talvivaellus Puljun erämaahan.

Puljun raskas mutta antoisa umpihanki

Retkeilykirjojen kuvaukset hiljaisessa Puljun erämaassa sujuivat suunnitelmien mukaan, vaikka kova tuuli, pakkanen ja umpihanki hieman työtä vaikeuttivatkin. Paksu lumipeite ei tarjonnut lainkaan kantavia kerroksia, joten aina vuorollaan kärjessä hiihtäessä sai huhkia tosissaan jopa lähes kolmimetrisillä metsäsuksilla. Päivämatkoista ei tullut pitkiä, mutta mihinkäs sitä olisikaan ollut kiire ehtiä. Erämaassa ollaan koko ajan perillä.

Siirtyminen peilittömien kameroiden aikaan

Keväällä tein vain osa-aikaisesti töitä ja hoidin lopun ajan lastani kotona. Vakavammat kuvaukset jäivät koti-isänä vähemmälle, mutta lähiretkeilyä pääsin harrastamaan lapsen kanssa touhutessa. Kävimme katsomassa lähiseudun luontokohteilla sammakoiden kutupuuhia, kyiden heräämistä ja päivä päivältä etenevää lintujen kevätmuuttoa. Jotain on mennyt oikein, kun alle kaksivuotias tunnistaa kaukana sukeltelevan vesilinnun telkäksi jo ennen kuin isä ehtii nostaa kiikareita silmilleen, tai huutaa ”KÄPYTIIIKKKKA” vaimean tsik-äänen kantautuessa metsän siimeksestä.

Kevääseen ajoittui myös merkittävä kalustopäivitys, kun hankin peilittömän Canon EOS R6:n ja teleobjektiiviksi kevyen RF 100-500 mm f/4.5-7.1L IS USM:n. Ehdin hieman testailla uusia laitteita lapsen kanssa ulkoillessa, mutta varsinaisen tulikasteensa ne saivat muutamia viikkoja myöhemmin.

Suuntasin pidennetyn viikonlopun mittaiselle kuvausreissulle Etelä-Lapin Martimoaavalle sekä Salamajärven kansallispuistoon ja Salamanperän luonnonpuistoon. Retkeilyn ohessa syntyi jokunen kuva kirjoihinkin. Toukokuun alku oli upeaa retkeilyaikaa, vaikka räntämyräkässä ja vuotavalla saappaalla ei aina siltä tuntunutkaan. Pitäisi useammin kuljeksia maastossa myös kelirikkoaikaan!

Takatalvi Martimoaavalla
Salamanperän luonnonpuiston ikimetsää

Suuri pohjoisen kiertue

Toukokuun loppupuolisko jatkui koti-iskäilyn ja lähiretkeilyn merkeissä, mutta samaan aikaan tein kuumeisesti valmisteluja vuoden merkittävintä kuvausreissua varten. Tarkoitus oli kiertää kesäkuun alussa suurin piirtein koko Pohjois-Suomi yhdeksän päivän aikana, jotta saisin napattua kirjaprojektiin kuvat muutamista puuttuvista retkeilykohteista. Tiukka aikataulu, tiet kelirikossa, maaston lumitilanne osittain arvoitus. Mainiot lähtökohdat.

Vain muutamaa päivää ennen lähtöä reittisuunnitelma oli käännettävä nurinpäin, sillä Sallasta kantautui huhuja erittäin hankalasta kelirikosta. Paikalliset eivät kuulemma päässeet töihin teiden huonon kunnon takia, ja useita autoja oli hajonnut. Alun perin heti alkumatkalle tarkoitettu Sallan vierailu päätettiin siirtää retken viimeisten etappien joukkoon.

Lähdimme kolmen hengen porukalla ajamaan kohti pohjoista. Pudasjärvellä, Kolarissa ja Lemmenjoen kansallispuistossa vietettyjen öiden jälkeen edessä oli reissun kuvauksellisesti kiinnostavin osuus, kaksi vuorokautta Utsjoen linturikkaissa erämaissa.

Kesäillan valoja Pudasjärvellä
Lemmenjoen Viipustunturit houkuttelivat, mutta niille asti ei tällä kertaa ehditty
Kiiruna Utsjoen aamuyössä
Tauolla Tenontien varrella. Kelirikko ei ollut aivan turhaa pelottelua: käsijarruvaijeri katkesi Kittilä-Inari-maantiellä, joka oli talven jäljiltä varsin hankalassa kunnossa.

Lopulta päästiin Sodankylän ja Pelkosenniemen kautta Sallaan asti. Kaikkien huikeiden retkipäivien jälkeen en enää odottanut löytäväni Sallasta mitään kovin erikoista. Mukavaa olla väärässä: Topsakkaharjun yöttömän yön suonäkymät osoittautuivat eräiksi reissun kauneimmista maisemista.

Hyttysten määrä räjähti miljoonaluokkaan vasta viimeisenä retkipäivänä Pudasjärvellä.

Etelä-Suomea kiertämässä

Loput kesälomaviikot kuluivat enimmäkseen perheen kanssa aikaa viettäen. Tein kuitenkin vielä pienen valokuvauskeikan kiertämällä Etelä-Suomea liikenneaiheisten kuvausten merkeissä. Samalla tuli tutustuttua kotimaan nähtävyyksiin, kuten Vääksyn, Kalkkisten ja Saimaan kanaviin.

Heinäkuu ja Hämeen viljavat pellot
Vääksyn kanava

Paahtavan helteisten työpäivien väliset yöt telttailin Evon retkeilyalueella sekä Salpapolun varrella, jossa tutustuin myös Virolahden bunkkerimuseoon. Itselleni uusia retkikohteita nämäkin, ja aina telttamajoitus hotelliolot voittaa 100-0!

Evon rauhallista metsien ja järvien sävyttämää maisemaa.
Näitä Salpalinjan panssariesteitä ei jatkosodassa tarvittu. Toivottavasti ei tulevaisuudessakaan, vaikka turvallisuuspoliittinen ilmapiiri on ollut viime aikoina kiristymässä.

Heinä-elokuun vaihteessa vietin viikon Etelä-Savon järvimaisemissa. Nyt oli vaimon vuoro lähteä vaeltamaan, joten itselläni oli ohjelmassa valokuvaamisen sijaan laatuaikaa touhutaaperon kanssa. Yhtenä iltana pääsin sentään ikuistamaan valaisevia yöpilviä.

Syksyn sumua ja ruskaa

Syksyllä lapsi aloitti päiväkodin ja flunssia riitti suunnilleen joka toiselle viikolle. Onnistuin jotenkin silti mahduttamaan tautien välisille viikonlopuille muutamia syysretkiä ja kirjojen kuvauksia.

Syysaamu Torronsuolla

Syksyn ainoa useamman päivän mittainen kuvausreissu suuntautui lokakuun alussa Kainuuseen, jonne ei vuoden aiemmilla kiertueilla ehditty. Kainuu tarjoilikin parastaan, ja idän metsissä vietettyjen laavuöiden tuoman energian avulla jaksoin taas palata loppuvuodeksi kotiin pyyhkimään räkää.

Elimyssalon maaruskaa
Murhisalon naavapartoja

Lokakuu jatkui vielä mukavissa merkeissä Evon kevytretkeilytapaamisessa, jossa sai taas pitkästä aikaa tavata tuttuja ja keskustella tauotta retkeilystä.

Suunnitelmia tulevaan

Alkuvuodesta riittää vielä töitä kirjaprojektin merkeissä, edessä on kuvien ja tekstien viimeistelyä. Ja jos verkkokurssi tähtitaivaan, Kuun ja revontulien kuvaamisesta 19.1. ja 26.1. sujuu hyvin, kenties kurssitoiminta saa jatkoa. Kurssille on muuten vielä muutama paikka vapaana, täällä ilmoittautumisohjeet.

Retkien osalta vuoden 2022 suunnitelma on se, ettei suunnitelmia ole. Ehkäpä niin on välillä hyvä: jää tilaa ja aikaa toteuttaa spontaaneita ideoita. Moneen kesällä pikaisesti näkemääni paikkaan haluaisin palata pidemmäksi aikaa. Esimerkiksi Sallan luonnossa olisi vielä loputtomasti nähtävää, enkä ehtinyt Kainuustakaan koluta kuin pari nurkkaa.

Jos vain ulkoiset olosuhteet sallivat, toivon viettäväni ensi vuonnakin mahdollisimman monta upeaa hetkeä Suomen luonnossa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *