Hankin ensimmäisen digikamerani vuonna 2006. Enpä olisi silloin arvannut, mihin soppaan lusikkani pistän. Nyt takana on tusinan verran vuosia ilman ainuttakaan kuukauden pituista kuvaustaukoa – kahden viikon tauotkin voi laskea kahden käden sormilla. Kameran laukaisin on napsahtanut pohjaan satojatuhansia kertoja.

Kymmenen vuotta sitten ostin digijärkkärin. Kevät 2008 oli lopullinen käännekohta, jonka jälkeen paluuta ei enää ollut, vaan kuvaamiseen käytetty aika kasvoi entisestään ja kalustoa kertyi vuosien varrella kilokaupalla lisää. Tänä keväänä otin jälleen yhden askeleen valokuvausurallani: perustin sivutoimisen yrityksen.

Lyhyt historiikki

Aloitin kuvausharrastuksen maisemien dokumentoinnista ja tähtäilin satunnaisesti eläimiä. Järkkärin hankittuani aloin kuvata tosissani lintuja, hyönteisiä ja muita pikkueläimiä, välillä nisäkkäitä ja kasvejakin. Konttasin lintulahtien ja sammakkolampien rannoilla, kökin piilokojussa huhtikuisella teerisuolla, pyöräretkeilin perhosniityille, seurailin valoisina kesäöinä hirvien kulkureittejä.

Intoa oli enemmän kuin taitoa, eikä hyviä kuvia syntynyt kovin usein. Valvotut yöt, aikaiset aamuherätykset ja tuhannet luonnossa vietetyt tunnit eivät silti menneet hukkaan. Opin suunnattomasti sekä luonnosta että kuvaamisesta. Onni suosii kuulemma ahkeraa.

Samoihin aikoihin digijärkkärin hankinnan kanssa kuvioihin tuli retkeilyharrastus, joka lähti nopeasti eskaloitumaan. Viikonloppuretket lähikulmilla kasvoivat seikkailuiksi Itä-Suomen syrjäseuduilla ja Lapin erämaissa. Aluksi retkeilin vain sulan maan aikaan, mutta pian harrastuksesta tuli ympärivuotinen.

Retkeilyn myötä löysin uudestaan maisemakuvauksen, joka oli välillä unohtunut lähes kokonaan. Olin alkanut kaivata kuviini dokumentaarista sävyä ja ajallista ulottuvuutta. Tänään otettu maisemakuva voi vuosikymmenen tai parin kuluttua olla arvokas historiallinen dokumentti.

Viimeinen niitti oli täyskennoisen kameran hankinta maaliskuussa 2013. Viimeisten viiden vuoden aikana muut kohteet ovat jääneet sivuosaan yrittäessäni ikuistaa suomalaisten maisemien ja valojen koko kirjon. Intohimokseni on noussut yöllisten näkymien taltiointi tähtineen ja revontulineen. Luonnonmaisemien lisäksi olen alkanut dokumentoida katoavaa kulttuurimaisemaa ja rakennusperintöä.

Muuttunut maailma

Aina ei edes tajua, kuinka paljon maailma on muuttunut kymmenessä vuodessa. Kun aloitin tosissani valokuvauksen, digikameroiden vallankumous oli kuumimmillaan. Ensimmäisten kunnollisten kuluttajille suunnattujen digijärkkärien julkaisusta oli kulunut vain muutama vuosi. Luontokuvauksesta ei ollut vielä tullut koko kansan huvia.

Kameramallit kehittyivät huimaa vauhtia, samoin kuvankäsittelyohjelmat. Yhtäkkiä tekniset mahdollisuudet ottaa ammattitasoisia kuvia olivat kenen tahansa ulottuvilla. Kamerakännyköiden läpimurto teki käytännössä kaikista luontokuvauksen harrastajia. Sosiaalinen media on mullistanut kuvien julkaisuväylät.

Kaikki muutokset eivät ole olleet pelkästään positiivisia. Hyviä kuvia otetaan kyllä hieman enemmän kuin ennen, mutta huonoja moninkertaisesti. Helmet hukkuvat massaan ja pidemmän katselun sijaan ne ohitetaan parissa sekunnissa. Nettifoorumien rakentavat kommentit ovat korvautuneet sosiaalisen median tykkäyksillä ja emojeilla. Kuvia katsotaan usein kännykän näytöiltä, jolloin ne eivät pääse kunnolla oikeuksiinsa. Onneksi kaiken kuvatulvan keskellä parhaat kuvaajat näyttävät pärjäävän. Jos etsii vaikka Instragramista valokuvaajia, joilla on yli 100 000 seuraajaa, löytää poikkeuksetta erittäin osaavia kamerankäyttäjiä.

Välillä näytti jo siltä, että teknologinen kehitys hidastuu. Jos ajatellaan esimerkiksi Canonin täysikennoisten digijärkkäreiden kehityskulkua, merkittävin hyppäys nähtiin vuonna 2008, kun 5D Mark II julkaistiin. Kamerat ovat sen jälkeen nopeutuneet ja parantuneet monella tavalla. Kaikkein tärkein, eli kennon dynamiikka, on kuitenkin kehittynyt paljon hitaammin. Esimerkiksi vuoden 2017 syksyllä julkaistu 6D Mark II ei ole testeissä osoittanut merkittävää edistystä viitisen vuotta vanhempaan alkuperäiseen 6D:hen, joka taas ei poikkea valtavasti 5D Mark II:n kuvanlaadusta.

Aivan näinä aikoina alkaa kuitenkin näkyä merkkejä seuraavasta isosta mullistuksesta. Peilittömien järkkärien noususta on puhuttu jo vuosia, mutta vasta nyt alan itsekin kiinnostua. Sonyn uusimmat täyskennoiset peilittömät, lähinnä A7r III ja A7 III, ovat valtaisan vakuuttavia. Dynamiikka on parasta mitä planeetalta löytyy ja esimerkiksi akkukestoon liittyviä ongelmia on saatu vuosien vieriessä ratkottua. Kompakti koko kiinnostaa etenkin vaelluksia ajatellen.

En vielä hyppää Sonyn kelkkaan, mutta seuraavan vuosikymmenen aikana niin voi käydä. Kaluston hinta ja käytettyjen objektiivien heikko saatavuus Canoniin verrattuna hidastavat tehokkaasti vaihtohaluja. Odotan vielä imperiumin vastaiskua eli Canonilta markkinoiden johtavaa täyskennoista peilitöntä.

Suunnitelmia tulevaisuuteen

Kuvausharrastuksen kehittymistä on mahdotonta suunnitella tarkasti etukäteen. Intohimoa ei voi ohjailla, se löytää kyllä kohteensa. Yksi asia on kuitenkin melko varma: näköpiirissä ei ole touhun hiipumista. Kamera kulkee taatusti mukana tavalla tai toisella vielä seuraavankin vuosikymmenen jälkeen.

Vuoden 2018 alussa perustin vuosien jahkailun jälkeen vihdoin toiminimen (Teemu Saloriutta Tmi, y-tunnus 2882699-8. Oman yrityksen avulla on tarkoitus tehdä puoliammattimaiseksi muuttuneesta harrastuksesta pientä sivutienestiä tuottava työ. Päätoimiseksi valokuvaajaksi en tähtää, mutta kaikenlaiset mukavat pikku projektit kiinnostavat – valokuvaaminen, kirjoittaminen, kouluttaminen. Viime aikoina olen esimerkiksi kuvannut Helsingin maisemia erästä luontomatkailuhanketta varten ja nauttinut joka hetkestä.

Jos sinulla on kiinnostavia yhteistyöideoita valokuvaukseen, luontoon tai retkeilyyn liittyen, laita ihmeessä viestiä osoitteeseen teemu.saloriutta[ät]gmail.com. Strategiani elämässä on tähän mennessä ollut vastata lähes kaikkeen ”kyllä”. Se on strategia, joka täyttää kalenterin, mutta johtaa joskus mahtaviin asioihin.