Vuoteen 2024 mahtui lähiretkeilyä Saaristomeren äärellä, paljon kirjakuvauksia eri puolilla Suomea ja Lapin-vaellukset sekä talvella että kesällä. Ehdoton kohokohta oli 11 päivän vaellus Metsä-Lapin poikki.

Vuosi käynnistyi lounaisrannikolla asti kovissa pakkasissa, jotka jäädyttivät kodin vesiputket ja meren. Hyödynsin luonnollisesti kaikki vapaapäivät upeita pakkasmaisemia metsästäen.

Kylmän alun jälkeen talvesta tuli vaihteleva. Välillä satoi riittävästi lunta hiihtämiseen, toisinaan plussakelit sulattivat hanget pois. Meri pysyi jäässä pitkälle kevääseen ja tarjosi uusia ilonaiheita. Kävin talven aikana retkiluistelun tulokaskurssin, jonka ansiosta sain osallistumisoikeuden Suomen retkiluistelijat ry:n retkille. Luonnonjäillä liikkuessa on tärkeää noudattaa tarkasti kaikkia turvallisuus- ja varusteohjeita, joten kurssin käyminen on ymmärrettävästi pakollista. Sieltä sai myös hyviä vinkkejä, jos aikoo retkeillä jäillä omatoimisesti.

Ehdin talvella osallistua kolmelle viralliselle luisteluretkelle Naantalin, Särkisalon ja Taalintehtaan ympäristössä. Parilla ensimmäisellä reissulla olosuhteet eivät olleet aivan optimaaliset, mutta viimeistään kevättalven auringossa toteutunut reissu Taalintehtaan eteläpuolisen saariston peilikirkkaille jäille sytytti innostuksen luisteluharrastukseen. Omatoimiretkillä päädyin muun muassa ihailemaan Jungfruholmenin kuuluisaa kaksoishiidenkirnua.

Palokkaan kairan keväthangilla

Talven ainoa hiihtovaellus suuntautui Rovaniemen ja Ylitornion hiljaiseen rajamaastoon, Palokkaan kairaksi kutsuttuun aapasoiden ja vanhojen metsien valtakuntaan. Hiihtelimme nelihenkisen seurueen voimin kantavilla ja aurinkoisilla maaliskuun hangilla soita seuraillen.

Valitettavasti reissuun mahtui myös ikävämpiä käänteitä. Palokkaanlammen autiotuvan maastossa osuimme yllättäen keskelle kaivosyhtiön koeporaustyömaata. Erämaiseen luontoon oli roudattu täysperävaunurekan kokoista raskasta kalustoa, ja minne tahansa tuvan lähistöllä hiihdimme, vastaan tuli kaivosyhtiön tela-ajoneuvoja ja moottorikelkkoja. Maasto oli myllätty täyteen leveitä uria, joita pitkin kalustoa oli kätevä liikutella ympäriinsä.

Kairakoneiden aavemainen ujellus ei tauonnut edes yöksi, vaan satumaisen kuutamoyön tunnelma oli pilalla. Seuraavana päivänä hiihdimme niin kauas kairakoneista kuin pystyimme, Mustiaavan soidensuojelueelle. Sinne melu ei kantautunut ja saimme viettää telttayön kauniissa suomaisemissa.

Palokkaan kaira on valtion omistamaa natura-ohjelmassa suojeltua aluetta. Se ei estä kaivoshaaveita, sillä koeporaus on kielletty ainoastaan kansallis- ja luonnonpuistoissa. Lounais-Lapin vähien yhtenäisten luontoalueiden uhraaminen kaivostoiminnalle on synkkä ajatus.

Kevätvaellus Seitsemisestä Helvetinjärvelle

Maaliskuun lopulla kevät alkoi saapua toden teolla. Tein päiväretkiä pyörällä rannikon lähikohteille ja kuun puolivälissä pääsin Vänön sumuisiin maisemiin Saaristomerelle. Sitten talvi iski takaisin yllättävällä voimalla: enpä olisi uskonut, että lounaisrannikolla voi sataa yli 20 cm lunta vielä huhtikuun 23. päivänä! Sen jälkeen kevät lopulta saapui oikeasti, ja telttailimme perheen kanssa vapun tienoilla Örön saarella.

Helatorstaina suuntasin Pirkanmaalle, jonka metsissä olen monesti aiemmin vaeltanut erilaisia reittivariaatioita Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistoissa ja niiden välimaastossa. Vaellus, jonka aikana kuljettaisiin molempien kansallispuistojen läpi samalla kertaa, oli kuitenkin vielä tekemättä.

Seuraksi reissuun lähti Päivi, jonka kanssa keräsimme materiaalia tulevaan Retki ikimetsään -kirjaamme. Pirkanmaalla on säilynyt upeita metsiä enemmän kuin monissa muissa eteläisissä maakunnissa. Matkaa Seitsemisestä Koveron perinnetilalta Riuttaskorven halki Helvetinjärvelle ja Ruovedelle kertyi noin 70 kilometriä.

Lähekkäisiä Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistoja on ehdotettu yhdistettäväksi, ja lähdimme ottamaan selvää, millaisia ovat puistojen välialueen valtionmaat. Kansallispuistojen yhdistäminen olisi yksinkertaista, koska maat ovat valmiiksi valtion hallinnassa. Puistojen välissä on myös useita jo ennestään arvokkaita metsiä, kuten Riuttaskorven virkistysmetsä ja Metsähallituksen omilla päätöksillä rauhoitettuja säästökohteita.

Metsä-Lapin maanselän poikki

Vuoden ehdoton kohokohta ja pääreissu ajoittui kesäkuun alkuun. Olin edellisestä syksystä alkaen valmistellut vajaan parin viikon mittaista vaellusta, joka kulkisi lännestä itään Puljun erämaa-alueen, Pokka-Puljun metsien, Lemmenjoen kansallispuiston, Hammastunturin erämaa-alueen ja Peurakairan halki Nelostien varteen lähelle Kiilopäätä.

Tavoitteena oli selvittää, millaisia ovat metsät tällä Metsä-Lapin maanseläksi kutsutulla vedenjakajaseudulla, joka sijaitsee kuusimetsävyöhykkeen pohjoisrajalla. Reissu olikin huima katsaus Suomen mittakaavassa ainutlaatuisen laajaan yhtenäiseen metsäerämaahan. Lähes koko matkan sai kulkea luonnontilaisissa metsissä: vasta lähellä Nelostietä maisemaan ilmestyi enemmän hakkuiden jälkiä.

Monipuolisten vaiheiden jälkeen matkaa Nelostien varteen kertyi noin 200 kilometriä 11 päivän aikana. Retkitarina Metsä-Lapin vaellukselta, kuten myös Seitsemisen-Helvetinjärven reissulta ja Palokkaan kairasta, julkaistaan Retki ikimetsään -kirjassa, joka ilmestyy 20.1.2025. Kirjoitan Metsä-Lapista kuitenkin mm. varustekokemuksia myös blogin puolelle hieman myöhemmin.

Syksyn lähiretkeilyä

Loppukesällä lomailin perheen kanssa vailla suurempia kuvauksellisia tavoitteita, mitä nyt pieni parin yön kuvauskiertue Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen tuli tehtyä. Perheen kanssa rentouduimme muun muassa Evon retkeilyalueella lammaspaimenina.

Alkuvuoden reissaaminen alkoi käydä voimille, ja syksyllä päätin etten poistuisi muutamaan viikkoon kotikuntani Kemiönsaaren alueelta. Kokeilu onnistui hyvin, ja syksyn parhaimmat sumuaamut vietin lähistön kallioilla, soilla ja merenrannoilla.

Yhtenä syyskuun viikonloppuna käväisimme myös perheen kanssa kunnan äärimmäisessä nurkassa, Bengtskärin majakalla. Piskuisella kallioluodolla törröttävä majakka on Pohjoismaiden korkein ja tunnelmaltaan maaginen paikka aivan kuin maailman reunalla.

Myöhemmin syksyllä useampi suunniteltu viikonloppureissu peruuntui sairastelun takia, mutta pääsin sentään Isojärven kansallispuistoon Kevytretkeilijöiden vuosittaiseen tapaamiseen.

Katsaus yritystoimintaan ja kurkistus vuoteen 2025

Vuosi kului intensiivisesti Retki ikimetsään -kirjan kuvauksissa, mutta vielä jäi jäljelle myös edellisen Retki suolle -kirjan tuottamia velvollisuuksia. Pienimuotoisen kirjamyynnin ohella suoaiheinen valokuvanäyttely oli kesän esillä Espoon Villa Elfvikissä. Näyttely poiki esiintymisen myös YLEn Metsäradioon.

Firmani kautta en ehtinyt vuoden aikana tehdä paljonkaan asiakaskuvauksia, mutta ilahduttavasti saimme metsäkirjaa varten apurahaa muun muassa Koneen säätiöltä, joten aivan pelkästään rakkaudesta lajiin ei tarvinnut kirjan kuvaus- ja kirjoitustöitä tehdä.

Seuraavasta vuodesta tulee jälleen kiireinen. Retki ikimetsään -ennakkotilauksista tulee pian lisätietoa, ja niiden postittaminen tapahtuu tammikuun lopulla. Valmiiden kirjojen myynnin ohella seuraavan kirjaidean työstäminen on aloitettu, ja mikäli se sattuu toteutumaan, on sulan maan kaudella taas kerran tehtävä intensiivisesti kuvauksia eri puolilla Suomea.

Lisäksi Kemiönsaaren kunta täyttää 700 vuotta, ja juhlavuoteen liittyy monia paikallistapahtumia. Olen mukana Kemiönsaaren luonto ry:n hallituksessa ja juhlavuoteen liittyvän vapaaehtoishankkeen ”700 luontotekoa” ohjausryhmässä. Hanke tulee toivottavasti sisältämään paljon saaristomaisemissa vietettyä vapaa-aikaa.

Haaveilen myös veneen hankinnasta, mutta vuoden kaikki kiireet mukaan laskettuna saattaa olla, ettei vielä ensi kesänä ole aikaa nautiskella Saaristomerellä veneilystä. Olen kuitenkin taitava valehtelemaan itselleni, että joskus vielä tulee vähemmän kiireinen vuosi. Viimeistään eläkkeellä, eikös?